Viime viikon rockannista vastasivat Martin Scorsesen Shine A Light -leffan ennakkonäytös ja Ronski Gang Vuokatissa.
Scorsesen elokuva on dokumentti Rolling Stonesin keikasta New Yorkin Beacon-teatterissa syksyllä 2006. Alussa näytetään konsertin valmistelua, mutta valtaosa elokuvasta on puhdasta keikkataltiointia, jossa puhuvat musiikki ja Stones-herrojen uurteiset kasvot armottomissa lähikuvissa.
Kaltaisilleni Rollari-faneille Shine A Light on juhlaa ja herkkua, mutta toimii onnistuneena konserttielokuvana kenelle tahansa kaikkien aikojen rockbändistä ja musiikista kiinnostuneelle.
Mestariohjaaja Scorsese on tallentanut jälkipolville Stonesin myöhäisiän kukoistuksen.
Jagger, Richards, Wood ja Watts ovat selvityjiä. Tämä korostuu muutamissa soiton sekaan sijoitetuissa arkistopätkissä, joissa nähdään siloposkinen 60-luvun Mick Jagger toteamassa, että pari vuotta toiminut bändi saattaa jatkaa vielä jopa vuoden!
70-luvun alussa hän jo totesi toimittajalle, että homma jatkuu vaivatta seitsemänkymppiseksi.
Kun Keef Richardsilta kysytään, kumpi on parempi kitaristi, hän vaiko Wood, osuva vastaus on, että molemmat ovat kehnoja, mutta yhdessä soittaessaan parempia kuin kymmenen muuta.
Rollareiden ryppyisistä kasvoista välittyy selviytymisen suuruus, traagisuus, koomisuus ja ennen kaikkea yhä aito soittamisen ilo. Bändi ei tee hommaansa rahasta vaan nauttii yhä soittamisesta. Tiimityöstä vuosikymmenten ammattitaidolla.
Jack White, Christina Aguilera ja Buddy Guy vierailevat lavalla. White ei epävarmoine hennon nasaaleine lauluäänineen vakuuta. Aguilera ja Buddy Guy sen sijaan osaavat hommansa ja tunnelma nousee näissä biiseissä. Guyn kanssa jammaillessa Jagger väläyttelee maukasta huuliharppua ja Richards innostuu Guyn kitaroinnista niin paljon että lahjoittaa tälle biisin päätteeksi yhden suosikkikitaroistaan. Buddy Guy on elävä esimerkki siitä että musiikkia voi tehdä täysin voimin vielä seitsemänkymppisenkin.
Leffan miksaus on liiankin alleviivaava. Kun lähikuvassa näkyy piano, sama soitin nousee pintaan äänimaisemassa. Onneksi elokuvan soundtrack-levyn miksaus on normaali. Toivottavasti tulevalta DVD-julkaisulta löytyvät molemmat miksaukset.
Shine A Light sisältää yhtäläisyyksiä Scorsesen 70-luvun konserttielokuvaklassikkoon The Last Waltz. Muutakin kuin sen, että Ronnie Wood esiintyy molemmissa leffoissa ja kumpikin alkaa biljardinpeluulla. Tärkeimmät yhtäläisyydet ovat huima kuvallinen onnistuminen ja erinomainen musiikki.
Kuten blogiani alusta saakka seuranneet muistavat, olisin saanut Rollareiden Beacon-keikalle lipun 25 taalan hintaan. Kun kuulin että keikasta tehtiin elokuva, harmitti ettei tullut lähdettyä. Aina ei käy tuuri.
Vuokatissa vietettiin 11.-12.4. Rockin´70´s -tapahtumaa. Remun, Muskan ja kumppaneiden ylitse viikonlopun kovimmaksi jyräykseksi nousi Ronski Gang.
Suomirokin liian vähälle huomiolle jäänyt klassikkobändi on huimassa vedossa. Piratesin ja Dr. Feelgoodin sukuinen äijärock kulki tiukalla draivilla. Vuokatin suuri yleisö oli myyty, vaikkei läheskään jokainen jengissä tuntenut bändiä lainkaan etukäteen.
Ronskin soul-pohjainen voimakas laulutyyli erottaa miehet pojista. Suosittelen lämpimästi bändin tsekkaamista keikalla tai tupla-cd:ltä Still Shakin´- The Ronski Gang Anthology (EMI 2005). Ainutlaatuisen kova bändi, ei pelkästään suomalaisittain vaan kansainvälisestikin vertailtuna.
Parasta musiikkia nyt:
Queensryche: Empire
Queensryche: Operation: Mindcrime
Rolling Stones: Soundtrack, Martin Scorsese – Shine A Light
Eagles: Long Road Out Of Eden
