Van Halen ja Elvis Costello

Mr. Bigin ja Billy Sheehanin hienon keikan innostamana tuli kaivettu automusaksi David Lee Rothia.

Sheehanhan soittaa bassoa DLR:n parhailla albumeilla Eat `Em And Smile ja Scyscraper. DLR-tuotannon huippuihin kuuluva kappale Shyboy on alkujaan Billy Sheehanin Talas-bändin tekemä.

Kaikki DLR:n levyt on tullut hommattua, mutta autoon otin Rhino-merkin kokoelman The Best.

Vuonna 1988 näin Jäähallissa livenä David Lee Rothin ja hyvä oli, vaikkei Sheehan enää bändissä soittanutkaan.

Steve Vain kitara oli taikaa. Volyymi massiivinen, yhtä kovaäänistä keikkaa ei oltu aiemmin koettu. Mutta soundit silti hyvät.

DLR oli maineensa veroinen showmies, veti spagaatteja ilmassa ja lensi (vaijereiden varassa) surffilaudalla halki hallin.

Tämän The Best -kokoelman kansikuvissa Dave häärii Jack Daniels -viskipullojen kanssa. 1988 Jackia ei vielä Suomesta saanut. DLR joutui lavalla tyytymään Jim Beamiin ja kuittaili aiheesta yleisölle.

Kun Lee Roth lähti Van Halenista, pidin sekä soolotuotannosta että Sammy Hagarin laulamasta Van Halenista. Eikä se Gary Cheronen kanssa Suomessa käynyt Van Halen ollut myöskään huono. Vetivät biisien puolesta unelmasetin ja Cherone lauloi hyvin, mutta hänen lavakarismansa ei yllä DLR:n tai Hagarin tasolle. 

Sammy Hagar on hyvä jätkä varsinkin Montrosen ekalla levyllä, joka on yksi kaikkien aikojen parhaita hard rock -albumeita. Silti “Diamond Dave” Lee Roth on se ehdottomasti paras näistä Van Halen laulajista. Ei ehkä teknisesti, mutta biisien, fiiliksen sanoitusten ja shown puolesta.

DLR on yhä showmies, josta esimerkkinä käy tämä sivu jolta saa puhelinvastaajaviestejä Daven puhumana tai laulamana.

“Useimmat musiikkikriitikot pitävät Elvis Costellosta eivätkä Van Halenista, koska useimmat musiikkikriitikot näyttävät Elvis Costellolta.”  David Lee Roth, 1980