Blackberry Smoke: Rehtiä rockia ilman temppuja

Amerikkalaisbändi Blackberry Smoke on nousussa. Sen tuorein levy The Whippoorwill on viimeinkin julkaistu myös Englannissa, jossa suosio on suuri. Britteinsaarilla Blackberry Smoke on tämän hetken puhutuin rockbändi. Hyvin menee muuallakin, sillä koko Euroopan kiertue on loppuunmyyty.

Tukholmassa Blackberry Smoke soittaa Kägelbanan-teatterissa. Sinne mahtuu noin 600 henkeä, mutta kun toinen puoli tilasta on varattu southern rockia soittavalle dj:lle, Blackberry Smoke esiintyy noin 300 hengen yleisölle. Tunnelma on tiivis ja hikinen, kuten hyvällä rockkeikalla kuuluukin. Teatterin henkilökunta kertoo, että bändi olisi myynyt loppuun huomattavasti suuremmankin paikan, mutta tällä kertaa haluttiin nimenomaan hikistä klubitunnelmaa. Nostamaan bändin nimeä ja mainetta seuraavaa kiertuetta varten.

Hyvin tuntuu Blackberry Smoken nimi levinneen Suomeenkin. Tapaan illan aikana Tukholmassa kaikkiaan 16 suomalaista, jotka ovat matkustaneet varta vasten keikalle.

Seppo ja Mari ovat viisikymppinen suomalaispariskunta. Hetken juteltuamme paljastuu, että he ovat nähneet Blackberry Smoken lavalla jo 19 kertaa! Pari on matkustanut neljästi Lynyrd Skynyrdin Simple Man Cruise -risteilylle. Siellä he näkivät Smoken ensimmäistä kertaa jo 2009.

Itse näin BBS:n ensimmäisen kerran 2010, Ruotsissa. The Whippoorwill-levyn amerikanversio oli vuoden 2012 parhaiden levyjen listallani.

Bändin ura levy-yhtiöiden kanssa ei ole ollut helppo. Ensimmäinen levy ilmestyi jo 2004. Toinen levy Little Piece of Dixie on mestariteos, mutta levyfirman ongelmista johtuen sen julkaisu viivästyi. Kun kiekko viimein 2009 ilmestyi, levy-yhtiö meni saman tien konkurssiin, eikä levyä jaeltu kauppoihin.

Ikävistä bisneskiemuroista johtuen Blackberry Smoken päätoimi on keikkailla ahkerasti. Tiukasta kiertuetahdista taas on seurannut mm. se että Whippoorwill-levy äänitettiin viidessä päivässä.

Tapaan Atlantasta, Georgiasta kotoisin olevan bändin jäsenet keikkabussissa, tukholmalaisteatterin pihalla. Keskimäärin nelikymppiset miehet vaikuttavat maailmaa ja monenlaisia lavoja nähneiltä konkareilta. Heissä on kokemuksen tuomaa nöyryyttä, mutta myös aiheellista ylpeyttä omasta musiikista. He ovat innoissaan loppuunmyydystä kiertueesta, uusista paikoista ja tapaamistaan ihmisistä.

Keikkabussin pöydän äärelle kokoontuu koko bändi: Laulaja-kitaristi Charlie Starr, kitaristi-laulaja Paul Jackson, basisti-laulaja Richard Turner, rumpali Brit Turner ja kosketinsoittaja Brandon Still.

Charlie avaa keskustelun kohteliaasti Suomi-yhteyksillä.

–          Kuuntelin juuri Two Steps From The Moven (Hanoi Rocks). Hyvä levy. Ja näimme äskettäin hotellissa Michael Monroen. Hän näyttää yhä samalta kuin 80-luvulla, isoine kampauksineen ja meikkeineen.

Englanti on perinteisesti media-arvoltaan tärkeä markkina-alue. Bändi on innoissaan siellä saamastaan hehkutuksesta.

–          Charlie: Englannin meininki vaikuttaa hyvältä. Olemme olleet siellä hyvin esillä mediassa ja kaikki keikkamme ovat olleet loppuunmyytyjä. Kuten ne ovat olleet kaikkialla Euroopassa. Äskettäin ilmestyneessä Whippoorwillin brittiversiossa on kolme lisäbiisiä verrattuna vuoden 2012 versioon.

