UFO-diggari, kirjailija ja näyttelijä Reidar Palmgren kommentoi UFO:n Tampereen keikkaa pyynnöstäni seuraavasti:
Olen digannut brittiyhtye UFOa (etenkin 70-luvun lopun saksalaisen Michael Schenkerin kitaroimaa tuotantoa) jo reilut parikymmentä vuotta. Kyseisen, klassisena pidetyn kokoonpanon sain jopa nähdä vuoden 97 lyhyeksi jääneellä reunion-rundilla, samassa paikassa Tampereen Klubilla. Tuolloinen keikka on yksi kaikkien aikojen hienoimmista konserttielämyksistä, jossa minulla on ollut ilo olla paikalla.
Eilisiltainen, vajaalle yleisölle soitettu keikka, jossa Schenkerin oli korvannut amerikkalaissyntyinen kitarasankari Vinnie Moore ja basisti Pete Wayn myös amerikkalainen Barry Sparks, olikin eri juttu.
Liekö soittajien flunssalla osansa asiassa, mutta konsertti oli pettymys. Esiintyminen oli innotonta, soitto kulki ajoittain mutta laulajan ääni oli auttamattoman hukassa.
Onneksi bändillä on kavalkaadi loistavia hard rock -kappaleita, joista ammentaa. Mm. Lights out ja Love to love kuulostivat uljailta, ja vanhemman tuotannon helmi I’m a loser oli suorastaan värisyttävä.
Klassisen kokoonpanon hajotti aikanaan kitaristi Michael Schenkerin ja laulaja Phil Moggin välirikko (katutappelijan oloinen Mogg ilmeisesti antoi nyrkkiensä puhua yhden kerran liikaa, ja Schenker oli bipolaarisuutensa kanssa muutenkin oikkupussi). Kenties juuri tämä jännite oli kuitenkin se, mikä vuonna 97 sai keikan tuntumaan niin poikkeuksellisen kiihkeältä ja vaaralliselta, oikealta rock-keikalta. Taitava, mutta leppoisan oloinen Vinnie Moore on varmasti ollut tasoittava tekijä, mutta bändistä on kadonnut jotain aivan olennaista Schenkerin lähdettyä: konflikti, jännite ja draama.
Alkuperäinen basisti Pete Way (legendaarinen kaljasieppo, joka käsittääkseni toipuu maksansiirrosta) oli myös olennainen osa UFOa: rock-basistin perikuva, viinaan menevä huliviliveikko, katujätkä kuten laulajakin.
UFOn uusi, Vinnie Mooren kanssa levytetty tuotanto on vallan kelvollista vanhan liiton hard rockia. Livetilanteessa bändiä kuitenkin painavat vuodet, päihdemenneisyys ja miehistönvaihdokset.
Mutta bändin musa on edelleen upeaa, rehellistä, konstailematonta ja kuin kotonaan Tulliklubin kokoisessa pikkupaikassa. Kuitenkin, kun ottaa huomioon, että UFO täytti 70- luvulla stadioneita, on lausuttava: Sic transit gloria mundi.
