Kategoria: Levyt

14.4.2019 / / Festarit

Teksti: Anne Lindfors Joulukuussa Mokoma soitti Helsingissä täydelle Circukselle 15 vuotta sitten julkaistun Kurimus-levynsä. Osa levyn biiseistä sai tuolloin ensiesityksensä livenä. Keikalla bassoa soitti Mokoman Sakara Recordsille levyttävästä Diablosta tuttu Aadolf ”Aatu” Virtanen, sillä Mokoman oma basisti Santtu Hämäläinen oli murtanut kätensä pudottuaan syyskuussa Metalliveljet-kiertueen alkutaipaleella Tampereen Pakkahuoneen lavalta. Cirkuksessa Santtu nähtiin lavalla yhden biisin ajan, mutta kuntoutuminen oli vielä kesken. Jotta metalliveli pääsisi jälleen lavalle, organisoi Mokoma kuuden keikan…

10.3.2019 / / AOR

AOR ja melodinen hard rock ovat aina olleet alalaji, jota kuulee livenä Ruotsissa Sweden Rockissa ja esim. RockCity Stockholm –tapahtumassa, mutta ani harvoin Suomessa. Hyvä siis, että tätä positiivista undergroundia oli taas mahdollisuus kuulla meilläkin otsikolla Rockin´ Scandinavia. Paikkana oli The Circus Helsingin Kampissa. Temple Balls jäi tällä kertaa näkemättä, kun olin alkuillasta – naistenpäivään sopivasti – Viestintä-Piritta -viestintätoimiston syntymäpäivillä Espoossa, Takkulan tilalla. Ainoana kiintiömiehenä toimiston kouluttajissa. Kamppiin saavuttuani ystäväni…

6.3.2019 / / Blues

Tällä(kin) kertaa puimme podcastissa Kakkurin Juhan kanssa levyjä ja keikkoja. Juhan kuuntelussa ovat parhaillaan Larkin Poe ja Keith Richardsin Talk Is Cheapin uudelleenjulkaisu. Itselläni alkuvuoden levyistä nuosevat esiin Ingloriousin Ride To Nowhere, Rival Sonsin Feral Roots ja Candlemassin The Door to Doom. Keikoissa esillä ovat muutamat alkuvuonna nähdyt kuten Ghost, Slash, Altitudes + Attitudes, Steven Wilson sekä maaliskuussa nähtävät Kingston Wall, The Night Flight Orchestra, Graham Bonnet Band, Nikki Hill…

21.12.2018 / / Elämä

Joulukuussa on aika tarkastella kulunutta vuotta taaksepäin, valiten vuoden parhaat levyt ja keikat. Vähän toki katsellaan jo tulevaankin, eli siihen mitä ensi vuodesta on jo tiedossa. Kuuntele Sami Ruokankaan ja Juha Kakkurin podcast. Alla myös molempien Top 20 -soittolistat. Hyvää joulua ja uutta rockvuotta! Don´t forget to boogie!

23.11.2018 / / Festarit

Marraskuun podcastissa taas monenmoista tarinaa rockmusiikista ja sen ympäriltä. Äänessä Ruokangas ja Kakkuri. Artistivieraana Kari Pyrhönen, joka kertoo viimeisimmästä levystään Historia, ja urastaan yleisemminkin. Kuuntele myös alla oleva Juhan Queen-haastattelu vuodelta 1974. Sen tarinan Juha kertoo podcastissa. Kyseessä on yksi vanhimmista yhä tallessa olevista Queen-haastatteluista.  

22.10.2018 / / Blues

Syksy saa ja niin saa monenlaista hyvää myös klassisen rockin ystävä. Tuoreimmassa pocdastissa käsittelemme (Juha Kakkuri ja minä Sami Ruokangas) progekeikat seuraavilta mestareilta: Roger Waters, Wigwam ja Voidod. Laskettakoon jälkimmäisen omintakeinen metalli tässä progeksi, ovathan he tehneet suositun Pink Floyd -coverinkin. Lisäksi sivutaan uusia julkaisuja mm. Nazarethilta ja Rolling Stonesilta. Boom boom! Don Aireyn uusimman levyn yhdistää aiheisiimme laulaja Carl Sentance, joka on nykyään myös Nazarethin solisti.   Ja se…