Mott The Hooplen paluu

Ian Hunter 1973 

Alkuvuoden uutisiin kuuluu Mott The Hooplen paluu lavoille. Ian Hunter on tehnyt erinomaista musiikkia viime vuosinakin, joten Hooplen alkuperäiskokoonpanon konsertit kuuluvat vuoden mielenkiintoisimpiin.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta bändin perustamisesta. Sen kunniaksi Mott the Hoople soittaa Lontoossa 2. ja 3. lokakuuta, Hammersmith Apollossa. Liput tulivat myyntiin torstaina ja itsekin ostin omani netistä kohtuulliseen reilun 40 euron hintaan.

Keikkapaikka on sikäli historiallinen, että bändi äänitti siellä vuonna 1973 levyään Mott The Hoople Live

Facesin paluu sen sijaan on ristiriitaisten uutisten kohteena. Ronnie Wood ja Ian McLagan ovat kertoneet brittilehdille ja nettisivuillaan bändin tekevän uutta levyä. Rod Stewart ja – Ronnie Lane -vainaan korvaajaksi bassoon vahvistettu – Chili Peppersin Flea sen sijaan ovat kieltäneet comebackin.  

Saa nähdä kuinka käy, joka tapauksessa Faces olisi toteutuessaan vuoden kiinnostavimpia kiertueita. Pelkkä parivaljakko Wood ja Stewart samalla lavalla olisi taikaa.

Volbeat 

Kotikonnuilla eilinen Volbeatin ja Brother Firetriben loppuunmyyty keikka Kaapelitehtaalla avasi rokkivuoden uljaasti ja toden teolla. Volbeatin punk-kantri-metalli toimii vastustamattomalla draivilla.

Sekä yleisön että bändin tunnelma nousi sellaisiin Suomessa harvoin koettaviin korkeuksiin, että tätä rockjuhlaa muistellaan pitkään. Kaapeli on akustiikaltaan täysin väärä ympäristö musiikille, mutta soundit olivat odotettua paremmat ja ilta erittäin onnistunut.

Google Podcasts

Listen on Google Podcasts

Kuuntele ja tilaa Spotifyssa

Apple Podcasts

Kuuntele Suplasta

Kuuntele Suplassa

Sami Ruokangas

Kirjoittaja Sami Ruokangas on musiikkifriikki; tuottaja ja toimittaja. Blogi musiikista, musiikista ja musiikista. Sarjakuvista, kitaroista, kirjoista, elokuvista, lumilaudoista, televisiosta, netistä, levyistä, drinkeistä, blogeista, junista ja lentokoneista. Populaarikulttuuria ja miehen elämää.

Kategoriat

Sami Ruokangas Written by: