Michael Monroe äänitti Tavastialla

Michael Monroe

Michael Monroe loistavine bändeineen soitti eilen Helsingin Tavastialla ”salaisen” keikan. Sitä mainostettiin ainoastaan facebookissa ja lippuja oli myynnissä vain pieni määrä valtaosan mentyä fanclubin jäsenille. Keikalla äänitettiin bändin tuleva live-levy. Tilaisuudessa kuvattiin myös dokumenttielokuvaa Michael Monroesta.

Tavastian isännän, Juhani Merimaan mukaan Monroella on tärkeä markkina-alue Japanissa ja siellä live-levyjä vielä ostetaan ja arvostetaan.

– Michael Monroe bändeineen harkitsi levyn äänittämistä Ruisrockissa, mutta soundien kannalta päädyttiin Tavastiaan. He äänittivät saman setin jo maanantaina ja nyt tiistaina. Normaalin keikan sijaan tiistaista haluttiin tehdä erikoistilaisuus ja palkinto faneille, Merimaa kertoo.

– Suomessa live-levyjen kysyntä ei ole suurta, mutta bändi halusi myös käyntikortin nykyisestä tilastaan. Uusia biisejä ehditään julkaista studiolevynä markkinoille aikaisintaan ensi vuonna.

Kiitoksia Juhani. Hyvä näin, sillä turhan moni bändi julkaisee nykyään keikkataltioinnit vain DVD:nä. Oma lukunsa ovat toki bändit joiden jokainen keikka on netistä ostettavissa. 

Olen perinteisen live-levyn kannattaja. Hyvälle live-albumille löytyy enemmän käyttöä kuin DVD:lle. Kuuntelen musiikkia enemmän kuin katselen tv:n ääressä. Moni bändi on parhaimmillaan lavalla ja siksi monen bändin parhaat levyt on tehty livenä.

Kun kesäkuussa näin Michael Monroen Sweden Rockissa, ajattelin ja kamujen kanssa juttelin, että tämä kokoonpano pitäisi tallentaa jälkipolville. Eikä pelkkänä studiolevynä vaan live-setti, jossa on biisejä Michaelin koko pitkän uran varrelta. 

Työnimellä Another Night In The Sun kulkeva Monroen live tulee eilisen perusteella olemaan kova. Bändi on äärimmäisen tiukka ja stemmalaulut hiottu juhlavaan kiiltoon.

Tavastian yleisö oli äänekäs kuten taltiontia tehtäessä asiaan kuuluu. Eturivi täyttyi lapsista ja nuorista, aidalla erotetun takaosan aikuisten nauttiessa ilmaista suolapalaa ja sangriaa.

Musiikillisista juurista ja ihmisten suosikeista kiinnostuneena iloitsin jo ennen keikkaa klubilla soineesta musiikista. Bändin itse koostamalta nauhalta (cd tai whatever) kuultiin mm. Mott The Hooplen, Muddy Watersin, The Sonicsin, Nina Hagenin ja Rolling Stonesin biisejä.

Olipa paikalla fanclubin jäsenenä tai 25 eurolla facebookin kautta lippunsa hankkineena onnekkaana, kaikki poistuimme paikalta tyytyväisinä.

Michael Monroe Tavastialla huhtikuussa 2010:

httpv://www.youtube.com/watch?v=0O72MgA4404

Google Podcasts

Listen on Google Podcasts

Kuuntele ja tilaa Spotifyssa

Apple Podcasts

Kuuntele Suplasta

Kuuntele Suplassa

Sami Ruokangas

Kirjoittaja Sami Ruokangas on musiikkifriikki; tuottaja ja toimittaja. Blogi musiikista, musiikista ja musiikista. Sarjakuvista, kitaroista, kirjoista, elokuvista, lumilaudoista, televisiosta, netistä, levyistä, drinkeistä, blogeista, junista ja lentokoneista. Populaarikulttuuria ja miehen elämää.

Kategoriat

Sami Ruokangas Written by:

10 Comments

  1. ilkka
    7.7.2010

    Live dvd-levyjä ei totta tosiaan tule juuri katseltua kotona. On aina jotain muuta tekemistä.

    Itse tykkään kovasti Tom Pettyn tuotannosta, ja mulla on Pettyltä kolme live dvd:ta. Olisinko kerran jaksanut niitä kattella kotona…vai kertaakaan…Pettyn livejä sen sijaan kuuntelen useinkin, vaikka autossa. Ja toki muitakin Pettyn levyjä.

