Homer Simpsonin viisautta

Päivää. Viiden viikon lomailut on lomailtu.

Vanhasta soulista, bluesista ja jazzista koostuvien soittolistojeni välistä tämän kesän musiikkisuosikiksi nousi ovelasti Grand Funk Railroad.

Bändin tuotanto on löytynyt hallustani pitkään, mutta pariin vuoteen sitä ei ole tullut aktiivisesti kuunneltua. Spotify-soittolistojen ansiosta tilanne korjaantui. Lenkillä ja lentokoneissa soi menneen kesän aikana usein luureissani Grand Funk. Hieno bändi, jonka kultakausi sijoittuu vuosiin 1969-76. Orkesteri toimii kotiseudullaan Yhdysvalloissa keikkailevana nimenä yhä, ei tosin alkuperäisessä kokoonpanossa.

Grand Funkia on kuvailtu esipunkiksi, esiheviksi ja esi-grungeksi. Olkoot vaikka kaikkia näitä.

Itse tutustuin Grand Funk Railroadiin 80-luvulla, pitkätukkaisena koululaisena. Olin juuri löytänyt Woodstock-leffan kautta mm. Mountainin ja Ten Years Afterin. Opettajani Rannasteen Jorma oli pannut merkille mieltymykseni Led Zeppelinin ja Lynyrd Skynyrdin kaltaisiin klassikoihin. Hän suositteli Grand Funkia. Kiitos Jorma!

Grand Funkin biisejä ovat esittäneet ja levyttäneet mm. Monster Magnet, Gov´t Mule ja Poison.

Simpsonien Homerin ehdoton lempibändi on Grand Funk Railroad. The Simpsons-sarjan jaksossa Homerpalooza, Homer kysyy lapsiltaan: ”You kids don’t know Grand Funk? The wild shirtless lyrics of Mark Farner? The bong-rattling bass of Mel Schacher? The competent drumwork of Don Brewer? Oh, man!”.

Jaksossa A Tale of Two Springfields, Homer pääsee valitsemaan The Whon keikalle biisilistaa. Kun Homer luovuttaa listansa, laulaja Roger Daltrey huomauttaa, että valtaosa biiseistä on Grand Funk Railroadin tuotantoa…

(Lähteet: Wikipedia, remasteroitujen Grand Funk -levyjen kannet)

We´re An American Band, live 1974:
httpv://www.youtube.com/watch?v=lMsIrKjSM6Y

Inside Looking Out, live 1969:
httpv://www.youtube.com/watch?v=0x6chChxzV0

Heartbreaker, live 1974:
httpv://www.youtube.com/watch?v=uW3nPqPPBDw

Google Podcasts

Listen on Google Podcasts

Kuuntele ja tilaa Spotifyssa

Apple Podcasts

Kuuntele Suplasta

Kuuntele Suplassa

Sami Ruokangas

Kirjoittaja Sami Ruokangas on musiikkifriikki; tuottaja ja toimittaja. Blogi musiikista, musiikista ja musiikista. Sarjakuvista, kitaroista, kirjoista, elokuvista, lumilaudoista, televisiosta, netistä, levyistä, drinkeistä, blogeista, junista ja lentokoneista. Populaarikulttuuria ja miehen elämää.

Kategoriat

Sami Ruokangas Written by:

5 Comments

  1. 18.9.2012

    Oletko kuunnellut Ministryä? 🙂 ihan hillittömiä ne coverit mitä he ovat tehneet. Tsekkaampa nämä jahka saan läppärin auki.

  2. RockAroundThe.Blog
    21.9.2012

    Kylläpä vaan Siukku! Ministry on tuttu ja kesällä näin sen Tuskassa. Mainioita ovat coverinsa minustakin. Kiitti kommentista 🙂

  3. KIMMO VIRTANEN
    10.10.2012

    Moi Sami, pitkän linja Grand Funk Railroad-fanina laiton Sweden Rockin 2013 toivomuslistaan ko. bändin nimen. Saa nähdä miten käy? Sami, jos saisit valita Sweden Rockiin, niin kumpi? Nykyinen Grand Funk fet. Schacher& Brewer vai Mark Farner solona?

  4. RockAroundThe.Blog
    10.10.2012

    Kyllä vaan Siukku, Black Betty on hyvä 🙂

    Hyvä Kimmo, joku Grand Funk -versio olisi kiva nähdä. Alan miesten mukaan Schacherin ja Brewerin versio on tiukempi kuin Farnerin soolobändi. Luotan ystäviini ja valitsen Grand Funkin ilman Farneria… vaikka parasta olisi tietysti jos äijät tajuaisivat omansa ja yleisön parhaan ja kiertäisivät vielä kerran kaikki yhdessä.

Comments are closed.