Kategoria: Elokuvat

2.12.2010 / / Elokuvat

69 Eyes kiertää tällä hetkellä Suomea, soittaen akustisia keikkoja. Näin setin Helsingin Virgin Oilissa. Harvoin näkee hardrockin ääressä noin naisvaltaista yleisöä. HIM:in uudenvuoden sessiot sentään ovat samaa luokkaa. Moni nainen näytti tulleen akustista erikoisuutta todistamaan Suomen rajojen ulkopuolelta. Venäjältä ja Etelä-Amerikasta oli jengiä. 69 Eyesin Perfect Skin tuli mieleen katsellessa törröttäviä huulia ja silikonirintoja. Osa biiseistä toimii paremmin akustisesti, osa heikommin. Kokonaisuus meni tukevasti plussan puolelle. Meikäläiselle hyvän illan takasi…

10.8.2010 / / Elokuvat

Metallica, Slayer, Megadeth, Anthrax. Nämä neljä bändiä ovat thrash metalin tärkeimmät nimet 1980-luvulta. Ja itselleni rakkaita bändejä kaikki. Osalla tämänkesäisen Sonisphere-festivaalikiertueen keikoista nähtiin kaikki neljä bändiä. Porissa mukana olivat sunnuntaina Anthrax ja Slayer. Haastattelin molempia. Kovasti olivat ukot innoissaan noista Big Four -keikoista. Anthraxin Scott Ian piti noita seitsemää keikkaa parhaimpinaan ikinä. Epäilemättä on ollut hienoa seurata esim. Dave Mustainen ja Metallican herrojen kaveeraamista, Some Kind of Monster -leffan rikottua…

26.4.2010 / / Elokuvat

Äskettäin Lontoossa oleillessani huomasin, että siellä oli nyt kuuminta hottia Stieg Larssonin ensimmäinen Millennium-kirja ja siitä tehty elokuva The Girl with the Dragon Tattoo. Suomessa meitä sarjakuvan ystäviä on samaan aikaan ilahduttanut Larssonin kirjojen päähenkilön, Lisbeth Salanderin, esikuvan paluu. Egmont kun alkoi taas  julkaista Modesty Blaisea omana Agentti X9 -lehtenään. Agentti X 9 ilmestyi Suomessa vuosina 1973-1994. Sen jälkeen Modesty Blaise ilmestyi pari vuotta omana X-lukemisto -lehtenään. Arktinen Banaani -kustantamo…