Porcupine Tree ja Muse

Musiikkimielessä eletään Helsingissä hyvää viikkoa. Porcupine Tree ja Muse soittivat hyvät keikat. Steve Earle on vielä edessä lauantaina. Tänään olisi ollut vielä W.A.S.P. mutta se jää itseltäni tällä kertaa väliin.

Porcupine Tree on vakuuttanut jo aiemmilla vierailuillaan, mutta tälläkin kertaa bändi oli niin hyvä, että hallista poistui sangen vaikuttuneena. Kaunista, voimakasta, surullista, puhuttelevaa. Modernia progea, jossa on vaikutteita psykedeliasta ja metallista. Soittotaito on huipussa ja soundit täydelliset, mutta musa ei tunnu liian kliiniseltä sillä biisit ovat hyviä ja monin tavoin inhimillisiä. Niissä on tarttuvia melodioita ja soitannollisia koukkuja.

Keikan ensimmäisessä setissä kultiin uusi levy The Incident kokonaan ja toinen setti esitteli vanhempaa tuotantoa.   

Onko Muse progea? Ehkä modernia sellaista sekin, vaikka eroaa esim. Porcupine Treestä kovasti. Muse on enemmän perinteinen rockbändi, kosketinsoittajalla kiertueilla vahvistettu klassinen trio. Muse lataa grungen ja punkin pohjien päälle indie- ja progevaikutteita. Sen musiikki on kiitettävän persoonallista, melkein kuin Muse olisi oma musiikinlajinsa. Silti siinä kuuluu ihastuttavasti rockin historia: Jimi Hendrixin trio, Cream, Rush, Abba, Queen ja esim. U2, bonomaisena lauluna sekä Van Halenin 1984-levyn syntikkamurinat.  

Myös äskettäin blogissani käsitelty Mott The Hoople on Muse vaikuteissa, sekä suoraan että Queenin kautta. Mott The Hooplen Marionette -kappale oli Queenin Bohemian Rhapsodyn esikuva ja Queen kiersi aikoinaan Hooplen lämppärinä.

Mott The Hooplessa ja Musessa on molemmissa punk-, glam- ja progeaineksia.   

Helsingin keikan päätöskappale Knights of Cydonia on riffiltään silkkaa Thin Lizzyä.

Perinteisemmistä progebändeistä trendikkäämpi Muse erottuu siinäkin, että Areenan yleisöstä suuri osa oli teini-ikäisiä tyttöjä.

Fiksuja tyttöjä, sillä musiikillisesti Muse on ihan yhtä vakavastiotettava kuin mikä tahansa kaljamahaisten harmaapartaukkojen suosikki.

Toki areenalla oli meitä iäkkäämpiäkin. Naisia yleisöstä oli noin puolet ja se on progekeikalla harvinaista. 

Muse ja Porcupine Tree muistuttavat brittiläisyyden lisäksi toisiaan siinä, että molempia bändejä johtaa lahjakas biisintekijä ja multi-instrumentalisti. Sekä Matthew Bellamy että Steven Wilson kuuluvat aikamme tärkeimpiin rockmuusikoihin.

Musen valo- ja lavashown oli lähes Pink Floydin ja U2:n tasoa. Silti Porcupine Tree oli omalla tavallaan yhtä hyvä konsertti, suoraan kun näitä ei voi edes vertailla. Tämän vuoden parhaimmistoa molemmat.

Muse on edennyt Nosturista Jäähallin kautta loppuunmyydylle Areenalle ja sillä on kaikki ainekset stadionbändiksi. Nyt nähty soitto ja show toimisi vaivatta myös Olympiastadionilla. Pitkään on jo murehdittu, ettei uusia stadiontason nimiä synny. Tässäpä yksi.