Kategoria: Elämä

22.12.2013 / / Blues

Kun Bob Dylan vuonna 2009 julkaisi joululevynsä, moni piti sitä hirveänä. Minusta se on hauska. Dylan nauraa itselleen, joululle ja elämälle. Niinpä toivotan Dylanin myötä hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Kiitos tästä vuodesta, ensi vuonna jatketaan. Don´t forget to Boogie! Ps. Jollet ole vielä tsekkaillut listojani vuoden parhaista keikoista ja levyistä, tee niin aiemmista posteista. Ja laita kommenttia mitä niistä olet mieltä. Kiitos 🙂

21.12.2013 / / Elämä

Kiireinen basisti, Marco Hietala pysähtyi hetkeksi rokkibloggaajan huoneeseen, joulunalusvierailulle. Raskasta joulua -kiertue on parhaillaan käynnissä. Marco kertoi jouluprojektin lisäksi myös Nightwishin tuoreesta elokuvasta ja keikkatallenteesta. Hieman yllättävämpi projekti on Arjen Lucassenin tuleva Ayreon-albumi. Progefaneille luvassa lienee herkkua, sillä Marcon lisäksi mukana ovat mm. Rick Wakeman, Keith Emerson, John Wetton, Jordan Rudess ja Steve Hackett. Kaikki tuttuja nimiä suurimmista progebändeistä. Marco väläytteli yhteistyömahdollisuutta myös Tobias Sammetin kiitellyssä Avantasia-rockoopperaprojektissa. Uusia biisejä kehittelee myös suomalaisen…

20.12.2013 / / Blues

Musiikilliset raja-aidat ovat tänäkin vuonna kaatua rysähdelleet, muuallakin kuin Vain Elämää -ohjelmassa 🙂 Soul-mies Charles Bradleyn tulkinta Black Sabbathin Changes-balladista on saanut ansaitsemaansa huomiota. Yllättävä cover tuli myös New Orleansin suunnalta. Voodoo-soul-mies Cyril Neville teki hyvän bluesrockversion Rushin varhaisesta klassikosta Working Man. Nämäkin uudet versiot alleviivaavat vanhaa totuutta: Hyvä biisi on hyvä biisi, musiikkityyliin katsomatta. Rokkidetaljina mainittakoon, että kesällä haastattelemani KiSSin Gene Simmons kertoi Workin Manin olevan yksi suosikkibiiseistään. http://www.youtube.com/watch?v=zOd_naCOcK0…

17.12.2013 / / Blues

Queens Of The Stone Age – Wembley Arena, Lontoo Crossroads Guitar Festival: Mm. B.B King, Buddy Guy, Booker T & the M.G.´s, Gary Clark Jr, Eric Clapton, Allman Brothers Band – Madison Square Garden, New York The Rolling Stones – Hyde Park, Lontoo Procol Harum & The Danish National Concert Orchestra – Falkoner Salen, Kööpenhamina Walking Papers – The Circus, Helsinki Biffy Clyro – Nosturi, Helsinki Marco Mendoza Band –…

12.12.2013 / / Blues

  Queens Of The Stone Age: …Like Clockwork Vista Chino: Peace Booker T: Sound The Alarm David Bowie: The Next Day Dan Baird & Homemade Sin: Circus Life Buddy Guy: Rhythm & Blues Aaron Neville: My True Story Janelle Monáe: The Electric Lady Fish: A Feast of Consequences The Fabulous Thunderbirds: On the Verge Clutch: Earth Rocker The Answer: New Horizon Black Sabbath: 13 Biffy Clyro: Opposites The Quireboys: Beautiful…

31.10.2013 / / Blues

Grand Funk Railroad kuuluu amerikkalaisen hard rockin peruskiviin. Euroopassa turhan usein unohdettuihin ja aliarvostettuihin. Bändi ja sen jäsenten soolosysteemit kun eivät ole Yhdysvaltain ulkopuolella keikoilla laukanneet aktiivisesti koskaan. Grand Funkista voisi ja pitäisi kirjoittaa monta pidempää lukua, mutta vilkaistaan tällä kertaa paria sen klassikkoa. Grand Funk Railroadin tuotantoon mahtuu albumikaupalla kymmeniä hyvin aikaa kestäneitä biisejä. Bändin tuotantoa ovatkin versioineet mm. Monster Magnet, Gov´t Mule ja Poison. Tuorein cover on Rob…