W.A.S.P. –yhtyeen kitaristi Douglas Blair esiintyy Jyväskylä Rock Academy –klinikalla keskiviikkona 26.4. 2017. Amerikkalaisen W.A.S.P.-yhtyeen kitaristin Douglas Blairin musiikkiklinikka Sure you want to do this? järjestetään keskiviikkona Jyväskylän Veturitalleilla kello 18. Blair kertoo Veturitalleilla erityisesti henkilökohtaisista kokemuksistaan musiikkiteollisuuden parissa. Kitaristi myös pohtii yleisön kanssa, kuinka muusikot ja yhtyeet voivat maksimoida kehityksensä tämän päivän luovilla markkinoilla. Douglas Blair esiintyy klinikan aikana esimerkiksi Jyväskylä Rock Academysta tutun Lasting Merit –yhtyeen rumpalin Mikko…
Kategoria: ruoka ja juoma
Istumme I´m Thankful for Today -kahvilassa, Pietarissa Venäjällä. Jutellaan ja juodaan inkiväärityrniteetä. Neljä ihmistä erilaisissa elämäntilanteissa. Kolme venäläistä, yksi suomalainen. Kahvilan äänetoistosta soiva Caken I Will Survive kääntää keskustelun erobiiseihin. Siihen musiikkiin jota on ihmissuhteen loppuessa kuunnellut tai joka on jäänyt jostakin eroajasta mieleen. Juuri tyttöystävästään eronnut Natalya sanoo että hänelle se on tänään Motörheadin Bye Bye Bitch Bye Bye. Muita naurattaa. Hieno biisi toden totta. Rod Stewartin Maggie May…
Kasarihevikulttuuria osuvasti parodioiva Steel Panther soitti eilen Tampereella. En ollut paikalla, mutta aion mennä katsomaan bändiä viikonloppuna Pietarissa, Venäjällä. He soittavat siellä Kosmonaut-klubilla, jolla tänä viikonloppuna soittaa myös punk-klassikko Misfits. Olen nähnyt muutaman kerran Steel Pantherin muutaman kerran eri festareilla ja haastatellutkin bändiä pari kertaa. Hauskaa on ja piruilu osuvaa 🙂 Ohessa todisteena Steel Pantherin pressitilaisuus Sweden Rockista 2012. Steel Pantherin pressitilaisuus Sweden Rockissa 2012: Osa 2:
Eilisillassa oli heviklassikon aineksia. Suomeen saatiin kaksi huipulla olevaa bändiä, niiden yhteisen Euroopan kiertueen aluksi. Eilisestä tullaan maamme hevihistoriassa puhumaan samaan tapaan legendaarisena, kuin esim. vuoden 1988 Helloweenin ja Iron Maidenin yhteiskeikasta, jälkimmäisen Seventh Son -kiertueella. Helsingin Areena oli loppuunmyyty 10 300 hengellä. Vastaavaan täyden hallin yhteisjuhlaan on fiiliksen ja yleisön riehunnan sekä yhteislaulun osalta päästy harvoin. Metallica, Rammstein ja Iron Maiden ovat päässeet lähelle eilistä ehtoota. Merkillepantavaa oli, että…
Rolling Stones palasi lauantaina Lontoon Hyde Parkiin, 44 vuoden ja yhden vuorokauden tauon jälkeen. Heinäkuussa 1969 Rolling Stones soitti pari päivää aiemmin kuolleen Brian Jonesin muistoksi ja esitteli samalla uuden kitaristinsa, Mick Taylorin. Konsertista on vuosikymmenten aikana tullut legendaarinen, mutta kriittisesti tarkasteltuna lavalla oli keikkatauon jäljiltä ruosteinen bändi. Mick Taylor jännitti luonnollisesti jättiyleisön edessä ensimmäistä esiintymistään Rollarina. Maailman parhaan rock & roll -bändin nimike lunastettiin vasta tulevien vuosien kiertueilla. 44…
Rollareiden Lontoon keikka lähestyy. Sunnuntaita odotellessa keskustelu lippujen hinnoista on jatkunut. Englantilaisia ärsyttää, että kaksi treenikeikkaa 15 euron lipuilla tehtiin Ranskassa. Niin tai näin, sunnuntain O2-konsertti on loppuunmyyty. 60-luvulla svengaavaa Lontoota symboloinut Carnaby Street muuttui joulukaduksi, jonka teema on Rolling Stones. Viikko sitten dj:t soittivat kadulla Rollareita aamuun saakka ja kansalle jaettiin ilmaista olutta. Carnaby-tallaajien Stones-kuvia näkee täällä. Keith Richards paljasti haastattelussa, että lavakokoonpano tulee olemaan pelkistetty. Stones-nelikon lisäksi soittavat vain basisti…