Päivän biisi: The Neville Brothers – Yellow Moon

Neville Brothersia taisin kuulla ensimmäisen kerran 80-luvulla, Jake Nymanin radio-ohjelmassa Yleisradion taajuudella. Soundissa Jussi Niemi kirjoitti bändistä myös ja minä poika ostelin levyjä. Neville Brothersista ja veljesten soolotuotannoista tuli yksi kaikkien aikojen suurimmista suosikeistani. New Orleansin miesten musiikki oli omalaatuinen fuusio soulia, funkia, gospelia, doo-wopia ja rock & rollia.

Myöhemmin on ollut onni ja kunnia nähdä Neville Brothers useamman kerran livenä ja tavatakin herrat monta kertaa.

Eilen saatiin suru-uutinen. Charles Neville on kuollut syöpään. Taivaallisessa soittokunnassa on yksi huippulahjakkuus lisää. RIP.

Charlesin kuolema kertoo vääjäämättömästi siitä tosiasiasta, että yhä useammat klassiset New Orleans –muusikot ovat eläkeiän aikoja sitten ohittaneita. Charlesin ja Nevillen veljeskunnan ainutlaatuisesta tarinasta kiinnostuneiden kannattaa lukea David Ritzin veljesten kanssa kirjoittama erinomainen kirja, Brothers Neville (2000).

Google Podcasts

Listen on Google Podcasts

Kuuntele ja tilaa Spotifyssa

Apple Podcasts

Kuuntele Suplasta

Kuuntele Suplassa

Sami Ruokangas

Kirjoittaja Sami Ruokangas on musiikkifriikki; tuottaja ja toimittaja. Blogi musiikista, musiikista ja musiikista. Sarjakuvista, kitaroista, kirjoista, elokuvista, lumilaudoista, televisiosta, netistä, levyistä, drinkeistä, blogeista, junista ja lentokoneista. Populaarikulttuuria ja miehen elämää.

Kategoriat

Sami Ruokangas Written by: