Eilen Jäähallissa soittivat Hard Rockin´ X-Mas -nimikkeellä Deep Purple, D-A-D ja Bullet.
Ruotsalaisen Bulletin vahvasti AC/DC -pohjainen mättö jättää meikäläisen kylmäksi. AC/DC:lle on velkaa myös tanskalainen D-A-D, mutta sillä on oma lyömätön ”countrypunk meets hard rock” -soundi.
D-A-D olikin illan paras akti. Raivokas show sai yleisön mukaansa; näytti ja kuulosti siltä, että moni oli tullut katsomaan juuri tanskalaisia. Eikä se ihme olekaan, Deep Purplehan oli jo kesällä Suomessa useammalla keikalla.
D-A-D on ahkera Suomessa kävijä. Vuosien varrella bändi on soittanut mm. ohikulkijoiden ilmaiseksi iloksi Helsingin Asematunnelin Kompassiaukiolla.
Haastattelin bändin laulaja-kitaristi Jesper Binzeriä. Hän kertoi, että Asematunnelissa soittaminen kymmenisen vuotta sitten oli osa kampanjaa, jossa bändi halusi esiintyä oudoissa paikoissa. Siitä puhutaan yhä D-A-D:n nettisivuilla.
Maanantaina ilmestyi D-A-D:n The Overmuch Box, johon on kerätty 25 vuoden ajalta bändin kaikki 10 studioalbumia, singlejä ja harvinaisuuksia. Kaikki äänitteet on remasteroitu. Jesperin mukaan bändi on boxista kovin ylpeä, ja mikä ettei, mahtuuhan siihen monta hyvää levyä.
D-A-D:n intohimoiseen Suomi-suhteeseen liittyy, että suomalaisbändi Smack on yksi tärkeimmistä esikuvista.
– Ennen albumiamme No Fuel Left For The Pilgrims, kuuntelimme pelkkää Smackia. Se bändi oli valkoista bluesia, Jasper kehui.
Hyvä Suomi!
Katso Jesper Binzerin haastattelu kokonaan.
Olen nähnyt Deep Purplen vuoden 1987 jälkeen noin 30 kertaa, joten minulle mieluisimmat olivat kaksi aiemmin livenä kuulematta jäänyttä biisiä: Not Responsible ja Wasted Sunset. Molemmat Perfect Strangers -sessioista.
Not Responsible ilmestyi aikoinaan Perfect Strangers -albumin c-kasettiversion lisäbiisinä. Eli uuden studioalbumin puutteessa Purple on kaivellut ohjelmistoon harvinaisuuksia.
Wasted Sunsets on hieno balladi. Aina lämmittää kuulla yksi kaikkien aikojen biiseistä, Sometimes I Feel Like Screaming. Sen Purple voisi puolestani soittaa joka ilta. Noilla näkemilläni 30 keikalla olen sen kuitenkin kuullut vain kolmesti.
Ai että miksikö olen käynyt 30 Purple-keikalla? Siksi, että se on huippubändi, jonka vahvuus on improvisaatio. Tuttujakaan biisejä ei soiteta koskaan täysin samalla tavalla kuin edellisellä keikalla. Minulla on ollut kunnia kiertää Purplen ja lämppäreidensä mukana maailmalla useamman kerran. Välillä olen ollut kiinnostuneempi hyvistä lämppäreistä kuten Thin Lizzy, Uriah Heep ja Styx.
Huonoa keikkaa en ole nähnyt silti Purpleltakaan. Olipa Steve Morsen kitaroinnista mitä mieltä tahansa, bändi sai 90-luvulla uutta potkua touhuun Morsen myötä.
Ian Gillan vaikutti eilen hieman humalaiselta ja taisi käydä keikan mittaan rumpujen takaisen sermin suojassa ryypyllä. Kännistä huolimatta Gillan pelaa äänellään herrasmiesmäisen tyylikkäästi, edes yrittämättä nuoruuden ylä-ääniin. Ulkoiselta habitukseltaan hän on kuitenkin jo sen verran kovia kokenut mestari (muistuttaen Sormusten Herran Bilbo Reppulia), ettei kovin monta vuotta enää kannata jatkaa. Tai ainakaan minä en jatka Purplen keikoilla käymistä enää pitkään.
Nyt olisi aika koota viimeiselle kiertueelle kaikki elossa olevat Purple-miehet esittämään omia biisejään ja lopettaa homma isosti ja ansaitulla huomiolla.
Eipä ole Gillan loppu, vaikka kurkkua kuivaskin välillä (64v), Black night kuulosti studioäänitteeltä ja Purplesta käsitteenä kuvaa havaintoni yleisöstä:
Isoisältä pojanpojalle. On se kova sana tuo savua vedessä intro, sen tunsi koko poka ja kukapa ei siitä innostuisi, niin myös kaikki paikalla olijat? Siltä se
tuntui, jo rupes Turkulainenkin huutamaan(ite).Heavy terveisin Matti.
Muuten olen samaa mieltä Bulletin tukkahevistä ja D-A-D:n onnistumisesta:
Sehän on v-tun hyvä, pitää tutustua tuotantoon.
MK III kehiin tai lappu luukulle!
T:)
Kiitti kommenteista Matti ja Tero. Ei olisi huono idea ollenkaan tuo MK III…
D.A.D. oli positiivinen yllätys! Deep Purple veti aikalailla normaalin keikan.
Disneyland After Dark, D.A.D oli ennen kova ”kulttibändi”, jota tuli aina nuorna miehenä ollessain kuunneltua kuulapään rottavartista (Miettisen radioohjelma Röckradiossa) muiden erikoisuuksien joukossa. Tai siis bändien, jotka olivat enemmän garagemarkinaalia eli oikeaa röck and rölliä lähempänä. Tämä oli minusta jo kultaisella 80-luvulla, jolloin tukkahevi ja Bogart co jyräsivät!
Kova bändi se oli jo silloin ja kävi innokkaasti suomessa keikoilla. Soudi- lehti siitä aina kirjoitteli ansiokkaasti, niitä tavasin päreen valossa ja suunnittelin maailman valloitusta märkä karvalakki korvilla ja nalle kainalossa.
Nyt on ollut pitkä väli etten ole kuullut en kuunnellut. Hyvä kun joku aina päivittää musiikkipäätäni. Kiitti taas, Sammy. Tarjoan vodkan karpalomehulla.
Legendat ovat hyviä, mutta jos näet useamman keikan, joka on identtinen edellisten kanssa samoilla legendaarisilla biiseillä ryyditettynä ja herrat ovat kuitenkin tehneet levyjä klassikoidenkin jälkeen vinon kinoksen, niin alkaa lihapullat ja perunamuussi juuttumaan kitalakeen.
Lynyrd Skynyrdhän on taas tulossa Tampereelle, olishan se kiva nähdä, mutta en oikein jaksaisi taas kuunnella vain ja ainostaan ne samat klassikot erinomaisesti soitettuina. Voisi kuunnella setissä myös uudempaa kamaa, nykyisen kokoonpanon levyiltä, jotaka myös ovat hyviä ja sisältävät hienoja biisejä.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin päätän joutavat jorinani ja ryhdyn valmistautumaan pikkujouluihin syömällä kinkkua puukaukalosta paljain sormin ja käyttämällä opiaatteja ja psykedeelisiä aineita.
Hyvää juttua taas savonsulttaanikondomiprofessorilta Jukelta!
Noi se on, Lynyrd Skynyrd saisi soittaa uutta(kin) matskua eikä vain vanhaa, jonka kanssa nykyisellä kokoonpanolla vähän tekemistä.