New York Dolls kuvina

 New York Dolls

Toistaiseksi paras kirja New York Dollsista on Nina Antonian Too Much Too Soon (Omnibus Press 1998). Sitä täydentää hyvin tuore valokuvakirja New York Dolls – Photographs by Bob Gruen (HNA 2008).

Glamrockin äiti, karmivalla tavalla bändeistä kaunein, New York Dolls oli mainion musiikin lisäksi visuaalinen ilmiö. Bändi meikkasi ja pukeutui naisten vaatteisiin, aikana jolloin se oli vielä monessa Yhdysvaltain osavaltiossa lailla kiellettyä. Puhumattakaan homofobiasta jonka Dollsin ulkonäöllään herätti. 

Pelkkä bändin esikoislevyn kansikuva aikaansai kunnon skandaalin.

Bob Gruen on kuvannut Dollsia vuodesta 1972 aina bändin viimeisiin hetkiin, vuoteen -75. Aiheeseen kuuluvasti kahvipöytäkokoinen kirja on päällystetty pinkillä satiinilla. Kuvista tulevat esiin bändin huumori, jäsenten helposti tunnistettavat sarjakuvamaiset persoonat, toki myös seksin ja huumeiden täyttämän tarinan traagisuus.

Siinä missä Dollsin sukupuoliroolit sekoittava tyyli hämmensi miehiä, se veti puoleensa toinen toistaan kauniimpia naisia. Heitäkin löytyy kuvista. Bob Gruen kertoo hämmästelleensä Dolls-kuvaustensa alussa sitä, kuinka homoiksi oletetut pilkatut androgyynit friikit iskivätkin kauneimmat tytöt.

Kuvia täydennetään Gruenin ja aikalaisten, kuten Debbie Harryn kommenteilla. Lisäksi mukana ovat erinomaiset David Johansenin ja Sylvain Sylvainin haastattelut. Jälkisanat on kirjoittanut Dolls-fani Morrissey. Hän muistelee mm. keskustelleensa Johansenin sanoitusten nerokkuudesta Kissin Gene Simmonsin kanssa. Dollsia kehuakseen Morrissey väittää ettei Kissin biisejä muista kukaan. Sori vaan Morrissey, moni meistä muistaa Kissin biisit, muttei yhtään sinun tekelettäsi.

Kaunis kirja kauniista bändistä. 

Google Podcasts

Listen on Google Podcasts

Kuuntele ja tilaa Spotifyssa

Apple Podcasts

Kuuntele Suplasta

Kuuntele Suplassa

Sami Ruokangas

Kirjoittaja Sami Ruokangas on musiikkifriikki; tuottaja ja toimittaja. Blogi musiikista, musiikista ja musiikista. Sarjakuvista, kitaroista, kirjoista, elokuvista, lumilaudoista, televisiosta, netistä, levyistä, drinkeistä, blogeista, junista ja lentokoneista. Populaarikulttuuria ja miehen elämää.

Kategoriat

Sami Ruokangas Written by:

2 Comments

  1. 4.12.2009

    ja vielä: Bob Gruen on yksi kovimmista rokkikuvaajista. Voisin ostaa tuon kirjan ihan vaan sen takia, kun se on Gruenin. Bob otti Stonesista kans aikoinaan ihan perkeleen hienoja kuvia.

Comments are closed.