Jossain vaiheessa olen tuumaillut, jotta lieköhän Kanadan paras trio jo nykyään Triumph, joka veti voittajasetin Sweden Rockissa 2008.
Mutta turhia tuumailin, kyllä kunkkutrio on edelleen Rush.
Kolmikko nähtiin eilen toistamiseen Suomessa. Ainakin omasta näkökulmastani, Helsingin Areenan katsomosta 120 eli läheltä lavaa, keikka oli parempi kuin bändin edellinen vuonna 2007.
Toisin kuin lokakuussa 2007, soundit olivat katsomon 120 etuosaan huippuhyvät, jopa lähes täydelliset. Biisivalikoimaankin olin erittäin tyytyväinen. Bändin suosituin levy Moving Pictures, toimi kokonaisuudessaan livenä soitettuna.
Sangen moni klassikkobändi on viime vuosina soittanut albumeitaan kokonaan keikoilla. Idea toimii usein, sillä yleisö nauttii kuullessaan tutut biisit, levyltä tutussa järjestyksessä. Rushin kolmituntiseen settiin mahtui hittialbumin lisäksi huomattava määrä muutakin materiaalia.
Facebookissa osa faneista näyttää purnaavan siitä, että bändin viimeisin täyspitkä studiolevy, Snakes & Arrows oli yhä edustettuna muutamalla biisillä. Minulle se on syvällisiä peruskysymyksiä pohdiskelevien sanoistustensa ja juurevan musiikin myötä yksi bändin parhaista kiekoista. Ja Far Cry sekä Faithless jälleen illan parhaimmistoa.
Ikä ei näköjään Rushia vielä paina, vaikka tokikaan Geddy Lee ei enää kailota yhtä korkealta kuin nuorena. Neil Peart on edelleen hämmästyttävä rumpali. Yksi maailman arvotetuimmista, eikä syyttä. Kolme tuntia saisi kulumaan pelkästään häntä seuraten.
Alex Lifeson on kitaristina monipuolinen ja tyylitajuinen.
Illan iloisin uutinen oli se, kuinka hyviltä kuulostivat kaksi uutta biisiä, Caravan ja BU2B. Riffit ovat edellisten levyjen materiaalia raskaampia, mutta silti täysin klassista Rushia. Keikalta sai ostaa cd-singlen, jolta biisit löytyvät. Bändi on kertonut niiden olevan esimakua tulevalta Clockwork Angels -albumilta.
Kiertuekirjassa sanoittaja/rumpali Neil Peart kertoo uuden materiaalin innoittajana toimineen steampunk-tieteiskirjallisuuden. Tätä fantasiamaailmaa kuvitti Caravanin aikana lavan screenillä nähty supercool ilmalaivavideo.
Tämän perusteella seuraavalta albumilta on lupa odottaa paljon.
Rushia perinteisesti joko vihataan tai rakastetaan. Minunkin kaveriporukastani osa nukahti kesken keikan ja osa lähti väliajalla pois. Meitä ja makuja on moneksi. Itse diggasin täysillä.
Sounditkin olivat kuulemma huonot yläkatsomoissa ja esim. 117-katsomon takaosassa. Uskon sen. 2007 olin 120-katsomon takaosan yläriveillä ja soundi meni puuroksi. Tämä on isojen areenoiden ainainen ongelma.
Taustavideot, valot ja lavarakenteet näyttivät kaikki hienoilta, pienine steampunk-yksityiskohtineen. Aluksi ja lopuksi nähdyt videot alleviivasivat Rushin musiikkiin aina sisältynyttä, mutta välillä varsin syvälle piilotettua huumoria. Neil Peartin mukaan Rushin viime vuosien kiertueiden motto onkin ollut: ”Enemmän huumoria, vähemmän musiikkia”.
Moi Sami,
Yhdyn edelliseen, vaikka en ole enää vuosiin kuunnellut Rushia säännöllisesti (12-v. se oli kova sana ja pitkään), niin täytyy sanoa että kyllä yhteensoitto ja instrumenttihallinta ovat edelleen ällistyttävän korkealla tasolla! Closer To The Heart-aikakauden fanina lämmitti erityisesti kuulla koko Moving Pictures kokonaisuudessaan, jotkut uudemmat biisit ja osa vanhemmistakin olivat jo aika lailla unohtuneet, joten niiden kohdalla fiilis pääsi hieman laskemaan.
Harmillisinta oli kuitenkin istumapaikka; istuin 117 yläkatsomossa ja sinne soundi oli tosiaan huono, lähinnä bassopuoli mikä humisi ja pyöri koko ajan. Rumpujen bassorummusta ei saanut selvää lähinnä kuin silloin, kun Peart soitti yksinään. Lee upea bassotyöskentely jäi myös hyvin kuulumattomaksi tuon kyseisen huminan takia.
Kuitenkin; yksi ”one in a lifetime”-kokemuksia, ehdottomasti!
t. Rush-fani −70
Joo, ei ole koskaan tämä bändi itselleni iskenyt. En pysty millään ilveellä enkä sirkustempuilla ymmärtämään, että kuinka pystyisin kuuntelemaan 3 tuntia rushia. En mitenkään muutoin kuin raudoissa ja rauhoittavissa. Ei riitä huumorintajua tällä pojalla. Laulajan ääni on jo yksi tekijä, joka aiheuttaa takaraivosärkyä ja ahdistusta. Ei pysty! Ei pysty!
En toki halua kieltää muiden diggailua millään muotoa, makuasioita nämä ovat.
Oikeasti tulee mieleen, että onko tämä parodiaa, että ei nämä jätkätkään pysty aivan tosissaan käsittämään, että kuinka ihmeessä heistä on voinut tällä musiikilla tulla näin suosittuja.
Maailma on täynnä käsittämättömiöä asioista eikä se muutu minun mieleni mukaiseksi. Hyvä niin.
Tähän loppuun voisi sanoa lauseen, jonka kaveri lausui aikoinaan Turussa eräässä ravintolassa, jonne eksyimme Down by The Laiturin aikaan hieman humalassa ja Trio Töyket soittivat: ”Mitä ihme vitun pimputusta?”
Terve Timo! Juuri näin, yhteissoitto on Rushin vahvuus. Ja Moving Pictures pelasi kokonaan soitettuna.
Harmi että sinunkin paikallesi kuului huonosti. Mutta kuten sanot, harvoin näitä kokee ja näissä on käytävä niin pitkään kuin se on vielä mahdollista. 5 vuotta mennään eteenpäin niin ikä alkaa painaa koko calssic rock -genreä…
Niinpä niin, JuKe, ei tarvi onneksi kaikkien meidän tykätä kaikesta.
Mulla Rushin ja esim. Jethro Tullin proge laajentaa mukavasti musiikkimakua joka viime aikoina taas on ollut valtaosin AC/DC, Rolling Stones, Motörhead, Thin Lizzy…
[…] Näin hehkuttelin edellistä Rushin Suomen keikkaa viime keväänä. […]