Helloween soitti voimametalliaan eilen Helsingissä ja tiistaina Tampereella. Kulttuuritalo on yleensä soundien puolesta kehno paikka rockille. Nämä sakemannit saivat soundit pelaamaan kirkkaina, vaikka volyymikin oli suuri.
Muutenkin keikka oli hyvä ja Helloween kovassa vedossa. Hyvien soundien ansiosta soiton tiukkuus pääsi oikeuksiinsa. Andi Deris laulaa kuin Priestin Rob Halford 80-luvulla.
Lämppärinä soittanut Stratovarius ei sen sijaan meikäläiselle kolahda. Tolkin aikoina tämä Helloweenin ja Yngwie Malmsteenin suomalaisruotsalaissaksalainen yhdistelmä vielä jotenkin kiinnosti, mutta enää ei uppoa.
Eilinen oli Helloweenin osalta hyvä ilta, muttei vetänyt vertoja keikalle, jonka näin Helsingin Jäähallissa lokakuussa 1988. Pääesiintyjä oli Iron Maiden ja lämppäri Helloween. Maiden oli julkaissut hienon progressiivisen Seventh Son Of A Seventh Son -albuminsa. Esitys oli paras kymmenistä Maidenilta näkemistäni.
Hyvä oli myös Keeper Of The Seven Keys -kakkosen juuri tehneen Helloweenin veto. Kokonaispaketti oli hevi-iltana vailla vertaansa.
Eilen Kultsan baarissa muistelin tuota iltaa pietarilaisille ystävilleni Marialle ja Sashalle. Kerrottuani keikasta, 24-vuotias Sasha tuumi perusvenäläiseen kohteliaaseen tyyliin:
– 1988… Anteeksi Sami, mutta luulin että olet alle 40-vuotias.
Kyllä, olen toki yhä alle 40, mutta aloitin musahommat nuorena 🙂
Kulttuurisivuillamme on Helloween-haastatteluni. Kameran edessä ovat laulaja Andi Deris ja kitaristi Sascha Gerstner. Kumpikaan herroista ei ollut bändissä vielä 1988.
Helloweenistä tuli kakkaa siinävaiheessa kun Kai Hansen lähti Gamma ray:tä tekemään.
Helloween oli tosi hyvä noiden ekojen Keeper… -levyjen aikoihin. Voisi jopa sanoa, että tuolloin vähintään yhtä hyvä kuin Maiden.
Pitää tsekata noi taas pitkästä aikaa, en ole juurikaan kuunnellut enää 1995 jälkeen.
Judas Priestin keikka kesällä Tampereella kiinnostaisi kyllä, ehkä sinne pitää mennä kun on vielä viikonloppunakin.
Terve Heima. Ymmärrän näkemyksesi. Meikäläinen tosin löytää ansioita myös nyky-Hellareista…
Gamma Rayn ongelma Helloweeniin verrattuna on ollut (huippu)hyvän laulajan puute.
Ilkka, Judas Priestin aion itsekin katsoa kesällä Sweden Rockissa. Viimeistä kertaa…
Minä en kyllä jaksa enää lukea näitä 80-luvun perään itkevien mietteitä. On toki hienoa että olet nähnyt bändin jo 1988, mutta on jotenkin älytöntä verrata tuon ajan Helloweenia nyky Helloweeniin. Muutenkin tuo ”Esitys oli paras kymmenistä Maidenilta näkemistäni” -kohta oli täysin turha liittyen Helloweenin keikkaan. Jotenkin tuntuu leijumiselta.
Hyvä kuitenkin, että pidit keikasta. Olihan se kova. Parempi ainakin kun Iron Maiden nyt elokuussa, ja se sentään oli helvetillisen loistava keikka.
Kiitos kimmo kommenteista. Ei ole tarkoitukseni itkeä menneiden perään. Nykyään on paremmat ajat rockin kannalta. Hyviä bändejä käy lähes joka viikko, 80-luvulla hädin tuskin kerran vuodessa.
Maiden-näkemykseni esittelyn perustelen sillä, että Helloween oli Maidenin lämppäri. Ja Helloweenin ”eilen ja tänään” -vertailu on sekin mielestäni perusteltua, bändi kun soittaa yhä monta samaa biisiä kuin -88.
Maiden oli hyvä elokuussa, mutta vielä parempi -88. Tämä on toki oma subjektiivinen mielipiteeni ja makuasia 🙂
Totta, kiekuhevin tuplapaketti oli jotain käsittämätöntä. Vuonna 1988 Iron Maiden nousi uransa taiteelliselle huipulle, ja kaverit poimivat kovan työn hedelmiä samana kesänä Doningonissa, jossa myös Helloween pohjusti tietä Keeper II julkaisulle. Molemmat saivat sankarin vastaanoton ja samaa fiilistä oli myös Helsingissä. Harvoin jengi tulee keikalle yhtä paljon lämppärin kuin pääaktin vuoksi.
Maailma oli avoin molemmille bändeille, vaan grunge sotki pakan, Kiske kyllästyi koko touhuun ja Bruce näki paremmaksi vaihtaa tyyliä. Mikä meni vikaan?
Itse olin myös -88 katsomassa Helloweenia, Maiden jäi näkemättä kokonaan, pääesiintyjä kun soitti ensimmäisenä…
Maiden kolahti vasta vuosituhannen vaihteessa tosissaan
Michael Kisken Helloween-kokoonpano on jäänyt mieleeni parhaiten. Vahinko, että hän sai eropassit lopullisesti.