Blackberry Smoken veivatessa lavalla Tukholmassa, sen soundi on oma. Ketään ei matkita liikaa, mutta klassisia vaikutteita on helppo bongailla. Humble Pie, Rolling Stones, Gram Parsons…

Kysyn bändiltä mitkä sen musiikkiin eniten vaikuttaneet artistit ja bändit ovat. Kaikki herrat vastaavat ja lista on seuraava: Little Feat, Elton John, Allman Brothers, Aerosmith, Lynyrd Skynyrd, Faces, Rolling Stones, Foghat. Kaikki nimiä 70-luvulta.

BBS on lavalla osin 70-lukulaista retroa, mutta puolet bändistä on vuotta 2014, soundia jota aivan tällaisena ei kuule keneltäkään muulta.

Klassisen rockin lisäksi Blackberry Smoken musiikissa on rutkasti kantria. Lonnie Mackin biisi Too Rock For Country, Too Country for Rock & Roll voisi kuvata tätä porukkaa.

–          Charlie: Kyllä vaan, se on kuin meistä kertova biisi! Mutta toisaalta myös esim. Rolling Stonesin moni 70-luvun biisi olisi nykyisille Classic Rock -radiokanaville liian kantria. Ja osa meidän jutuistamme liian hardrockia kantrikanaville.

Southern rock on aina ollut pintansa alla ensivaikutelmaa laajempi musiikillinen genre. Kantrivaikutteiden lisäksi esim. Wet Willie oli pitkälti soul-bändi. Allman Brothers ja Marshall Tucker Band soittavat välillä silkkaa jazzia. Blackfoot ja Molly Hatchet koukkaavat Thin Lizzy -tyyppisen hardrockin kautta heviin saakka.

–          Charlie: Lynyrd Skynyrdin Ronnie Van Zant rakasti Merle Haggardia ja Gary Rossington rakasti Creamia. Skynyrd oli siis kuin Merle Haggardin ja Creamin lapsi!

Blackberry Smoken oma kantrilevy New Honky Tonk Bootlegs syntyi turhautumisesta levy-yhtiön ongelmiin.

–          Charlie: Teimme demoja niistä biiseistä ennen Little Piece of Dixie -levyä. Ne jäivät syystä tai toisesta pois levyltä. Jossain vaiheessa aloimme puhua että nuokin biisit ovat niin hyviä että ne pitäisi julkaista. Vaikka ne olivat demoja, ne oli äänitetty ja soitettu erittäin hyvin. Niinpä kokosimme ylijäämäbiiseistä ne jotka olivat eniten kantria ja teimme niistä levyn.

–          Brit: Olimme tuolloin kyllästyneitä odottamaan Little Piece of Dixien ilmestymistä. Halusimme julkaista edes jotakin, faniemme iloksi. Ja jotta he eivät olisi tappaneet meitä! Koska osa faneista alkoi jo reagoida negatiivisesti siihen että levymme ilmestyminen viivästyi taas. Tilanne oli hullu kun soitimme uusia biisejä joka ilta keikalla, mutta niitä sisältävän levyn ilmestyminen vain venyi ja venyi. Näin on meille käynyt valitettavasti jo monesti.

Täysin tyytyväinen bändi ei ole siihenkään että The Whippoorwill äänitettiin viidessä päivässä.

–          Charlie:  Kierrämme keikoilla jatkuvasti. Sen vuoksi meillä ei ollut aikaa levyn tekoon kuin viisi päivää. Jatkossa täytyy olla toisin. Ei sillä, että haluaisimme hioa musiikkia liikaa, mutta viisi päivää on hiukan liian tiukka tahti. Äänitimme 17 biisiä viidessä päivässä.

–          Richard: Toisaalta paine on hyvä. Se pakottaa huippusuorituksiin.

Uransa tähänastisiksi huippukohdiksi bändi listaa seuraavat: Madison Square Garden loppuunmyytynä Zac Brown Bandin lämppärinä. Soittaminen Hollywood Bowlissa, tämä Euroopan kiertue, tämä haastattelu Suomen MTV:lle.

