Tänään vahvistuivat pitkään pyörineet Rolling Stones -huhut. Myyntiin tuli lippuja neljälle 50-vuotista uraa juhlistavalle keikalle. Kaksi niistä on jo marraskuussa Lontoossa O2-areenalla ja kaksi joulukuussa New Jerseyssä. Viime viikolla julkastu Rollareiden uusi, aiemmin tänä vuonna levytetty biisi on hyvä. Doom and Gloom on klassista rupista kitarariffittelyä ja Jaggerin ääntä. Biisi on saanut hyvän vastaanoton sekä kriitikoilta, yleisöltä että kollegoilta. Mm. Guns & Roses -kitaristi Slash hehkutti sitä Twitterissä. Kukaan ei…
Kategoria: ruoka ja juoma
Saksa on outo maa. Nyt siellä kaupitellaan viinaa, joka on pullotettu valuttamalla se puteliin naisten paljailta rinnoilta. Naiset ovat malleja ja heidän henkilöllisyytensä kerrotaan firman nettisivuilla. G-Sprits-saitilla vakuutetaan että, terveysviranomaiset hyväksyvät toiminnan ja se on siistiä hommaa… On varsin hämmentävää lukea 12-vuotiaan single malt -skottiviskin makukuvausta, jonka päätteeksi luvataan, että “jokainen tippa on tynnyrissä kypsyttyään valunut läpi Alexan (2012 Playmate) rintojen lämmön”. Making Of -mainosvideo PopScreenissä
Soitin Mick Taylorille Englantiin. Olen haastatellut häntä pari kertaa aiemminkin. Tuolloin olen kohdannut melko nyreän ja mediaan varauksella suhtautuvan muusikon. Tällä kertaa puhelimeen vastasi leppoisa ja puhelias herrasmies. Taylor tarinoi tuoreet kuulumisensa ja muisteli tunnettuja ystäviään sekä kollegoitaan, Frank Zappaa, Bob Dylania, Canned Heatia, John Lee Hookeria, John Mayallia ja tietysti Rolling Stonesia. Rollareiden viime vuonna virallisesti julkaistun The Brussels Affair -bootlegin Taylor nostaa bändin parhaaksi levyksi. Hieno live-tallenne se…
Pietarissa tai Lontoossa minulta ei ole koskaan varastettu mitään. Vantaalla on. Terve vaan, sinä joka kähvelsit harmaan olkalaukkuni Sokos Hotelli Vantaan ovella, silmänkäänteessä kesken kamojen roudailun, viime sunnuntaiaamuna. Laukusta olet nähnyt että se on minun. Sisällä oli Jack Daniels -merkkinen nahkalätsä ja violetti huivi. Ja taskukalenterini. Ja minidisk, jolla on progelaulaja Fishin haastattelu. Laukun viedessäsi toivoit ehkä saavasi kännykän tai lompakonkin. Kun näin ei ollut, toivon ettet heitä kamoja roskiin…
Viikonloppu oli täynnä musiikkia. Perjantai ja sunnuntai Tuskassa, lauantai Puistobluesissa. Paketin parhaisiin vetoihin kuuluivat perjantaina Exodus ja Hatebreed. Exodus on sitä itteään, kikkailematonta thrash metalia. Slayerissä kitaratuuraajana tällä hetkellä kiertävä Gary Holt on tärkeä mies Exodukselle, mutta hänen puuttumisensa porukasta ei menoa haitannut. Pitkäaikainen Exodus-jäsenhän se on tuuraajan tuuraaja Rick Hunoltkin. Exoduksen setin huiput ovat Bonded By Blood -klassikkolevyltä. Bändi on säännön vahvistava poikkeus. Sikäli, että sen nykykokoonpanolla uudelleen levyttämä…
Jossain siinä hienoa isoa siltaa Ruotsista Tanskaan ajellessa, puhuttiin kavereiden kanssa homman tulevaisuudesta. Montako hyvää klassikkobändiä enää toimii viiden vuoden kuluttua, mietittiin. Eipä monta. Nämä Bad Companyt ja Skynyrdit ovat sitä ikäluokkaa, että pian on ohi. Dinosaurusten aika on päättymässä. Vielä nyt festareille lähtö päätetään sillä perusteella, että Bad Company tai vastaava harvinainen bändi halutaan nähdä viimeisen kerran (ja Bad Companyn kaltaisten, ei ikinä Suomessa soittaneiden kohdalla, monelle myös ensimmäisen…