Suuri ja mahtava Mott The Hoople palasi 35 vuoden tauon jälkeen Hammersmith Apollon (entiseltä ja tunnetuimmalta nimeltään Odeon) lavalle. Todistin vuoden rocktapausta Lontoossa torstaina ja perjantaina.
Historiallisia hetkiä historiallisessa paikassa. Torstain avauskeikalla soitossa oli jännittämistä ja liikuttavaa haparointia. Kitaristi Mick Ralphs arkaili soolojen kanssa. Basisti Overend Watts ja kosketinsoittaja Verden Allen soittivat välillä väärin. Rumpali Dale Griffin tarvitsi avukseen Martin Chambersin (ex-Pretenders).
Joukon vanhin, 70-vuotias Ian Hunter sen sijaan oli uskomattoman vetreässä kunnossa. Hän lauloi, tanssi ja soitti kitaraa sekä pianoa virheettä, omalla ainutlaatuisella otteellaan. Hunter pelasti homman. Ensimmäinenkin keikka sai brittilehdistössä täysien tähtien arviot.
Perjantaina soitto toimi muidenkin miesten osalta huomattavasti torstaita paremmin ja rennommin. Hyviä sooloja saatiin sekä Ralphsin kitarasta että Allenin uruista.
Settilista oli sama molempina iltoina:
1. Intro (Jupiter)
2. Hymn for the Dudes
3. Rock & Roll Queen
4. Sweet Jane
5. One of the Boys
6. Sucker
7. Moon Upstairs
8. The Original Mixed Up Kid
9. I Wish I Was Your Mother
10. Ready For Love (Mick Ralphs on vocals)
11. Born Late ’58 (Ian Hunter on bass; Overend Watts on guitar and vocals)
12. Ballad of Mott the Hoople
13. Sweet Angeline
14. Walkin’ With a Mountain
15. The Journey
16. The Golden Age Of Rock ’N’ Roll
17. Honaloochie Boogie
18. All the Way From Memphis
Encore:
19. Roll Away the Stone
20. All the Young Dudes
21. Keep a Knockin’
Encore 2:
22. Saturday Gigs
Täydellinen Mott-hittiputki. Torstain ja perjantain sisällöllisenä erona oli, että torstaina bändi soitti The Journeyn alussa Dylanin Like A Rolling Stonea, kunnes vaihtoi omaan biisiinsä. Taustalauluja hoitaneessa kuorossa oli bändin jälkikasvua sekä alkuperäinen laulaja ja pitkäaikainen kiertuemanageri Stan Tippins.
Def Leppardin Joe Elliot vieraili torstaina laulamassa taustoja ja Hunterin rinnalla säkeistön All The Young Dudes -klassikossa.
Vaikea oikeastaan analysoida miltä tuntui nähdä lavalla yksi kaikkien aikojen suosikkibändejäni. Se jota ei olisi koskaan uskonut näkevänsä.
Torstain keikka äänitettiin 3 cd:n ”instant live” -levyksi, jonka sai ostaa mukaansa jo 10 minuuttia keikan päättymisen jälkeen. Levyä voi kuunnella ja tilata täältä.
En tiedä johtuiko torstain takeltelu siitä, että bändi tiesi soiton menevän levylle. Joka tapauksessa harmi että levy tehtiin torstaista eikä paremmasta perjantaista.
Kolmantena levynä tuossa livessä on mukana bonuskiekko jolla on valokuvia, videota soundcheckistä ja haastatteluja, yhtenä haastateltavana meikäläinen. Enpä olisi poikasena uskonut päätyväni höpöttämään Mott The Hooplen videolle!
Hooplen seuraajista ja oppipojista paikalla oli monia. Tapasin Hammersmithin historiallisessa aulabaarissa Primal Screamin laulajan Bobby Gillespien, Twisted Sisterin kitaristin Jay Jay Frenchin ja Uriah Heepin kitaristin Mick Boxin. Ian Hunteriahan kosiskeltiin 70-luvulla laulajaksi Heepiin. Nyt iloisen ja hyvinvoivan oloinen Box jonotti rahvaan seassa Hooplen keikkapaitoja.
Faneja oli tullut paikalle ympäri maailmaa. Tukholman hård rock piireistä tuttujen ruotsalaisten lisäksi tapasin mm. Bostonista, San Franciscosta ja Nashvillestä keikoille lentäneitä jenkkejä.
Kuvaaminen oli keikoilla kielletty. Alimpana kuvana kuitenkin juuri shown alussa, intron aikana kännykällä nappaamani otos lavasta.
[…] äskettäin blogissani käsitelty Mott The Hoople on Muse vaikuteissa, sekä suoraan että Queenin kautta. Mott The Hooplen Marionette -kappale oli […]
[…] ja Mott The Hooplen lokakuinen paluukonsertti on mm. brittiläisen Mojo-lehden joulukuun numerossa ylistetty kaikkien aikojen parhaaksi […]