Kiitos Sweden Rockin dinosaurukset

Jossain siinä hienoa isoa siltaa Ruotsista Tanskaan ajellessa, puhuttiin kavereiden kanssa homman tulevaisuudesta. Montako hyvää klassikkobändiä enää toimii viiden vuoden kuluttua, mietittiin.  Eipä monta. Nämä Bad Companyt ja Skynyrdit ovat sitä ikäluokkaa, että pian on ohi. Dinosaurusten aika on päättymässä.

Vielä nyt festareille lähtö päätetään sillä perusteella, että Bad Company tai vastaava harvinainen bändi halutaan nähdä viimeisen kerran (ja Bad Companyn kaltaisten, ei ikinä Suomessa soittaneiden kohdalla, monelle myös ensimmäisen kerran). Tai kuulla vielä kerran se Freebird. Onhan toki tiedossa festareilla soittavia nuorempia nimiä, kuten vaikka Mastodon tai Imperial State Electric, mutta pääsyynä ovat klassikkobändit.

Auton kiitäessä maasta toiseen, todettiin, että sitten kun keikoilla kiertely on nähty loppuun, voidaan käyttää tämäkin aika vaikka itse soittamiseen. Kun Thin Lizzy, Skynyrd tai Company ei enää kierrä millään kokoonpanolla, niiden biisejä voi soittaa itse omissa bändeissä.

Kaikkien bändien kohdalla jäsenten ikääntyminen tai jopa kuoleminenkaan ei estä jatkamista. Seurueemme oli yksimielinen siitä, että Kissin Gene Simmons varmasti toteuttaa suunnitelmansa. Eli että bändi jatkaa vielä sittenkin kun kaikki alkuperäisjäsenet ovat liian vanhoja. Naamioiden taakse puetaan uudet soittajat.  Kissin kohdalla ajatus ei edes tunnu kovin pahalta.

Huonommistakin ideoista on esimerkkejä. Kovin typerä on vaikkapa nykyinen Blackfoot-viritys. Bändin entinen johtaja Rickey Medlocke on koonnut tai paremminkin kloonannut uuden nuoren kokoonpanon soittamaan Blackfoot-nimellä. Nuorukaisilla ei tietenkään ole mitään muuta tekemistä alkuperäisen bändin kanssa kuin nimi. Ja silti Medlocke kehtaa kehua netissä, että ”uudessa Blackfootissa elää 80-luvun lavakokoonpanon henki”. Höpö höpö!!!

Medlocke soitti Sweden Rockissa Lynyrd Skynyrdin kitaristina. Harmi, etten ehtinyt Lynnäreitten pressitilaisuuteen, jossa Medlocke edusti bändiä yksin. Olisin heittänyt pari kriittistä kysymystä Blackfootista…

Enkä välttämättä halua nähdä AC/DC:tä, jossa koulupuvussa kirmaa kloonattuna joku muu kuin Angus Young.

Olihan tuolla Sweden Rockissa tänäkin vuonna nuoriakin bändejä. Parhaina jäivät mieleen amerikkalainen Rival Sons ja ruotsalainen Graveyard. Mutta niiden varaan ei rakenneta stadionkeikkoja tai kokonaisia festareita. Ei nyt eikä viiden vuoden kuluttua.

Kiitos ystävät!

Muutaman vuoden Sweden Rock voi huoletta vielä samalla dinosaurusvetoisella konseptilla jatkaa. Ja niin hyvä festari oli taas tänäkin vuonna, että ensi kerraksi on jo hotellit varattu ja retki suunnitteilla.

Vettä satoi vain reilun tunnin, muuten keli oli mainio. Meren rannalla on öisin kylmää, mutta vaatteilla siitä selviää.

Biletykseen liittyy vaaroja ja varjopuolia. Näin läheltä nuoren naisen yliannostuksen. Tämänhetkisten tietojeni mukaan hän selvisi elävänä.

Yleisesti päihteidenkäyttö on Sweden Rockissa suomalaisia festareita hillitympää.

Musiikillisesti anti oli niin kova, että aikaa menee sulatellessa. Ainoat selkeät pettymykset olivat Mötley Crüe, jolta on todellakin nähty parempia keikkoja, sekä eltaantunut Slade.

Huippujen lista onkin sitten pitkä. Bad Company, Blue Öyster Cult, 10cc, Fish, Adrenaline Mob, Night Ranger, Lynyrd Skynyrd, Soundgarden, Twisted Sister, Rival Sons, Imperial State Electric, Tygers Of Pan Tang, Graveyard…

Kännykät eivät välillä toimineet ja festarioloissa työskentelyssä on omat mutkansa. Hyvin meni siitä huolimatta, “With A Little Help From My Friends”…

Kiitos suoraan sydämestä seuraaville: matkaseurani Jussi Heikkinen, Jyrki Nivala, Markus Nivala ja Vesa Heilala. Venäläistoimittajat Vera Kolupaeva ja Alex Pain. Brittipankkiirit James ja Charles. Suomalaistoimittajat Ismo Karo ja Lauri Ylitalo. Fish ja managerinsa Yatta. Blue Öyster Cultin Eric Bloom. Crucified Barbaran Klara Force, Mia Coldheart, Nicki Wicked ja managerinsa Lena Graaf. Night Rangerin Brad Gillis, Jack Blades, Joel Hoekstra ja Kelly Keagy.

Erityiskiitos Jussi Heikkiselle hienoista kuvista!