AOR ja melodinen hard rock ovat aina olleet alalaji, jota kuulee livenä Ruotsissa Sweden Rockissa ja esim. RockCity Stockholm –tapahtumassa, mutta ani harvoin Suomessa. Hyvä siis, että tätä positiivista undergroundia oli taas mahdollisuus kuulla meilläkin otsikolla Rockin´ Scandinavia. Paikkana oli The Circus Helsingin Kampissa.
Temple Balls jäi tällä kertaa näkemättä, kun olin alkuillasta – naistenpäivään sopivasti – Viestintä-Piritta -viestintätoimiston syntymäpäivillä Espoossa, Takkulan tilalla. Ainoana kiintiömiehenä toimiston kouluttajissa.
Kamppiin saavuttuani ystäväni Seppo kertoi Temple Ballsin tuoneen hänelle mieleen nuoruutensa, ajan jolloin Seppo kuunteli New Wave of British Heavy Metallia, Tygers Of Pan Tangin ja Def Leppardin kaltaisia bändejä. Hyvä! Ilahduin tuon kuullessani ja kerroin Sepolle kuunnelleeni viime vuosina edelleen paljon noita NWOBHM-bändejä. Totesimme että esim. Tygers Of Pan Tang on edelleen hyvä viimeisimmällä levyllään, samoin kuin myös Diamond Head, Tank ja Praying Mantis.
One Desire aloitti hapuillen, mutta keikka alkoi toimia paremmin loppuaan kohti. Hapuilusta voinee syyttää flunssaa, jonka laulaja André Linman ei antanut lannistaa itseään vaan esiintyi sinnikkäästi. Innokkuus ja yrittäminen menivät välillä överin rajoille, mutta kaikkinensa esitys oli aito ja piristävä. Vilpittömyydestä on vaikea olla pitämättä. André lupaili, että uutta musiikkia on bändiltä tulossa seuraavaan Helsingin keikkaan mennessä.
Parhaimmillaan One Desiren biisit ovat AOR / melodic hard rock –tyylissään kovaa kansainvälistä tasoa, jota ei tarvitse hävetä. Keikan kokonaisuus oli tällä kertaa kuitenkin epätasainen ja balladeja tuli paljon keikan kestoon nähden.
Hienoa että nuori polvi soittaa tämän tyylistä rockia. Se ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Andrén esiintymisen nuori into muistutti Lost Societyn Samy Elbannan juttuja. Hän muuten soitti samaan aikaan toisaalla Helsingissä.
Illan pääesiintyjä The Night Flight Orchestra on Soilworkistä tuttujen Björn ”Speed” Stridin ja David Anderssonin perustama klassista AOR:ää ja hard rockia soittava kokoonpano. Basisti Sharlee D’Angelo tunnetaan myös Arch Enemyn ja Spiritual Beggarsin jäsenenä.
Night Flight Orchestra teki yhden viime vuoden parhaista levyistä. Kun näin bändin viime syksynä ensimmäistä kertaa livenä, selväksi tuli laakista että tässä on yksi aikamme parhaita bilebändejä. Termi bilebändi ei tässä tapauksessa tarkoita ”hassusti” peruukkeihin puettua coverbändiä vaan tyylikästä ja hauskaa tuulahdusta 80-luvun Miami Vicen ja Top Gunin tunnelmista, omilla laadukkailla biiseillä.
Tälläkin kertaa NFO oli rautaa. Soittajilla oli lavalla hauskaa. Onnistumisessa auttaa se, että bändi koostuu hyvistä esiintyjistä, soittajista ja laulajista. Kokonaisuudesta huokuu rakkaus musiikkiin yli genrerajojen. NFO.n musiikista löytää paljon hyvää itselleen niin Deep Purple -osaston ”classic adult hard rock” –kuuntelija kuin discon tai Doobie Brothers / Steely Dan –tyyppisen sinisilmäfunkin ystävä.
Kuulijajoukko Circuksessa ei ollut suuren suuri, mutta mieltä lämmitti yleisön heterogeenisuus ja innokas fanitus. Harvoin näkee kuusikymppisten pariskuntien, kauluspaitaisteisen nuorten suomenruotsalaismiesten ja perinteisemmän rokkiväen pitävän hauskaa yhdessä. Tämä huipentui, kun ”vihreäpyjamainen kapteeni” johdatti Björn Stridin ohjeistuksesta pääasiassa eri-ikäisistä innolla bilettävistä miehistä koostuvan letkajenkkajunansa kiertämään salia. Junaa veti kapteenina Björnin yleisöstä valitsema nuori nainen. Valinta perustui neidon vihreään asuun, jota hän itse kuvaili Björnille ”pyjamaksi”.
Junanrakennus on hyvä esimerkki siitä kuinka lyömätön showmies ja keulakuva Björn Strid on. Jättebra!
Käytössä oli vain alakerran etuosa, mikä tekee aina tilasta mukavasti klubimaisen. Se tila oli täynnä, mutta suuremmankin yleisön tälle hienolle ohjelmalle olisi suonut. Meille paikalla olleille bileet olivat hyvät.
Yleisön pienuutta selittää runsas muu livemusatarjonta; lähistöllä soittivat mm. edellä mainittu Lost Society ja Peer Günt. Oma osuutensa lienee ollut myös kelillä joka oli hirveä. Räntää tuli jäätävän tuulen kanssa vaakasuoraan. Ja osa NFO:n ystävistä näki bändin vasta marraskuussa loppuunmyydyllä On The Rocksin keikkalla. Viimeisenä syynä on todettava se tosiseikka, että metallin ja rockin melodiselle ja positiiviselle alalajille on edelleen hankala löytää yleisöä Suomessa. Meillä pitää olla synkkää ja raskasta.
Mielenkiintoinen ja monella tavalla viihdyttävä ilta, jonka kruunasi One Desiren teettämä Rockin´ Scandinavian oma sour ale –olut.
