Hirviöitä ja kaunottaria

Misfits 

Vapun rokkitarjonnasta vastasi aattona Helsingin Nosturissa soittanut Misfits. Vaikka alkuperäisistä hirviöpunkkareista on jäljellä enää basisti-laulaja Jerry Only, homma toimii. Vappu vaihtui helkutinmoiseksi halloweeniksi, zombiet nousivat haudoistaan ja punk soi reippasti, melodioita unohtamatta. Loppuunmyyty Nosturi lauloi mukana ja pogosi julmana hornankattilana, kuten tähän musiikinlajiin perinteisesti kuuluu. 

Misfits on jo yli 30 vuotta vanha bändi ja paikalla oli ilahduttavan paljon reilusti sitä nuorempaa jengiä. Nuoriso on tervettä kun kauhurokin ilosanoma osuu ja upottaa.

Hirviöhommat jatkuivat vapunpäivänä. Sedun uuden Schönes Fräulein -ravintolan vappulounasta seuranneella Martti Servo & Napanderin keikalla törmäsin Tomi Putaansuuhun eli Mr. Lordiin.  Hyväntuulinen herra kertoili Lordin keikoista Uudessa-Seelannissa ja kehui, että samoilla festareilla esiintyneistä bändeistä Alice Cooperia ja Kissiä kovemmassa vedossa oli Poison. Kiinnostava tieto sikäli, että Poison on yhtenä pääesiintyjänä Sweden Rockissa, jonne matkaan jälleen kesäkuun alussa.  

Toinen suomirokin tekijämies, Kari Peitsamo, tuli vastaan rokkibaari Loosen terassilla. Siirryin kaverini Heilalan kanssa Eiran kotibileistä kohti vappulounasta ja matkalla napattiin Loosessa pikaiset piristävät fisut. Kiireestä johtuen pidemmät jutustelut Tampereelta Helsinkiin kotiutuneen Peitsamon kanssa jäivät seuraavaan kertaan, mutta miehen iloiset ”keep on rockin!” kannustukset saattelivat matkaamme kohti sedulaa.  

Schönes Fräulein oli positiivinen tuttavuus. Vappulounaan ruoka oli hyvää, drinkkikärryjä lykkivät ”Lufthansan lentoemot” kauniita ja meininki Martin keikalla kova.

Lisa Kekaula 

Vapunjälkeisen rockelämän aloitti viime torstaina Tavastialla soittanut The BellRays. Bändi soitti paljon biisejä uudelta Hard Sweet & Sticky -levyltään. Niiden perusteella bändi siirtyy levyllä entistä enemmän punkista kohti soulrockia.

Tässä porukassa on jännää se, että sekä punkia ja tyylipuhdasta soulia että niiden välimuotoja esitetään täysin uskottavasti. Punkjyystöstä siirrytään sujuvasti klassiseen 60-luvun souliin ja takaisin.

Keulahahmo Lisa Kekaulan ääni on komea, mutta sitäkin vakuuttavampi on hänen karismansa lavaesiintyjänä. Poudan Pekan kanssa pohdiskelimme keikan jälkeen, että Lisan kauneus ei vastaa ns. länsimaisia ihanteita, mutta lavalla hän on itsevarmuudessaan äärimmäisen kaunis ja seksikäs. 

Parasta tällä hetkellä:

The Misfits: Walk Among Us

Def Leppard: High ´N´ Dry

The Misfits: Famous Monsters

The BellRays: Have A Little Faith

Def Leppard: Songs From The Sparkle Lounge

The BallRays: Meet The BellRays 

Def Leppard: Pyromania

Google Podcasts

Listen on Google Podcasts

Podcast Spotifyssa

Podcast iTunesissa

Podcast Suplassa

Kuuntele Suplassa

Sami Ruokangas

Kirjoittaja Sami Ruokangas on musiikkifriikki; tuottaja ja toimittaja. Blogi musiikista, musiikista ja musiikista. Sarjakuvista, kitaroista, kirjoista, elokuvista, lumilaudoista, televisiosta, netistä, levyistä, drinkeistä, blogeista, junista ja lentokoneista. Populaarikulttuuria ja miehen elämää.

Kategoriat

Sami Ruokangas Written by:

2 Comments

  1. Sami Ruokangas
    26.5.2008

    Rakas Vesa. Olet Heilala.

Comments are closed.