Luin viikonloppuna Michael Whiten kirjan Firenzen salaliitto (Gummerus 2008). Lainasin teoksen Tikkurilan kirjastosta. Siellä kävin viime viikolla pitkästä aikaa. Olen ollut viime vuodet laiska kirjastonkäyttäjä. Se ei tarkoita, ettenkö lukisi paljon. Kirjastossa ei tule käytyä, koska ostan melko paljon kirjoja sekä netistä että kirjakaupoista ja niissä riittää lukemista.
Muistan viime viikolla lukeneeni sanomalehdestä, että Suomessa miehet ostavat kirjoja huomattavasti vähemmän kuin naiset. Ehkä olen säännön vahvistava poikkeus. Joka tapauksessa tulee ostettua kaunokirjallisuutta, valokuvakirjoja, nuotteja, sarjakuvia, tietokirjoja ja elämäkertoja. Englanniksi ja suomeksi.
Nyt päätin kuitenkin ryhdistäytyä ja käyttää myös kirjastoa. Tikkurilan kirjasto oli pitkästä aikaa koettuna viihtyisä paikka täynnä hyvää luettavaa. Ilmainen kirjastolaitos on hieno homma, jota kannattaa totisesti hyödyntää. Tyhmiähän me rahojamme kirjoihin tuhlaavat olemme! Mutta on siinä omistamisessakin toisaalta puolensa.
Michael White siirtyi Luciferin liittolainen (Gummerus 2007) -teoksellaan tietokirjailijasta kaunokirjailijaksi. Esikoisjännäri oli sujuvaa ja mukaansatempaavaa luettavaa Dan Brownin Da Vinci -koodin (WSOY 2004) genressä. Ongelmana oli kuitenkin henkilöhahmojen yksiulotteisuus. Sama ongelma vaivaa Firenzen salaliittoakin, vaikka pientä kehitystä onkin tapahtunut. Firenzen salaliitto on nopealukuista sujuvaa viihdettä, jännitystä, mysteeriä ja toimintaa, mutta kovin tavanomaisesti ja pinnallisesti. Ilman sitä syvyyttä ja puhuttelevuutta jota löytyy mm. viime blogissa mainitsemani Qiu Xialongin dekkareista.
Firenzen salaliittoa paremmin toimii kirja jota luen tällä hetkellä, Ken Follettin Taivaan pilarit (WSOY 2008). Tikkurilan kirjastosta tämäkin.
Jo vuonna 1989 ilmestynyt kirja on saanut uuden suomenkielisen julkaisun. 1100-luvun Englantiin sijoittuva tarina kirkonrakentajasta lumoaa ja imaisee hyvin mukaansa. Jos meno jatkuu paksun teoksen loppuun saakka näin hyvänä, täytynee ostaa tämä omaksikin 😉
R.E.M. soittaisi tänään Helsingissä, mutta taidan jättää väliin kun vettä tulee ihan esteristi. Lämmin sohva, kahvikuppi ja 1100-luvun englantilaistunnelmat tuntuvat stadionin kenttäpaikkaa huokuttelevammalta vaihtoehdolta.
Tällä hetkellä kuuntelussa autossa, lentokoneissa, junissa:
Dream Theater: Systematic Chaos
Sami Pitkämö: Lauluja Rakkaudesta ja vähän muustakin
Sex Pistols: Box Set
Slayer: Seasons in the Abyss
Night Ranger: Rockin´ Shibuya 2007
Terve
Michael Whiten ensimmäinen kirja Luciferin liittolainen oli parempi kuin Firenzen salaliitto. Ainakin minulle, joka olen kiinnostunut alkemisteista ja salaseuroista. Huono ei tosin ollut Firenze-kirjakaan.
Hyvä, että myös kirjallisuudesta keskustellaan blogeissanne.
Täytynee tutustua Follettin kirjaan. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Häneltä muistan vain Neulansilmän.
Terve Sami,
Otappas seuraavaksi syyniin kirja nimeltä The True Story of The Bilderberg Club (kirjoittanut Daniel Estulin). Todellisuus on tarua ihmeellisempää.
Tere,
Taivaan Pilarit pitää mukanaan loppuun saakka, luin sen joskus 90-luvun alussa ja vieläkin muistan kuinka tyhjä olo oli kun se kirja loppui…olen laiska lukija, enkä koskaan voisi kuvitella lukevani jotain kirjaa uudestaan, tämän kyllä voisi, loistava kirja.
Terve Fixed Odds
Kiitos vinkistä, tsekkaan ilamn muuta tuon kirjan Bilderberg Clubista.
Olen lukenut aiheesta parista yleisesti salaseuroja käsittelevästä kirjasta, mutta tuota en ole lukenut.
Todellisuus on tosiaan tarua ihmeellisempää ja sen huomaa omassakin elämässä 😉
Terve Jakki
Kiitos kommentista. Hyvä tietää, että Taivaan pilarit kestää loppuun saakka. Loistava kirja minustakin.
Tänä syksynä muuten ilmestyy suomennettuna kirjan jatko-osa.
Täytyy lukea sekin.
Tere vaan, vanha ystävä, pitkästä aikaa!
Muistanpa taas kuinka satuttiin aikoinaan istahtamaan vierekkäin Jyväskylän yliopiston kirjallisuudenlaitoksen uusien opiskelijoiden infoon vuonna kivikirves ja havumaja.
Henkeen ja vereen luku- ja musiikkimiehiä oltiin ja ollaan edelleen, sitähän se hengen sukulaisuus on, jos näin sallit sanoa. No, multa jäi vähän luvut silloin kesken eikä tullut virallistettua kirjallisuudentutkijaa (mikä ei liene suuri vahinko tälle maalle eikä taivaalle), mutta frendeinä on aina pysytty hyvässä jos pahassakin.
Kirjallisuus on hieno paikka, kuin tuntematon erämaa, jossa saa vaellella itsekseen reppu selässä ja metsästää mielikuvituksella. Ihminen pystyy mielestäni säilyttämään itsenäisyytensä, vapautensa ja villeytensä kun hän kykenee keskittymään ja nauttimaan kirjallisuudesta kuin janoinen eläin jokivedestä.
Ja toisaalta silloin pystyy myös olemaan sosiaalisissa tilanteissa ja pelikentillä vahvana omana itsenään ja puolustamaan ja tekemään oikeita asioita kun on matkannut itsessään tarpeeksi pitkiä matkoja.
Tuntuu vähän siltä, että ihmiset jäävät helposti ”median” ja ”propagandan” armoille nykyisin kun kulutetaan ja sulaudutaan tähän yleiseen mekastukseen ja ”yleiseen mielipiteeseen”. Enää harvoin kokoonnutaan toreille ja kaduille (myös symbolisesti) yhteen ottamaan kantaa ja keskustelemaan ja luomaan vitaaleja ja uusia näkemyksiä ja kokemuksia asioista ja asiantiloista. Eli varjokuvia meille näytellään luolan seinälle…
[…] Folletin Taivaan pilarit piti otteessaan loppuun saakka, aivan kuten ystävät täällä blogissa lupasivatkin. Täytyy […]