Jeff Beck @ Ronnie Scott´s

 Terveisiä Lontoosta.

Lontoon “vuoden puhutuin rocktapaus” koettiin viime viikolla Jeff Beckin soittaessa viitenä iltana Ronnie Scott´s jazzklubilla.

Rocktapaus jazzklubilla, koska Jeff Beckin fuusio on sekä rockia että jazzia.

Ronnie Scott´s vetää sisäänsä vain vajaan 200 hengen yleisön. Jokaisesta pöydästä näkee lavan esteettä ja läheltä. Omani oli 10 metrin päässä lavasta!

Beckin keikoilla nähtiin tähtiä sekä lavalla että sen ulkopuolella. Yleisössä olivat mm. Jimmy Page, Brian May, Tony Iommi, Bono, Jon Bon Jovi ja Bon Jovin kosketinsoittaja Dave Bryan, Jason Bonham, Eaglesin Joe Walsh, Red Hot Chili Peppersin basisti Flea ja Jethro Tullin basisti Jonathan Noyce.

Torstaina pari biisiä piipahti soittamaan vierailijana Eric Clapton.  

Perjantaina vierailijat olivat Beckin You Had It Coming -levyltä tuttu laulajatar Imogen Heap ja Big Town Playboys -bändi.

Beck kunnioitti 50-luvun esikuviaan ja soitti Big Town Playboysin kanssa ensimmäisessä setissä 50-lukua, Gene Vincentiä, Elvistä, bluesia ja upean version Train Kept A-Rollin´ -klassikosta.

Vuonna 1993 Beck ja Playboys tekivät albumin Crazy Legs, kunnianosoituksena Gene Vincentin kitaristille Cliff Gallupille. Beck ja Playboys eivät ole esiintyneet livenä lavalla kuin levyn julkaisukeikalla Pariisissa. Ja nyt 14 vuotta myöhemmin Lontoossa perjantaina.

Perjantain toinen ja pidempi setti koostui fuusiomateriaalista ja sen Beck soitti oman bändinsä kanssa. Bassossa nuori, mutta suvereenin taitava kaunotar Tal Wilkenfeld, rummuissa Vinnie Colaiuta ja koskettimissa Jason Rebello.

Setin avasi Beck´s Bolero, instrumentaali Jeff Beckin klassikkoalbumilta Truth, vuodelta 1968. Kappaleen alkuperäisellä studioversiolla soittivat Beckin kanssa Jimmy Page kitaraa, Keith Moon rumpuja, John Paul Jones bassoa ja Nicky Hopkins pianoa. Jones on sanonut tuoreissa haastatteluissa, että tuosta kokoonpanosta oli vähällä tulla Led Zeppelin. Ja Led Zeppelin -nimellä ensimmäisen albuminsa julkaiseen bändin esikoisalbumi oli huomattavan paljon velkaa Beckin Truth-levyn luomalle soundille ja tyylille. Truthin laulaja ja basisti olivat tuolloin vielä melko tuntemattomat Rod Stewart ja Ronnie Wood…

Bolerosta perjantain keikka eteni 70-luvun fuusiohittien kautta 2000-luvun teknoetnoelektro-levyjen materiaaliin. Sanoinkuvaamatonta soittoa ja tunnelma katossa!

Imogen Heap lauloi kaksi biisiä, joista tulevaisuuteen päivitetty Muddy Waters -blues, Rollin´ and Tumblin´ oli illan kohokohtia. Kappale edustaa nykyaikaa ja tulevaa. Elektroon ja teknoon sulautettua blues- ja rockkitaran perinnettä. Rohkeampaa kokeilua kuin mihin Clapton, Page tai kukaan muu Beckin sukupolven kitaristi on uskaltautunut.

Keikat kuvattiin monen kameran voimin ja täytyy toivoa ja rukoilla kädet kyynärpäitä myöten ristissä että tätä julkaistaan DVD:llä. 

Keikan jälkeen pääsin ujuttautumaan vielä klubin yläkertaan jatkoille. Beck ja muut starat istuivat siellä aamuun saakka. Tietysti paikalla oli myös Lontoon pintajengiä ja rikkaita kauniita nuoria, jotka eivät olleet Jeff Beckistä ennen näitä keikkoja kuulleetkaan. Oli hauska nähdä heidät svengaamassa pienellä tanssilattialla Beckin mielimusaa, 1900-luvun alun kantribluesia ja vanhaa soulia.

Vessajonossa Beckiä ja Bon Jovia moikkaillessa suomipojan olo oli hieman epätodellinen.

Sensuellin Imogen Heapin ja Big Town Playboysin roots-herrojen kanssa juttelin enemmänkin. Playboyt muistivat hyvin keikkansa Helsingin Storyvillessä ja Porin Jazzissa.

Paikalla olivat siis Clapton, Beck ja Page, Yardbirdsin kitaristit. Monella tavoin oltiin ensi viikolla lavalle palaavan Led Zeppelinin juurilla. Ronnie Scott´s klubin mainoslauseista huolimatta se vuoden puhutuin rock-tapaus on tuo Zeppelinin paluu.

Yleisön staranimiä ja Zeppelin-yhteyksiä tärkeämpi asia Ronnie Scott´s -keikoissa oli se, että Jeff Beck on kuusikymppisenä elämänsä vedossa. Beckin lukuisat onnistuneet levyt ovat sittenkin vain kalpea varjo siitä mitä hän on elävänä lavalla.

Classic Rock -lehden marraskuun numerossa Alice Cooper arvioi uusintajulkaisut Yardbirdsin levyistä Roger The Engineer ja Over Under Sideways Down. Cooper kirjoittaa, että hänelle Jeff Beckin aikainen Yardbirds oli monella tapaa parempi bändi kuin sen seuraaja Led Zeppelin:

“Jeff Beck was the sound of The Yardbirds. Clapton was smooth as silk and that was what made him so great, but Jeff Beck´s guitar is still the best rock´n´roll guitar of all time. He made that Telecaster talk, and to this day he´s probably the most distinctive guitar player out there.”

Brittikriitikko Paul Henderson:

“There really is no one around to touch him. For those of us unlucky enough to have seen Jimi Hendrix, Jeff Beck is arguably the next best thing. Inspirational and ispiring. Astonising. Truly brilliant. Quite literally…awesome!”

Brian May:

“Jeff Beck is the greatest living guitarist”

David Gilmour:

“The most consistently brilliant guitarist over past 35 years”

Steve Lukather:

“Jeff Beck is my hero”

Gary Moore:

“The only guitarist of the generation I grew up with who has continued to move forwards”   

Ja tietty parasta musiikkia nyt:

Jeff Beck: Official Bootleg USA `06

Jeff Beck and the Big Town Playboys: Crazy Legs

The Yardbirds: The BBC Sessions

Jeff Beck: Shapes Of Things – 60´s groups & sessions

Robert Plant / Alison Krauss: Raising Sand

Led Zeppelin: The Soundtrack From The Film The Song Remains The Same

Bon Jovi: Slippery When Wet