Flow: Maisemat vahvaa steampunkia

Viikonloppu meni Flow-festarilla, Helsingin Suvilahdessa. Olivatpa kerrassaan onnistuneet kekkerit.

Musiikillisesti yksi oli ylitse muiden: Janelle Monáe. Soulin, popin ja funkin vastustamaton yhdistelmä villitsi siinä määrin poikkeukselliseen biletyshurmokseen, että ilmassa oli historiallisten hetkien kultapölinää ja mölinää. Keikka, josta tullaan puhumaan, huutamaan ja twiittaamaan vielä pitkään.

Itse en (valitettavasti) Princen Suomen keikalla ollut, mutta moni siitä kohkannut piti Monáen vetoa vielä parempana, samassa genressä.

Muihin hyviin kuului Sly & Robbie featuring Junior Reid, joka tanssitti reggaellaan leppoisassa sunnuntai-illan auringossa. Bändin amerikkalaiskitaristin köyhän miehen Stevie Ray Vaughan / Hendrix -temput, hampailla soittamisineen ja muineen, toivat esitykseen tahatontakin komiikkaa. Mutta kokonaisuus toimi.

Skottibändi Mogwai on nähty Suomessa usein, mutta tähän ei kyllästy. Kaunista ja puhuttelevaa melulla maalailua.

Kanadalaisen Destroyerin progepoppailu menee lähelle AOR:rää ja viihdemusiikkia. Silti bändi vältää tylsyyden. Sen lounge-tunnelmointi on kiinnostavaa ennalta-arvaamattomuudessaan ja musiikillisessa älykkyydessään. Ajatuksia herättävää musiikkia.

Päälavan perjantain ilta-auringossa kitaroitaan helisytteli amerikkalainen Midlake. Fuusiojazzilla aloittanut bändi on siirtynyt uransa edetessä niin klassiseen folkrocksoundiin, että mieleen tuli jopa Black Crowes, jonka näin heinäkuussa Amsterdamissa. Palaan noihin Crowesin keikkoihin täällä blogissa piakkoin.

Midlake on vahva ja vielä kehityskelpoinenkin bändi. Ei ihme, että se vetikin päälavan äärelle suuren yleisön.

Amerikkalainen on myös mielipiteet jakanut Warpaint. Moni tuttuni piti bändin musiikkia kauhistuttavana, minä taas antoisana ja mielenkiitoisena, tosin vain pienenä annoksena. Warpaintin taiderockin sisältö ja bändin taidot eivät vielä kanna koko keikan aikaa. Kuulija puutuu nopeasti. Kappaleisiin kaipaisi hyviä melodioita ja koukkuja. Ongelmia on livenä jopa yllättävän paljon, siihen nähden kuinka arvostettu ja hehkutettu bändi on.

Kovasti oli etukäteen kehuttu myös The Budos Bandiä. Ei vakuuttanut. Funk on vaativa laji, jossa rumpalin oltava tarkka ja tiukka, eikä vain sinne päin, kuten tässä bändissä.

Tasokkaampia bändejä löytyy maailmalta satoja, mm. useiden blues- ja soul-laulajien taustoilta. Ja vaikkapa kotimaisista eri kaupunkien big bandeistämme. Budosia kuunnellessa tuli mieleeni, kuinka paljon paremmin pelasi Kotkan Meripäivillä näkemäni Kotka Big Band .

Flowssa sitä tiukkaa osaamista edusti lauantain iltapäivässä Jo Stance eli laulaja Johanna Förstin ja rumpali Teppo Mäkysen soul-projekti. Sopivan retroa, mutta sopivan tuoreesti. Suomalaisosaamista, josta voi olla ylpeä!

Hyvän musiikin lisäksi Flow upea tunnelma syntyy ainutlaatuisesta Suvilahden voimala-alueesta ja toki meistä mukavista ihmisistä.

Laajennettu festarialue toimi hyvin. Voimalarakennuksissa on jännää historiallista steampunk-henkeä.

Kun voimalan kehikkoa katselee kuutamossa, voi tuntea olevansa Jules Vernen kirjan henkilö. Matkalla seikkailuun, juuri nousemassa ilmalaivaan.

Rakennusten muotojen, auringonlaskujen ja kuutamoiden luomat maisemat pysyvät mielessä pitkään. Vähintäänkin yhtä voimakkaana kokemuksena kuin Flowssa kuultu musiikki.

Alueen parhaita paikkoja on Backyard-metsikkö, jossa tasokkaat dj:t, tanssiva kansa ja sirkusmainen puihin ripustettu valaistus loivat lämpimän tunnelman. Loppukesään sopivan haikealla tavalla kauniin.

Flowkaan ei välttynyt kaikilta suomalaisten festarien perusongelmilta. Jonottamaan joutuu milloin mitäkin, vessoja on liian vähän, kusilaarit tulvivat yli jo ensimmäisenä ilta ja kossubaarista ei saa kossua, jota olisi kaivattu viikonloppuna joukostamme poistuneen Topi Sorsakosken muistoksi.

Nämä ovat silti pieniä murheita verrattuna siihen, mikä kaikki toimi ja oli hyvää.

Elitismistäkin on Flowta kritisoitu. Mielestäni turhaan. Kalja on kallista kaikilla festareilla. Eikä kymmenen euron shamppalaseja tarvitse juoda, jollei halua. Itse halusin. Vaikka muovituopista juotu olut on joskus hyvää, sitä on myös lasista juotu kuohuva.

Flowssa sekä musiikin että muun tarjonnan valikoima on kiitettävän laaja. Ei erityisen elitistinen.

Loppuun vielä lyhyt muotikatsaus. Muodissa on hassua se, että aina välillä myös kaltaiseni “classic rock” -tyyppi on lontoolaisine paitoineen ja vanhoine laseineen cool. Tai ainakin sitä mieltä on rakas kilpailija 🙂