Kategoria: Televisio

9.2.2011 / / Blues

Tammikuussa Rolling Stones -faneja hämmensi talousuutinen vaatekauppa Dressmannin ja Rollareiden yhteistyösopimuksesta. Tällä viikolla ketjun kauppoihin ilmestyi Stones-t-paitoja ja televisiossa pyörii niiden mainoksia. Moni kaverini ja blogini lukija on kysellyt minulta kantaa asiaan. Hieman outo temppu kieltämättä Jaggerilta ja kumppaneilta. Omistan sen verran monta aitoa Stonesin kiertuepaitaa, etten Dressmannin kopioita tarvitse.  Aion silti jatkossakin pitää kielipaitojani ylpeänä, eikä haittaa jos joku luulee minun ostaneen ne Dressmannilta. Moni pahastunut Rollarifani on sähköposteissa ja Facebookissa kertonut,…

28.10.2010 / / Blues

Motörhead julkaisee uuden The Wörld Is Is Yours –studioalbumin joulukuun 10. päivä. Albumi julkaistaan bändin vastikään perustaman Motörhead Musicin kautta yhteistyössä EMI Musicin kautta Kymmenen –biisiä sisältävä levy on äänitetty tämän vuoden kevällä sekä Los Angelesissa että Walesissa. Albumin biisit ovat Lemmy Kilmisterin, Philip Campbellin ja Mikkey Deen käsialaa. Levyn on tuttuun tapaan tuottanut Cameron Webb. Levyä odotellessa tässä olutmainos, johon Motörhead levytti Ace Of Spadesin hitaana bluesina. httpv://www.youtube.com/watch?v=khJKq_kJK7Q Koko…

27.10.2010 / / Hevi

  UFO-diggari, kirjailija ja näyttelijä Reidar Palmgren kommentoi UFO:n Tampereen keikkaa pyynnöstäni seuraavasti: Olen digannut brittiyhtye UFOa (etenkin 70-luvun lopun saksalaisen Michael Schenkerin kitaroimaa tuotantoa) jo reilut parikymmentä vuotta. Kyseisen, klassisena pidetyn kokoonpanon sain jopa nähdä vuoden 97 lyhyeksi jääneellä reunion-rundilla, samassa paikassa Tampereen Klubilla. Tuolloinen keikka on yksi kaikkien aikojen hienoimmista konserttielämyksistä, jossa minulla on ollut ilo olla paikalla. Eilisiltainen, vajaalle yleisölle soitettu keikka, jossa Schenkerin oli korvannut amerikkalaissyntyinen…

21.10.2010 / / Hevi

httpv://www.youtube.com/watch?v=03_8Tze7tgo Ozzy Osbourne pyörähti tänä vuonna kaksi kertaa Suomessa. Keikkojen muistoksi tässä vielä kasariklassikko Shot In The Dark livenä Jimmy Kimmel -showsta. Ronnie James Dion kuoltua Black Sabbath -jäsenten välit ovat lämmenneet ja on ihme, jollei Ozzy kierrä vielä Sabbathinkin laulajana.

21.9.2010 / / Festarit

Terve taas kaikille. Toista kuukuatta vierähti lomilla ja bloggaus jatkuu levänneenä. Ozzy Osbourne pyörähti taas Areenassa. Oli hyvä, muttei yhtä hyvä kuin Ruisrockissa. Kiva joka tapauksessa nähdä ukko paremmassa kunnossa kuin muutama vuosi aiemmin. Ja Ozzyn nykyinen bändi on hyvä. Hevirockin merkkimies on taipunut The Osbournes -tv-sarjan myötä moneen rooliin. Yksi yllättävimmistä lienee kuitenkin The Sunday Times -lehden terveyskolumnistina toimiminen. Ask Dr Ozzy -kolumnissa rocklegenda vastailee lukijoiden kysymyksiin terveydestä. Outo idea…

13.7.2010 / / Festarit

Ruisrockiin menin Canned Heatin vuoksi. Herrojen veto perjantain alkuillassa olikin yllättävän hyvä. Going Up The Country sai sekä nuoret että vanhat liikuttavan innostuneeseen kesäbiletykseen, yhteislauluun ja tanssiin. Telttaa parempi esiintymispaikka bändille olisi ollut joku ulkolavoista. Päivän yllättäjä oli kuitenkin Ozzy. Minulla ei ollut hänen suhteensa minkäänlaisia odotuksia. 2007 keikka Helsingin Areenassa oli katastrofaalisen huono. Tuolloin Ozzy köpötteli sekavana lavalla ja yritti tavata biisien sanoja monitorista, pysymättä perässä. Väsynyttä ja kiusallisen…