Lomalla tuli seurattua nettiä ja tiedotusvälineitä niin huonosti, että sain vasta viiveellä suruviestin Willy DeVillen kuolemasta. New York Dollsin kitaristi Steve Conte lähetti minulle aiheesta sähköpostia.
Ei ihme, että Conte on järkyttynyt ja surullinen. Hän soitti Willyn kiertuebändissä ja omien sanojensa mukaan tapasi Willyn ansioista nykyisen vaimonsa Haddan. Willyn Euroopan-kiertueella 2003.
Stevellä ja Zialla on nyt neljän kuukauden ikäinen poika Zia.
58-vuotias laulaja ja lauluntekijä Willy DeVille menehtyi haimasyöpään New Yorkissa.
Willy kulki pitkän tien. 1970-luvun lopulla hänen Mink DeVille -bändinsä oli New Yorkin legendaarisen CBGB´s –klubin vakionimi. Phil Spector -retrosoundeilla leikkinyt ryhmä oli Ramonesin ja Blondien rinnalla aikansa punk-rintaman omalaatuisimpia kokoonpanoja. Toisin kuin CBGB´s –klubin muut nousevat bändit Blondie, Talking Heads ja Ramones, Mink DeVille ammensi soulista ja rhythm & bluesista.
Vuoteen 1985 toimineen Mink DeVillen tunnetuimpia kappaleita ovat Spanish Stroll, Cadillac Walk ja Italian Shoes.
Willy DeVille selvisi joten kuten elävänä huumeriippuvuudestaan 80-luvulle ja teki musiikkia mm. Dire Straitsin Mark Knopflerin tuottamana ja säestämänä.
Asetuttuaan New Orleansiin, DeVille paneutui kaupungin bluesjuuriin ja työskenteli mm. Dr. Johnin, The Metersin, Eddie Bon ja Allen Toussaintin kanssa.
Viime vuosinaan DeVille oli originaali bluesmies Bob Dylanin ja Champion Jack Dupreen jalanjälkien risteyksestä. Hän esitti sujuvasti bluesin ja soulin ohessa sekä zydecoa että latinorytmejä. Kuubalaisen musiikin popularisoijana hän oli edellä aikaansa, tehden sitä jo 80-luvulla.
Willy oli mystinen kulttihahmo, joka keikkaili sekä Keski-Euroopan nuhjuisilla klubeilla että Jon Bon Jovin kaltaisten supertähtifaniensa häissä. DeVillen musiikkiin voi törmätä myös Quentin Tarantinon leffoissa ja niiden soundtrack-levyillä. Cover-version hänen biisistään on tehnyt mm. kotimainen Hanoi Rocks.
Willy DeVille nähtiin lavalla toki myös Suomessa. Monet paikalla olleet pitävät hänen vuoden 2002 keikkaansa Helsingissä yhtenä Tavastia-klubin historian parhaista konserteista.
Willy teki levyllekin hyvää musiikkia loppuun saakka. Viimeiseksi levyksi jäi vuoden 2008 Pistola. Hesarin Nyt–liitteen kaltaisessa höpölehdessä se tietysti haukuttiin ”kamalaksi roots-örinäksi” ja sekös suututti monta muusikkoa ja muuta Willyn musiikin ystävää. Tuohtuneita tekstareita vaihdeltiin. Itse olin antanut kiekolle neljä tähteä viidestä.
Maaliskuussa 2008 näin Willyn keikan Münchenissä, Saksassa. Oli ikimuistoinen konsertti.
Haastattelin herraa ennen keikkaa. Eihän siitä haastattelusta oikein mitään tullut, Willy kun kunnon merirosvon tapaan kertoili mitä halusi, lähinnä muusta kuin musiikista. Kertoi olevansa läheisissä väleissä Bob Dylanin kanssa.
Kauneimmin Willy herkistyi puhumaan edesmenneestä ystävästään, säveltäjästä ja tuottajasta Jack Nitzschestä.
Nitzschehän sanoi aikoinaan Willy DeVillen olevan paras laulaja jonka kanssa hän on koskaan työskennellyt. Ja se ei hänen kaltaiseltaan mestarilta ole ihan pieni kehu.
Paljon puhuttiin tuhoutuneesta kotikaupungista New Orleansista.
Willyn vaimo Nina, ruotsalaissyntyinen ex-malliblondi, joi koko haastattelun ajan turkki päällään teetä viereisellä hotellin sohvalla. Hänestä oli äärimmäisen hauskaa keskeyttää keskustelu huutamalla säännöllisin välein suomeksi: ”minä rakastan sinua Sami!” Ja nauramalla käheästi päälle.
Keith Richardsille ja esim. Andy McCoylle tyypilliseen tapaan myös Willy oli olemukseltaan boheemi hörhö, mutta sen pinnan alta aisti herkkyyden ja älykkyyden.
Muistan lopun ikäni kuinka heti tapaamisen dramaattiseksi aluksi Willy tarttui minua sohvalla tiukasti polvesta kiinni, tuijotti suoraan silmiin kultahampaat suussa välkkyen ja kysyi: ”Have you ever been in jail, Sami?”
Katso ja kuuntele Willy DeVillen Demasiado Corazon vuodelta 1994
I am always excited to visit this blog in the evenings. Please churning hold the contents. It is very entertaining.