Airbourne asui studiossa

Airbourne

Australialaisbändi Airbourne julkaisi pari viikkoa sitten kakkosalbuminsa No Guts. No Glory. Eilen bändi soitti Helsingissä ja tänään se esiintyy Tampereella.

Hyvä kiekko, tosin sveitsiläisen Krokuksen uutuus Hoodoo on miltei parempi ”uusin AC/DC-levy”.

Tapasin eilen ennen keikkaa väsyneen, mutta kiertueesta ja levystään onnelisen Airbournen laulaja-kitaristi Joel O´Keeffen ja komppikitaristi David Roadsin.

Uutta levyä tehdessään bändi asui studiossa.

– Nukuimme soittimien ja vahvistimien keskellä. Asuimme studiossa ja se oli kuin kotioloissa. Emme halunneet matkustaa hotellin ja studion välillä. Näin pystyimme soittamaan läpi yön aamuun saakka tauotta, jos luovuutta riitti, David kertoo.

– Pari viimeistä viikkoa työskentelimme kellon ympäri, Joel jatkaa.

AC/DC, Rose Tattoo, Angels ja Motörhead ovat tärkeimmät vaikutteemme. The Who, ZZ Top ja AC/DC ovat sukua tosilleen ja kaikki samaa hyväntuulen rock & rollia. Sitä mekin haluamme edustaa. Jos kaikki nuo bändit saataisiin samalle lavalle, se olisi maailman paras festari!

No Guts. No Glory.

Näin Airbournen Sweden Rockissa 2008 ja tuolloin bändi ei alkuillan esiintyjänä vakuuttanut. Nyt oli toisin ja vaikka äijät etukäteen valittelivat väsymystä, se ei lavalla näkynyt. Äärimmäisen energistä paahtoa. AC/DC:n matkimisesta voi moittia, mutta energiataso on Airbournen oma. Hyvä keikka.

Katso Airbourne-haastattelu

Katso No Way But The Hard Way -video 

Google Podcasts

Listen on Google Podcasts

Kuuntele ja tilaa Spotifyssa

Apple Podcasts

Kuuntele Suplasta

Kuuntele Suplassa

Sami Ruokangas

Kirjoittaja Sami Ruokangas on musiikkifriikki; tuottaja ja toimittaja. Blogi musiikista, musiikista ja musiikista. Sarjakuvista, kitaroista, kirjoista, elokuvista, lumilaudoista, televisiosta, netistä, levyistä, drinkeistä, blogeista, junista ja lentokoneista. Populaarikulttuuria ja miehen elämää.

Kategoriat

Sami Ruokangas Written by:

7 Comments

  1. Ilkka
    22.3.2010

    Olen kuullut radiosta varmaan kolme Airbournen kappaletta, ja kuulostivat kaikki toinen toistaan paremmilta!

    Lopputulema on se, että ostaisin kerralla bändin koko tuotannon, jahka vaan löytyisi levyt kaupasta tai edes se levykauppa.

    On meinaan melko turhauttavaa etsiä musiikkia vaikkapa Citymarketin Lauri Tähkä- ja Paula Koivuniemi -levykasojen keskeltä.

  2. JJ
    22.3.2010

    ei hirveesti oo tullu tutustuttua tähän Airbourneen…täytynee tehä se…hyvän tuulen rokkia lähellä on myös AC/DC lämppärinäkin soittava Answer, kandee tsekata…

    • Sami Ruokangas
      31.3.2010

      Totta JJ, The Answer on erinomainen bändi. Kolmesti olen nähnyt keikalla ja kerran heitä haastattelinkin. Hyvä ja erittäin kehityskelpoinen nuori porukka.

  3. Sami Ruokangas
    31.3.2010

    Terve Ilkka.

    Totta puhut, kaupoista on sangen hankala löytää hyvää musiikkia. Valikoimat sen kun supistuvat. Helsingissä on toki erikoisliikkeitä kohtuu hyvine valikoimineen, mutta (valitettavasti) netti on paras ja halvin paikka ostaa musiikkia.

  4. Jouko
    11.4.2010

    Ei Citymarketeista kovinkaan paljoa rockinnälkäinen löydä. Cdon.com voipi auttaa, itse olen sieltä tilannut paljon levyjä, ihan aina ei ole löytynyt sitä, mitä on sivustolla luvattu, mutta kyllä sieltä Answerit ja Airbournet löytyy. Eikä unohdeta missään nimessä Rose Tattoota, jonka viimeisin levy, ”Blood brothers” on erinomainen äänite! Eivät ikävuodet paina tuolla kiekolla. Levykauppa X on myös ainakin isoimmista kaupungeista löytyvä pulju, johon kannattaa piipahtaa, jos Il Divo ei iske…keskittyvät myymään heviä, progea, punkkia jne.

  5. Sami Ruokangas
    15.4.2010

    Play.com on kans hyvä. Ilman postimaksuja.

    Yes, Rose Tattoo on huippubändi. Kaikki levyt omistan, mutta livenä en valitettavasti ole nähnyt ainakaan vielä.

  6. Ilkka
    28.4.2010

    Nyt on Airbourne hallussa, juurikin Cittarista ostin tämän uusimman ja sattumalta divarista löysin ensimmäisen levyn. On kyllä kerrassaan mahtavaa meininkiä, ei voi muuta sanoa!

    Jos vaan vielä tulevat joskus Suomeen, olen paikalla, taatusti.

    Tekisi mieli sanoa, että parempaa AC/DC:ta kuin AC/DC, mutta en sano, heh!

Comments are closed.