Yksisarviset ovat kovasti muotia. Niitä on legginseissä ja tatuoinneissa. Osa uskoo niihin, siihen että yksisarviset antavat valoa ja energiaa tai voivat esimerkiksi parantaa sairauksia.
Pääsiäisenä valitsin äitini kirjahyllystä hänelle joululahjaksi ostamani pokkarin. Kaari Utrion Yksisarvinen on ilmestynyt alun perin 2000 ja uudistettu laitos 2014. Kirjailija on julkaissut sivuillaan historiallisia taustatietoja, karttoja ja kuvia.
Olen lukenut sitä lentokoneissa, junissa, sohvalla ja kahviloissa. Erityisen hyvin se sopi Irlannissa, Dublinin historiallisissa maisemissa luettavaksi. Viikinkejä ja normanneja kun on kirjassa, kuten myös Irlannissa kaikkialla näkyvää uskontoa ja hengellisyyttä.
Tunnustan, että minulla oli Kaari Utrion suhteen ennen kirjan lukemista samanlaisia ennakkoasenteita kuin esim. Raija Orasen kanssa. Ajattelin, että Utrio kirjoittaa viihdettä ja siinä kaikki. Samalla tavoin käsitykseni Orasesta muuttui kun luin hänen mainion Palladium-trilogiansa. Viihteen lisäksi molemmilla kirjailijoilla on vankkaa historiallista osaamista ja he kirjoittavat tiedontäyteistä ja ajatuksia herättävää kirjallisuutta.
Viihteen ja historiallisten faktojen yhdistelmä on tarkemmin ajateltuna erinomainen tapa oppia menneistä ajoista, nykyajasta ja ihmisen muuttumattomasta perusluonnosta. Ja viihtyä samalla.
Yksisarvinen on lukukokemuksena aluksi raskas tälli henkilöitä, nimiä ja tapahtumapaikkoja. Mutta niitä sitoo yhteen kaiken keskellä ”yksisarvisen” luu ja se, kuka siihen uskoo ja kuka ei. Tästä kuviosta saa hauskoja ja kiinnostavia rinnastuksia nykyaikaan. Moni uskoo taas/edelleen nykyään yksisarvisiin, lohikäärmeisiin ja enkeleihin. Toiset pitävät moista huuhaana, toisille elämän onni ja sisältö löytyy uskosta.
Tässä kirjassa usko saa ihmiset ristiretkelle kohti Jerusalemia. Matkalta etsitään täyttymystä, parantumista tai elämän tarkoitusta.
Kovin syvälle ei Utrio päästä runsaan henkilökavalkadin hahmoihin, mutta riittävästi kuitenkin, jotta tarina säilyy kiinnostavana, uskottavana ja viihdyttävänä.
Yksisarvisen, uskon, sodan ja taloudellisen keplottelun rinnalla kirjan teemana on rakkaus saavuttamattomaan henkilöön, toisen ihmisen puolisoon.
Se on useammankin päähenkilön kohtalo. Tässäkin juonteessa on yhteyksiä nykyaikaan, salarakkaisiin ja pettämiseen. Niitä on ollut aina ja tulee aina olemaan.
Ennen kaikkea Utrio kuvaa hyvin naisen asemaa 1000-luvun maailmassa. Se on sidoksissa avioliittoon, perheeseen ja uskontoon. Puoliso valitaan tämän aseman perusteella, ei sen mukaan ketä halutaan tai rakastetaan. Moni asia on muuttunut nykyaikaan tultaessa ja moni ei.
Kirjan naiset ovat vahvoja selviytyjiä. Miesten veroisia tai näitä vahvempia. Naiskuva on vanhasta viihdekirjallisuudesta poikkeavan moderni ja Utrion kuvaamana uskottava.
Takakansi sanoo kirjan olevan ”Utrion kaunein rakkaustarina”. En usko, että se pitää paikkansa. Vaikka tämä on ensimmäinen lukemani Utrio, uskon hänen kirjoittaneen kauniimpia rakkaustarinoita. Yksisarvisen tarina ei nimittäin jumalattoman kaunis ole. Ennemminkin realistinen.
