Uudesta AC/DC-levystä vielä.
Eilen pähkäilin kaupassa, minkä värisen version Black Ice -cd:stä ostaisin. Kolmessa eri versiossa mustalla pohjalla oli AC/DC -logo joko valkoisena, punaisena tai sinisenä. Sininen oli komein ja kaksi euroa kalliimpi kuin muut värit.
Kassalla keksi-ikäinen myyjätär valisti topakasti että sininen versio on kalliimpi, koska se on “spessu”.
Cd-kauppiaiden kielenkäyttöön sujuvasti kotiutunut hassu termi “spessu” tulee tietty englanninkielisestä termistä Special Edition. AC/DC:n tapauksessa spessu eli Deluxe Edition levystä sisältää normaalipainosta paksumman 29-sivuisen vihkosen täynnä kuvia bändistä. Makuasia, onko kahden egen arvoista luksusta.
Cd-myynnin hiivuttua markkinamiesten on täytynyt keksiä uusia keinoja sitä vauhdittamaan. Yleinen tapa on jo pitkään ollut julkaista levyistä peruspainosten lisäksi rajoitettuja erikoispainoksia, joissa on hienommat kannet, mukana DVD (jolta yleensä löytyy esim. “making of” dokkari levyn teosta ja musiikkivideoita) ja jotka tietysti ovat normaaliversiota kalliimpia.
Metallican Death Magnetic -levystä ilmestyi peruspainoksen lisäksi rajoitettu pahvikantinen “digipack”-versio sekä hinnaltaan sadan euron pinnassa liikkuva boxi.
Ruumisarkun muotoisesta valkoisesta boxista löytyy digipack-versio levystä, t-paita, plektroja, cd-levyllinen demoja levyn biiseistä, DVD levyn teosta, “luottokortti” jolla pääsee käsiksi rajoitettuihin nettisisältöihin, juliste ja kankainen seinälippu.
Hulluimmat fanit keräävät tietty kaikki eri versiot suosikkiensa julkaisuista. Juuri tälle nettihuutokaupoissa kokoelmaansa arvottavalle keräilijäfanijengillehän erikoispainokset on suunnattukin.
Toisinaan erikoispainokset ovat rajoitettuja vain nimellisesti. Niitä riittää kaikille halukkaille eikä keräilyarvoa kerry vuosienkaan saatossa. Jos painos on oikeasti pieni, arvo nousee usein nopeastikin. Se on helppo tsekata nettihuutokaupoista.
Spessujen kanssa riippuu tapauksesta, onko kyse rahastuksesta. Pahviset digipackit esimerkiksi ovat yleensä perusmuovikansia mukavampia käsitellä.
Vinyyliaikana levyjä oli kiva tutkia ja pyöritellä käsissä. Nuuskia ja lueskella kansitekstejä. Mukana oli parhaimmillaan julisteita, tarroja ja muuta sälää. Erikoispainoksilla ja boxeilla haetaan samaa fiilistä cd-levyihin.
Itsekin hankin spessuja suosikeiltani silloin tällöin. Metallican ruumisarkkuboxin omistan ja se on jopa hintansa väärti. DVD ja demolevy ovat kiiinostavia, t-paita tyylikäs.
(Kuvassa Metallican James Hetfield stadikalla kesällä 2007)
