Viisi kertaa uuden Iron Maidenin kuunneltuani olo on positiivisesti yllättynyt. Vanha suosikki on voimissaan.
Tunne muistuttaa sitä vuosien takaista hetkeä, kun kuuntelin uunituoreen Seventh Son of a Seventh Son -vinyylin ensimmäistä kertaa. Tuolloinkin olo oli innostunut, mutta samalla hämmentynyt. Musiikki oli aiempaa enemmän progea, mutta myös melodista (Can I Play With Madness) ja eteenpäin kehittynyttä Maidenia.
Nyt hämmentää ennen kaikkea paketin laajuus. Tällaista heviannosta ei hetkessä sisäistä. Edelleen on myös menty eteenpäin entisestä.
The Book of Souls on massiivinen, vahva näyttö. Levy on selkeästi jatkoa The Final Frontierille. Samalla se sisältää viittauksia aiempaan tuotantoon ja ennen kaikkea Somewhere In Time -kauteen 80-luvulla. Janick Gersin ja Steve Harrisin tekemässä biisissä Shadows of the Valley, kitarariffi viittaa Wasted Yearsin introon. Ja sanoituksessa vilahtaa Somewhere in Timelta myöskin tuttu Sea of Madness.
Arkkityyppisintä Maidenia edustaa Harrisin yksin tekemä, lähes 14-minuuttinen The Red and the Black. Triplakitaramelodioita ja jengitaustalaulua, joita kuvittelee jo väistämättä yleisön hoilaamina keikalla. Hieno teos.
Levyä kuunnellessa tuntuu, että Iron Maiden käyttää tuttuja ja faneille mieluisia aineksia, mutta samalla tekee juuri sitä mitä haluaa. Kunnianhimoisesti, kokeillen ja yhä uudistuen. Lainkaan välittämättä siitä mitä kukaan muu ajattelee sen tekemisistä.
Avausraita If Eternity Should Fail on Bruce Dickinsonin yksin tekemä ja alun perin tarkoitettu hänen soololevylleen. Biisi on ensimmäinen kerta kun Iron Maiden soittaa Brucen sooloilta tutussa alennetussa D-vireessä. Adrian Smith on harjoittanut sitä Maidenin ulkopuolella ja toimiihan tuo näköjään myös pääbändin vireenä. Brucen ja Adrianin yhteisten soolojuttujen diggarina minua miellyttää tämän soundin putkahtaminen myös Maidenin levylle. Varmasti joku muu on tästä toista mieltä.
Biisit ovat pitkiä ja eeppisiä. Lyhyin kappale on viisiminuuttinen Smithin ja Harrisin Tears of a Clown. Koko yli 90 minuutin paketti on tosiaan hidas sulateltava, mutta myös palkitseva, sillä jo ensimmäisellä kuuntelulla mieleen jää komeita riffejä, melodioita ja tarinoita. Ne saavat haluamaan kuunnella saman uudestaan.
Antoisan ja kuuntelukertojen myötä kasvavan levyn päätösraita on pisin ja eeppisin. 18 minuuttinen Empire of the Clouds on Dickinsonin mestariteos. Sen myötä Maiden matkaa taas uusille alueille, sillä mukana on pianoa ja jousiorkesteria. 1930-luvun ilmalaivaonnettomuudesta kertovan sanoituksen ja voimakkaan musiikin yhdistelmä on tehokas. Elämys josta lumoutuu kuten parhaasta musiikista joskus tekee.
Kun tapasin Brucen heinäkuussa Pariisissa, hän kertoi ettei bändi tule soittamaan biisiä lavalla. Se olisi liian vaativaa ja mukaan tarvitaan orkesteri. Hän itse sen sijaan haluaisi esittää biisin myöhemmin suuren orkesterin kanssa.
The Book of Souls on äänitetty ennen kuin Brucen syöpä todettiin. Hän laulaa levyllä upeasti. Miehen mielestä laulaminen on kasvaimen poistamisen jälkeen erilaista, kun lihakset ovat tottuneet äänenmuodostukseen kasvaimen kanssa. Bruce sanoo uskovansa ja toivovansa että ääni ja laulutekniikka palautuvat pian ennalleen. Näin toivoo myös jokainen uutta levyä kuunteleva. Näitä haluaa kuulla elävänä lavalla.
Iron Maiden on jo klassikkoveteraanin asemassa, jossa se voisi kiertää maailmaa tekemättä uutta musiikkia. Merkillepantavaa onkin, että bändi kuitenkin tekee yhä näin kunnianhimoista ja kuulijalle antoisaa heviä. Omassa sarjassaan edelleen paremmin kuin kukaan muu.
The Book of Souls ilmestyy 4.9. Tänään 14.8. siltä julkaistiin ensimmäinen biisi:
Aivan mahtava levy. Kesän Hämeenlinnan keikkaa odotellessa!