Neito leikkikalukaupasta

Matkalla Tukholmasta Pietariin. Kompattavana solistina Kari Pyrhönen.

Istun likaisessa pikkubussissa, joka puikkelehtii Pietarin lentokentältä
kohti keskustaa.

Ulkona on maailmanlopun maisema. Ukkosmyrskyn pimentämä sinimusta taivas. Harmaita rumia rakennuksia.

Lensin Tukholmasta. Siellä oli kirkasta, helle ja iloisia ruotsalaisia. Koneen alkaessa laskeutua, alla näkyvä maailma on kuin Mordor. Örkkien koti. Synkkää ja karua. Kaipaan Södermalmia.

Bussi pysähtyy aina kun matkustaja möläyttää kuskille käskyn tehdä niin.

Yhdeltä pysäkiltä kyytiin nousee nainen, joka istuu minua vastapäätä.

Siniset silmät. Punaiset hiukset. Kukikas mekko. Nainen on noin 30-vuotias ja hänessä on jotakin vanhanaikaista. Kuin henkilö neorealistisesta italialaisesta 40-luvun elokuvasta. Onnellinen ilme.

Naisen sylissä on musta muovipussi. Siinä on kuva miehestä tai naisesta, jonka suussa on hihnalla sidottu pallo. Tajuan, että kuva on sadomasokistinen. Pussissa lukee tekstiä pornosta ja maniasta. Se on kaupan nimi.

Pussista kurkistaa pahvilaatikon kansi. Siinä lukee ”Realistic Cock”.

Kun bussi taas pysähtyy, neito poistuu siitä. Myös vieressäni istuva toinen venäläisnainen on huomannut pussin ja ostokset. Hän nauraa sille kuinka kiltiltä pussinainen hänestä näytti. Ja toteaa, että ehkä kyseessä on polttarilahja naisen ystävälle. Tai sitten neito vain aikoo itse viettää hauskan illan ostostensa kanssa.

Ehkä.

Bussi kiilaa kolmikaistaiseen liikenneympyrään ja olen varma että viittäsataa kohti kylkeämme kiitävät autot lopettavat päiväni tähän ja nyt! Mutta kuljettajat osaavat toistensa aikeet ja liikenne liikkuu tällä kertaa kuolonuhreitta.

Nenä Nevskillä Pietarissa.

Pietarin pilvenpiirtäjien pihoilla pyörii kurjia kulkukoiria. Surkeita otuksia. Suurimpia niistä pelkäsin kun lauma tuli vastaan, keskellä yötä Voiton puistossa. Muistelen niitä puistoa ohittaessamme.

Bussi jarruttaa rajusti. Kadun ylittää suuri väkijoukko. Mieleeni tulee, että nykyään täällä lätkitään mielenosoittajille jättisakkoja. Ennen vietiin Siperiaan.

Menen yöksi kadulle, jolla on eilen räjähtänyt. Asunto tuhoutui. Pommi tai kaasu, kukaan ei vielä tiedä.

Ajattelen Tove Janssonia, muumeja ja revontulia. En voi tietää onko bussin ulkopuolella näkyvä sateenkaari olemassa vai näkyykö vain. Epävarmuus tekee nyt levolliseksi. En kaipaa Tikkurilaa, Lontoota tai Södermalmia.

httpv://www.youtube.com/watch?v=z_umeMtV4QU

Please follow and like us:

Sami Ruokangas

Kirjoittaja Sami Ruokangas on musiikkifriikki; tuottaja ja toimittaja. Blogi musiikista, musiikista ja musiikista. Sarjakuvista, kitaroista, kirjoista, elokuvista, lumilaudoista, televisiosta, netistä, levyistä, drinkeistä, blogeista, junista ja lentokoneista. Populaarikulttuuria ja miehen elämää.

Kategoriat

Podcast Google Playssa

Listen on Google Play Music

Podcast Spotifyssa

Podcast iTunesissa

Sami Ruokangas Written by:

One Comment

  1. Hannu Karttunen
    11.8.2012
    Reply

    Tämä tarina naurattaa minua toistuvasti. Siksi myös luen tämän toistuvasti.

    Kirjoittaja kertoo ja vie tarinaa eteenpäin soljuvasti. Hauskasti. Hienoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.