–          Brit: Parhaat kokemukset koostuvat monista pienistä onnistumisista.

Smoke-miehet ovat kiitollisia Zac Brown Bandin lämppärinä saamastaan huomiosta. Kantrisupertähden yleisö eroaa osin Blackberryn yleisöstä.

–          Charlie: Zac Brown Bandin yleisö on erilaista kuin meidän yleisömme, mutta joidenkin menestyneiden kantriartistien yleisöön verrattuna se on avomielistä. Hänen yleisönsä on laaja, mutta mustia t-paitoja on hänen yleisössään vähemmän kuin meidän.

–          Brit: Zacin bändi koostuu taitavista muusikoista. Hänen yleisönsä on väkeä joka pitää lahjakkaista soittajista. Osa taas on vain kuullut häntä radiosta. Näistä ryhmistä koostuu Zacin jokailtainen noin 20 000 hengen yleisö. Hän antaa hyvän shown. Sanoisin että 12 000 hengen ryhmästä tuhat pitää myös meidän musiikistamme. Ja Allman Brothersin kaltaisesta musiikista joka ei soi radiossa kuten Zac Brown.

–          Brandon: Euroopassa häntä ei kovin hyvin tunneta, joten ehkä hän voi tulla tänne Blackberry Smoken lämppäriksi. Soittamaan puoli tuntia ennen meitä.

Osa nuoremman polven bändeistä on ottanut etäisyyttä Etelävaltioiden lippuun ja muuhun Lynyrd Skynyrdin, Molly Hatchetin ja muiden vanhempien bändien konservatiiviseen kuvastoon. Blackberry Smoke on käyttänyt Dixie-lippua t-paidoissaan ja bändituotteissaan, mutta hillitysti.

–          Charlie: Etelävaltioiden lippuun liittyvä keskustelu on liiankin kulunut aihe. Lynyrd Skynyrdin tarkoitus ei ole koskaan ollut loukata ketään. Mutta jos musta bluesmies sanoo meille sen loukkaavan häntä, emme lippua käytä. Ymmärrän molempia puolia tässä keskustelussa.

Ennen Blackberry Smoken aktivoitumista bändin miehet ovat tehneet monenlaisia musiikkiin liittyviä töitä. Brit työskenteli hetken aikaa mm. Slayer-rumpali Paul Bostaphin rumputeknikkona.

–          Brit: Silloin kävin ensimmäistä kertaa Ruotsissa. Ja Englannissa Doningtonin festarilla, jota nyt kutsutaan Downloadiksi. Minä, Charlie ja Richard soitimme erään laulajan – jonka nimeä emme halua tässä yhteydessä mainittavan – taustabändissä. Hänen musiikkiaan. Soitimme yhdellä Universalin julkaisemalla levyllä. Se pesti päättyi, mutta me kolme pysyimme yhdessä. Ja Charlie oli muutenkin parempi laulaja kuin tuo aiempi tyyppi, joten muutos oli luonteva.

–          Charlie: Soitimme myös kahdesti Atlantassa Sylvain Sylvainin taustabändinä. New York Dollsin biisejä. Se oli hauskaa, etenkin kun lavan taustana oli suuri Etelävaltioiden lippu. No ei ollut oikeasti, mutta ajatus New York Dollsista sen lipun alla on hauska.

–          Charlie: Rockia ja hyviä asioita diggaavien piirit ovat pienet nykyään. Itse asiassa luulimme ensin, että Hanoi Rocksin ja New York Dollsin entinen basisti Sami oli tänään tulossa haastattelemaan meitä. Mutta se olitkin sinä!

Jymiseviä areenoita mieluisampia soittopaikkoja ovat ne joissa akustiikka on hyvä.

–          Paul: Teatterit ovat hyviä paikkoja. Parin tuhannen hengen paikat. Olisi myös kiva tulla soittamaan Suomeen. Livenä MTV:lle.

–          Richard: Teattereissa soundi on hyvä. Me pidämme paikoista joita rakennettaessa akustiikka on otettu huomioon. Niissä soitto kuulostaa hyvältä ja kaikki hymyilevät. Kukaan ei taida oikeasti pitää urheiluareenoista. Soundi on huono. Musiikki kuulostaa koripallopelin meteliltä. Yhdysvalloissa House Of Blues -ketjun paikat ovat sopivan kokoisia. Äänentoisto on hyvä. Niihin mahtuu noin 1500 ihmistä. Atlantassa on yksi huippupaikka, legendaarinen teatteri Fox, jossa Skynyrd äänitti One More From The Road -levynsä. Se on täydellinen paikka rockshowlle. Ja se melkein purettiin 80-luvun alussa. Onneksi se estettiin. Meillä on yhä ”Save The Fox” -tarroja, joilla kannatettiin teatterin säilyttämistä. Toivottavasti pääsemme soittamaan siellä.

–          Charlie: Toki olisi hienoa päästä kiertueelle lämmittelemään jotakin suurta suosikkibändiämme. ZZ Top, Tom Petty, AC/DC, Rolling Stones, Aerosmith. Mikä tahansa noista kelpaa. Vaikka kaikki samalla kertaa! Toivottavasti he kuulevat meistä ja toive toteutuu. Kerro sinä heille meistä.

–          Paul: Lynyrd Skynyrdin kanssa olemme kiertäneet areenoita Amerikassa. Ja edellä mainitun Zac Brownin sekä ZZ Topin kanssa.

Mistä jatkuvasti keikkaileva porukka löytää aikaa laulunteolle?

–          Charlie: Biisinteolle on vain löydyttävä aikaa. Aikaa on järjestettävä ja sen eteen on nähtävä vaivaa. Kierrämme koko ajan, mutta uusia lauluja on kirjoitettava. Onneksi teemme vain levyn kerran kymmenessä vuodessa, joten biisejä riittää, Charlie vitsailee ja koko bändi rähähtää nauramaan.

–          Charlie: Biisinteko on jatkuva prosessi, joka ei koskaan lopu. Teen musiikkia ja sanoituksia lähes päivittäin. Niin sen täytyy ollakin. Kun teemme levyä ja menemme studioon, meillä on biisit valmiina. Minusta olisi ajan- ja rahanhaaskuuta mennä studioon säveltämään. Eikä se onnistuisi minulta.

–          Paul: Totta kai suuret nimet, kuten Stones, pystyvät menemään studioon ideoimaan ja kehittelemään biisejä, mutta se on kallis tapa soittaa. Liian kallis meille. Tehdäksemme noin meidän pitäisi voittaa lotossa.

Näin Blackberry Smoken ensimmäistä kertaa Sweden Rockissa, jossa se soitti hevibändien keskellä. Bändille se oli hyvä kokemus.

–          Brandon: Vaihtelevuus on hyvä. Sweden Rockissa soitimme Death Angelin jälkeen samalla lavalla! Ja hyvin meni. Vaikka olimme etukäteen todella peloissamme. Ajattelimme, että heviyleisö tappaa meidät. Mutta nyt tiedämme, että täällä Euroopassa tuollainen on mahdollista. Se ei toimi yhtä hyvin Yhdysvalloissa. Eikä siellä ole festivaaleja, joilla musiikkikirjo olisi yhtä laaja kuin täällä. Bonnaroo ja muutamat muut festivaalit yrittävät kyllä, mutta Euroopassa se toimii paremmin. Ihmiset täällä ovat suvaitsevaisempia. Heillä on laajempi maku.

Tukholman keikalla Blackberryn omien biisien keskellä tulee Allman Brothersia, Led Zeppeliniä (tai alun perin Memphis Minnien biisi When The Levee Breaks) ja Muddy Watersia.

–          Brandon: Huomaamme usein soundcheckissä, että on kiva soittaa jotakin vanhaa bluesbiisiä. Monesti ne päätyvät myös keikalle. Kierrätämme omien biisiemme keskellä lainabiisejä, jotka vaihtelevat päivittäin.

–          Charlie: Rollin´& Tumblin´, Take The Highway ja sen kaltaiset biisit juontavat ajalle ennen Muddy Watersia ja Robert Johnsonia, Charley Pattonia, Son Housea. Ilman sitä musiikkia meillä ei olisi Marshall Tuckeria tai Black Sabbathia.

