Kategoria: Festarit

25.10.2010 / / Festarit

Ensi kesäkuussa kaksikymppisiään juhliva Sweden Rock -festari julkisti tänään ensimmäisen esiintyjän. Se on Ozzy Osbourne. Mikäpäs siinä, Ozzy on hyvässä hapessa. Toisaalta suomalaisten kannalta ”Iso O” on nähty tänä vuonna kahdesti täällä. Toivotaan, että Sweden Rockin seuraavista julkistuksista löytyvät esim. Van Halen, Cheap Trick ja Allman Brothers Band.   Ozzystä lisää aiemmissa blogiposteissani.

10.10.2010 / / Blues

Tällä viikolla toteutui yksi haave. Näin Berliinissä Robin Trowerin ja bändinsä keikan. Mikä parasta, paikka oli legendaarinen, vain 350 henkeä vetävä jazzklubi, Quasimodo. Lontoossa 1945 syntynyt Trower on koko uransa ajan jäänyt Hendrix-vertailun varjoon. Trowerin tyyli on toki paljon velkaa Hendrixille, mutta siinä on paljon muutakin. Trower yhdistelee persoonallisesti bluesia, R&B:tä, soulia ja psykedeliaa. Hän on jäänyt kulttinimeksi, mutta moni kitaristi ja musiikkiharrastaja arvostaa Trowerin Hendrix-tyylin kehittäjänä vähintään yhtä korkealle…

21.9.2010 / / Festarit

Terve taas kaikille. Toista kuukuatta vierähti lomilla ja bloggaus jatkuu levänneenä. Ozzy Osbourne pyörähti taas Areenassa. Oli hyvä, muttei yhtä hyvä kuin Ruisrockissa. Kiva joka tapauksessa nähdä ukko paremmassa kunnossa kuin muutama vuosi aiemmin. Ja Ozzyn nykyinen bändi on hyvä. Hevirockin merkkimies on taipunut The Osbournes -tv-sarjan myötä moneen rooliin. Yksi yllättävimmistä lienee kuitenkin The Sunday Times -lehden terveyskolumnistina toimiminen. Ask Dr Ozzy -kolumnissa rocklegenda vastailee lukijoiden kysymyksiin terveydestä. Outo idea…

11.8.2010 / / Festarit

Pollstar-musiikkibisnessivuilla Alice Cooperin manageri, Toby Mamis kertoo sunnuntaisesta Porin myrskystä. Cooperin bändi soitti osin Slayerin kalustolla. Pelimannihengellä ja yhteistyöllä Cooper ja Iron Maiden pystyivät soittamaan täydet keikat. Hyvä yhteishenki välittyi yleisöön saakka. Kiitos siitä. Tästä Cooperin managerin Sonisphere-kokemuksiin

10.8.2010 / / Elokuvat

Metallica, Slayer, Megadeth, Anthrax. Nämä neljä bändiä ovat thrash metalin tärkeimmät nimet 1980-luvulta. Ja itselleni rakkaita bändejä kaikki. Osalla tämänkesäisen Sonisphere-festivaalikiertueen keikoista nähtiin kaikki neljä bändiä. Porissa mukana olivat sunnuntaina Anthrax ja Slayer. Haastattelin molempia. Kovasti olivat ukot innoissaan noista Big Four -keikoista. Anthraxin Scott Ian piti noita seitsemää keikkaa parhaimpinaan ikinä. Epäilemättä on ollut hienoa seurata esim. Dave Mustainen ja Metallican herrojen kaveeraamista, Some Kind of Monster -leffan rikottua…

9.8.2010 / / Festarit

Taitaa olla epäonninen festari tämä Sonisphere. Viime vuonna eivät pelanneet järjestelyt ja tällä kertaa kun ne toimivat, iski eilen myrsky. Joka tapauksessa Sonisphere 2010 Porissa tarjosi sunnuntain pettymysten lisäksi myös onnistuneita hetkiä ja hienoa musiikkia. Lauantaina parhaat olivat The Cult ja Alice In Chains.  Cultia en ole nähnyt koskaan aiemmin livenä. Ian Astbury on huippulaulaja ja bändi suursuosikkini 80-luvulta lähtien, joten tätä oli odotettu. Eikä Cult pettänyt. Pullistunutta loppuaikojensa Jim Morrisonia…