Viime viikolla kuuntelin autossa suosikkieni Ian Hunterin ja Mick Ronsonin livelevyä Welcome To The Club (1980). Levy ja miesten tuon ajan keikat käynnistyivät Mick Ronsonin kitaratulkinnalla The Shadowsin kappaleesta FBI.
Hunterin ja Mott The Hooplen lokakuinen paluukonsertti on mm. brittiläisen Mojo-lehden joulukuun numerossa ylistetty kaikkien aikojen parhaaksi “reunion”-keikaksi ja yhdeksi parhaista konserteista ikinä.
Hieno se olikin, mutta huono ei ollut myöskään Ronsonin esikuvien The Shadowsin ja Cliff Richardin 50-vuotisjuhlakonsertti eilen Helsingissä.
Bändin ensilevytyksestä on yli puoli vuosisataa, mutta tyyliä, karismaa ja energiaa löytyy enemmän kuin monesta parikymppisestä.
Loistava keikka esitteli brittiläisen musiikin instituutiot ja rakastetuimmat selviytyjät. Sir Cliff Richard on Mick Jaggerin kaltainen ikinuori hahmo ja helppo kohde pilkalle. Miehen ammattitaito ja ääni kuitenkin vaientavat pilkan alkuunsa. Lavalla oli yksi brittipopin ja -rockin lahjakkaimmista laulajista ja esiintyjistä.
Hank Marvin on yksi rockhistorian suurista soundeista ja vaikuttajista. Ikä ei kuulunut soitossa vielä tippaakaan. Hyviä olivat myös tarkka komppikitaristi Bruce Welch ja irtonaisesti paiskova rumpali Brian Bennett.
Välispiikissään Richard muistutti, että vaikka hänet muistetaan Summer Holidayn kaltaisista popkappaleista, tämä oli ja on rock & roll -bändi.
1950- ja -60-lukujen taitteessa, ennen Beatlesia ja Rollareita, Cliff ja Shadows olivat todellakin yksi Englannin ensimmäisistä oikeista rock & roll -bändeistä. Musiikkilehdissä heitä jopa paheksuttiin “saastana, jolta nuorisoa on suojeltava”.
Stonesin ja muiden pitkätukkien myötä kauhistelu toki kohdistui Cliffiä ja kumppaneita vaarallisempaan “saastaan”. Vuonna 1964 Cliff Richard myös tuli uskoon ja siitä saakka sekä hänen että Shadowsin imago on ollut sangen puhtoinen ja sliipattu.
Onneksi varhaisvuodet olivat hyvin esillä keikalla. Rajut rockit olivat illan parasta antia. Ne muistuttivat Cliffin ja Shadowsin kulta-ajasta jolloin bändi oli hurja uranuurtaja.
Hank Marvinin arvoa kitaran edelläkävijänä ovat todistaneet mm. Eric Clapton ja Pete Townshend. Jälkimmäinen on kirjoittanut hyvät kansitekstit Hank Marvin & The Shadows -tribuuttilevyyn Twang! – The Best Guitar Instrumentals Ever Played By The Best Guitarists Ever (Pangaea 1996). Levyllä omia tulkintojaan Shadowsin biiseistä soittavat Ritchie Blackmore, Brian May, Tony Iommi, Steve Stevens, Peter Green, Neil Young & Randy Bachman, Mark Knopfler, Peter Frampton, Keith Urban & Stewart Copeland, Andy Summers ja Bela Fleck.
Levyn hauskin raita on Tony Iommin näkemys Wonderful Landistä, jossa Shadows-melodia kohtaa raskaat Black Sabbath -riffit. Ja huippumatskua on myös Brian Mayn FBI-tulkinta, jossa komppikitaroista soittavat Status Quon Rick Parfitt ja Francis Rossi.
Cliff & The Shadows: ensimmäinen hitti, vuoden 1958 Move It (YouTubessa)
