Whitesnaken tuorein, Forevermore, oli meikäläiselle pienoinen pettymys. En diggaa niin paljon kuin edellistä, Good To Be Bad.
Tästä Forevermore-arvosteluuni.
Sen sijaan pettymys ei ollut Rolling Stones -viini, jota sain nauttia vapun tienoilla Lontoossa. Kalifornialainen Napa Valley Satisfaction oli erinomainen punkku. Vuosikertaa 2007. Ehdottomasti parempaa kuin täällä blogissa aiemmin tsekkailtu Motörhead-viini.
Oli kyllä myös kalliimpaa. Soholaisessa tuontiviinakaupassa oli ainetta yksi pullo jäljellä, hintaan 45 puntaa (51,65 euroa).
Hintansa väärti laatuviini. Kuninkaallisia häitä seuratessa, hyvässä seurassa, sangen juhlava juoma.
Suosittelen.
Muutenkin oli taas hyvä pyöriä viikko Lontoossa. Näin Royal Albert Hallissa hienon keikan Paul Rodgersilta. Ohjelmisto painottui Freen biiseihin ja se on hyvä se. Jo keikan kolme ensimmäistä kappaletta olivat Walk In My Shadow, Wishing Well ja Mr. Big. Olin myyty.
Bad Companyn tärkeimmät hititkin kuultiin, mutta sen bändin viime vuonna nähneenä, parasta antia olivat Freen biisit kuten My Brother Jake, Be My Friend, Ride on a Pony, Fire and Water, The Hunter ja tietysti All Right Now.
Be My Friend oli upea soul-duetto Mica Parisin kanssa. Ennakkotiedoista poiketen Aerosmithin Joe Perry ei vieraillut keikalla, mutta Mick Ralphs kävi soittamassa omaa hittiään Can´t Get Enough.
Englannissa tunnetaan Freen tuotanto, mutta silti minut yllätti, kuinka hyvin täysi Royal Albert Hall lauloi mukana biisissä My Brother Jake. Tämä Freen albumien ulkopuolinen sinkkubiisi oli yllätyshitti bändille vuonna 1971. 40 vuotta myöhemmin moni sen näköjään yhä muistaa.
My Brother Jaken yhteislaulun lisäksi toinen konsertin erityisen liikuttava hetki oli Rodgersin tulkinta Hendrixin klassikosta Little Wing. Heart-bändin perustajajäsen ja Rodgersin kanssa pitkään soittanut Howard Leese suoriutui Henkan kitaraosuuksista tyylillä, turhia kikkailematta.
Rodgersin bändissä soittanut Jason Bonham todisti olevansa hyvä rumpali, eikä isänsä Bonzon nimellä ratsastaja.
1949 syntynyt Paul Rodgers on elämänsä vedossa laulajana. Sääli ja häpeä, jollei häntä nähdä missään kokoonpanossa Suomessa, ennen kuin ikä alkaa painaa.
Lämppärinä soittanut Joe Elliotin Down N´ Outz oli sekin hyvä, mutta siitä, Magnumista ja muista Lontoon kuulumisista kerron lisää seuraavassa bloggauksessa.
Paul Rodgers: Ride on a Pony, Lontoossa 27.4.
httpv://www.youtube.com/watch?v=f3tuQutMetE
Can´t Get Enough:
httpv://www.youtube.com/watch?v=DHHXXvlkEOs
The Hunter:
httpv://www.youtube.com/watch?v=U-_tahB5VEM
Rodgers pitäisi saada Suomeen keikalle, miksei nämä tietyt starat koskaan pääse Suomeen asti? Näinhän on myös mm. Tom Pettyn kohdalla.
Free on myös meikäläisen suosikkeja, jo 1980-luvulta saakka. Rodgersin haastis olisi kiva lukea näiltä sivuilta.
Tom Petty on käynyt suomessa keikalla.
Heartbreakers oli vuosia sitten Bob Dylanin taustayhtyeenä.
Olisi ollut vuosi 1987?