    Monroen soolobändin keikat on menny multa tältä vuodelta ohi, mutta korjataan tilanne jatkossa. Näkemättä bändiä epäilen kuitenkin, että onko sittenkään niin kova ryhmä kuin oli aikoinaan Demolition 23…

    Monroen soolokeikoista vv.1996-2001 en juurikaan tykännyt, varmaan tämä uusi porukka on nyt parempi, kyllä!

  2. Sami Ruokangas
    7.7.2010

    Kyllä Ilkka, tämä on yhtä kova kuin Demolition 23. Kannattaa käydä tsekkaamassa.

    Samoin diggaan Tom Pettyn hommista, uusin Mojo on huippuhyvä, vuoden paras levy tähän mennessä.

  3. kimmo
    7.7.2010

    ”Monroen soolokeikoista vv.1996-2001 en juurikaan tykännyt, varmaan tämä uusi porukka on nyt parempi, kyllä!”

    Joo, silloin Monroen taustabändin äijät oli lähinnä statesteja, näin kolme-neljä keikkaa noina vuosina, näist on joka ukko kyl täyttä Rokkia, kannattaa käydä tsiigaas jos mahdollista

  4. Sami Ruokangas
    7.7.2010

    Terve Kimmo, just niin, hyviä ukkoja kaikki tässä. Monroella on veroisensa bändi. Vaikka nimi on M.M. tämä on bändi eikä solisti ja taustayhtye.

  5. Jarkko
    7.7.2010

    Tamperella näin Michaelin livenä juuri tällä kokoonpanolla ja oli kyllä yks parhaista keikoista jossa olen ollut!

    Onko Michaelista tulossa dokumenttielokuva ??
    Joskus taisi liikkua huhua että Hanoi Rockista tehtäisiin elokuva..

  6. Jamex
    8.7.2010

    Live levyjä ja live dvd:tä tulee hankittua säännöllisesti. Viimeksi ”lautasella” ovat pyörineet Flogging Mollyn, Dropkick Murphy’s ja Foreigner tuotokset. Uusin U2 on vielä katsomatta ja kuuntelematta.

    Michael Monroen yhtyeen näin livenä Hki Livessä Käpylässä. Yhtye toimi loistavasti. Ja jos asian oikein käsitin niin yhtyeen rumpali on Demolition 23:n rumpali.

    Ja samaa mieltä Tom Petty projekteineen on loistavaa musiikkia. Hyvää rokkia. Tilasin juuri uuden kokoelman; Mojo albumi vielä hankkimatta. Kommentteja siitä?

  7. Sami Ruokangas
    8.7.2010

    Terve kaikille. Joo, kyllä tulee pitkä dokumenttielokuva Michaelista. En nyt valitettavasti muista ohjaajan nimeä.

    Michael Monroen nykyinen rumpali Karl Rockfist ei ole Demolition 23:n rumpali vaan soittanut mm. Danzigissa.

    Tom Pettyn & Heartbreakersin Mojo on minulle yksi bändin ja Pettyn parhaista levyistä ikinä, vuoden 2010 levy tähän mennessä. Heartbreakers-tyyliin soitettua bluesia, southern rockia (Allman Brothersin tyyliin) ja yksi kappale kuulostaa jopa Led Zeppeliniltä!

  8. ilkka
    8.7.2010

    Pitää käydä hakemassa Monroen orkan levy heti, kun tulee kauppoihin.
    Mielestäni parasta äijän tuotantoa tähän asti on nimenomaan toi D23:n levy ja sooloista Nights are so long.

    Tai sanotaan, että kaikista paras on tietty se Hanoi Rocksin 4:n levyn boksi…

    On kuule Sami paljon sanottu, että olisi uusi Petty yksi miehen parhaista, pitää käydä levy hakemassa ja kuunnella! Sen verran paljon on Pettyn taso notkahdellut viime vuosina. Esim. Last DJ-levy oli melko onneton, kun taas Mudcruthin kanssa tehty levy yllättävänkin pirteä.

    Jostain syystä Pettya ei Suomessa juuri tunneta, vaikka mies on säveltäjänä samaa tasoa kuin vaikka Springsteen.

  9. Suff
    8.7.2010

    Demolition 23 on täydellisyyttä. Parasta kamaa sitten Hanoin Back to Mystery Cityn ja Two Steps From the Move:in.

    Live albumi vie noi DVD:t mennen tullen. En oo kumpaakaan Hanoin live DVD:tä kattonu kun kerran.

Comments are closed.