Kategoria: Blues

7.7.2010 / / Blues

Michael Monroe loistavine bändeineen soitti eilen Helsingin Tavastialla ”salaisen” keikan. Sitä mainostettiin ainoastaan facebookissa ja lippuja oli myynnissä vain pieni määrä valtaosan mentyä fanclubin jäsenille. Keikalla äänitettiin bändin tuleva live-levy. Tilaisuudessa kuvattiin myös dokumenttielokuvaa Michael Monroesta. Tavastian isännän, Juhani Merimaan mukaan Monroella on tärkeä markkina-alue Japanissa ja siellä live-levyjä vielä ostetaan ja arvostetaan. – Michael Monroe bändeineen harkitsi levyn äänittämistä Ruisrockissa, mutta soundien kannalta päädyttiin Tavastiaan. He äänittivät saman setin jo maanantaina ja nyt…

2.7.2010 / / Blues

Juhannuksen jälkeinen Suomi on perinteiseen tapaan täynnä musiikkitapahtumia. Helsingissä käynnissä on hevikansan Tuska ja Järvenpäässä Puistoblues. Viime vuonna samana viikonloppuna Tuskan ja PB:n kanssa oli vielä Helsingin Suvilahdessa Pitkä kuuma kesä –niminen festari. Vieläkin harmittaa, että missasin siellä soittaneen Social Distortionin, kun samaan aikaan Järvenpäässä soitti toinen suosikkini, Gov´t Mule. Tämän vuoden Puistoblues on itselleni kahdeskymmenes peräkkäin. Ensimmäisen kerran olin festarilla 1991. Silloin pääkonsertissa soittivat mm. Q.Stone, Michael Coleman and…

14.6.2010 / / Blues

Lauantain päälavalla avasi Fates Warning. Yhdysvaltalainen progemetallin kulmakivi oli uuteen päivään heräilevälle kansalle melko vaativaa kuultavaa, mutta tällä festarilla jengi on kankkusessakin fiksua ja musiikillisesti sivistynyttä. Fates Warning on vaikuttanut vahvasti progemetallin kehitykseen 1980-luvun puolivälistä alkaen. Bändi yhdistää progeheviinsä psykedeliaa, space rockia, jazzia ja itämaista musiikkia onnistuneesti. Kiinnostava ryhmä. Sweden Rockin keli on ollut ennenkin tuulinen, mutta näin intensiivistä tuulta ei ennen ole koettu. Juuri kun Michael Kisken johtama Unisonic…

11.6.2010 / / Blues

Meikäläisen yhdeksäs Sweden Rock. Keskiviikkona aloitettiin Sölvesborgissa, Etelä-Ruotsissa. Päälava ja sen ympäristö olivat vielä keskiviikkona suljettuina ja se olikin ainoa päivä jota ei oltu loppuunmyyty. Torstaista sunnuntaihin paikalla on noin 33 000 ihmistä päivässä. Akustisille esityksille varatussa teltassa soittanut australialaislaulajatar Kitto oli positiivinen uusi tuttavuus. Karhea ääni ja meneviä indie-biisejä alkuillan iloksi. Ronnie James Dion muistoksi kuultiin Mistreated. Keskiviikon käynnisti kunnolla skottilaista merirosvoheviä soittava Alestorm. Hauska bändi, joka ei ota…

8.6.2010 / / Blues

Kaverini Rytkösen Pasi avasi Facebookissa kiivaan keskustelun hyvistä kesäbiiseistä. Itselleni tuli ensimmäisenä mieleen Billy Stewartin Summertime. Huimaa päristystä ja omaa otetta kuluneeseen aiheeseen. Tätä versiota olen soitellut dj-keikoilla muinakin vuodenaikoina kuin kesällä. On sen verran hyvä. Washingtonissa 1937 syntynyt Billy Stewart tuli alun perin tunnetuksi pianistina. Hän alkoi laulella samoissa ryhmissä Don Covayn ja Marvin Gayen kanssa. Ensimmäisen soololevytyksensä Stewart teki 1956 Chess-merkille, Bo Diddleyn avustuksella. 1960-luvulla Stewartin soolobiisejä olivat…

27.5.2010 / / Blues

Kaljatahraisen pubrockin äiti ja isä, The Faces suunnittelee paluuta lavoille. Mutta täysin väärässä kokoonpanossa! Rod Stewart on kieltäytynyt kunniasta ja laulajana toimii Simply Redin Mick Hucknall!?! Tieto moisesta häväistyksestä on kuin pahaa unta tai aprillipilaa. Hucknall on se onneton, joka raiskasi Harold Melvin & The Blue Notesin If You Don´t Know Me By Now -klassikon. Faces-kokoonpanossa soittavat alkuperäisjäsenet kitaristi Ronnie Wood, rumpali Kenney Jones ja kosketinsoittaja Ian McLagan. Basistina edesmenneen…