Ja kuten Keith Richards on sanonut, John Lee Hooker on hevimpää kuin monen metallibändin musiikki.

–          Charlie: Kyllä, hänen jalkansa lattiaan hakkaama rytmi on erittäin heviä!

Blackberry Smoken seuraava julkaisu tulee olemaan livelevy, joka on äänitetty Pohjois Carolinassa, keskikokoisessa klubissa.

–          Charlie: Se on kova levy, jota tulet rakastamaan. Bändimme on parhaimmillaan lavalla ja siksi live-taltiointi kuvastaa meitä aina studiolevyjä paremmin.

Rollin´ & Tumblin´ -bluesia soitti myös sekä toimittajan että Blackberry Smoken yksi suosikkibändi, Blackfoot. Kun kerron, etten pidä Rickey Medlocken kokoamasta uudesta nuoresta Blackfootista (vailla ainuttakaan alkuperäisjäsentä), Smoken kaverit puhkeavat nauramaan taas.

–          Paul: Eipä voi kuin ihmetellä, että miksi ihmeessä Medlocke teki moista.

–          Brit: Joku kertoi että Gene Simmons olisi ehdottanut tätä Medlockelle. Se on helppoa uskoa. Mutta rakastamme Rickey Medlockea ja vanhaa Blackfootia.

–          Charlie: Bret, Richard ja minä soitimme kahdesti Medlocken kanssa Lynyrd Skynyrdin Simple Man -risteilyllä. Saimme puhuttua Rickeyn soittamaan kanssamme Blackfootin biisejä. Yleisö tietysti rakasti sitä. Ensin Rickey ei ollut varma haluaako tehdä sitä, mutta halusi onneksi lopulta. Tämä tapahtui 2012 ja 2013. Suosikkibiisini Blackfootilta on Railroad Man ja minun piti toisissaan ”vääntää kättä” Rickeyn kanssa jotta sain hänet soittamaan sen. Lopulta onnistuin, vaikka hän kieltäytyi useita kertoja. Kun olimme sitten soittaneet Railroad Manin, hän sanoi että ”olipa hienoa, olin jo unohtanut kuinka hyvä biisi tuo on”.

Mitä musiikkibisneksen ongelmat jo moneen kertaan karvaasti kokenut bändi ajattelee Spotifyn kaltaisista palveluista?

–          Charlie: Emme ole rikkaita, joten emme varsinaisesti kärsi Spotifyn käytöstä. Sekin raha on meille pelkkää plussaa.

–          Paul: Täällä Euroopassa ihmiset usein sanovat nähneensä meidät YouTubessa tai kuulleensa Spotifyssa. Joten noista palveluista on hyötyä.

–          Richard: Aluksi muusikot eivät pitäneet YouTubesta. Eikä Spotify maksa käytännössä juuri lainkaan muusikoille. Mutta onneksemme meidän fanimme haluavat yhä ostaa cd:n tai jopa vinyylin. Eli jos he löytävät meidät Spotifyn tai vastaavan kautta, moni myös silti ostaa fyysisen levyn. Tässä mielessä noista palveluista on hyötyä.

–          Paul: Kuuntelen itse paljon musiikkia Spotifyssa, mutta ostan sieltä löytämieni bändien levyjä. Osin kannatuksen vuoksi, mutta silti ostan yhä levyjäkin.

–          Richard: Tästä syystä elämme tien päällä, jatkuvalla kiertueella. Jos levynmyynti olisi suurempaa, näin ei välttämättä tarvitsisi olla. Voisimme käyttää enemmän aikaa studiossakin.

Hauskan haastattelun päätteeksi kysyn herroilta, että jos ja kun heille järjestyy keikka Suomessa, miksi suomalaisten kannattaa tulla paikalle.

–          Paul: Koska olemme parempia livenä kuin YouTubessa!

–          Charlie: Toivottavasti meistä välittyy se että olemme aito ja rehellinen bändi, emmekä levy-yhtiön luomus. Teemme rehellistä musiikkia ilman turhaa temppuilua tai ulkomusiikillista kikkailua.

(valokuvat: Jyrki “Creatures of the Night” Nivala)

http://youtu.be/q2EAwhX8Uw8