Taas on se aika vuodesta, että eilen lensin Kööpenhaminaan ja siitä junalla Etelä-Ruotsiin, Sweden Rock -festarille.
Junamatkalla lukemani Malmö Lund City -lehden artikkelin mukaan hård rock -musiikki on suositumpaa kuin koskaan. Sweden Rockin liput myytiin tänäkin vuonna loppuun ennätysnopeasti ja festivaali kilpailee Hultsfredin kanssa Ruotsin suurimman festarin tittelistä.
Lund Cityn haastattelema musiikkitoimittaja Melker Becker on kirjoittanut kirjan Hårdrock – rundgång, nitar och nackspärr. Hän listaa perusteina hevin suurelle suosiolle mm. seuraavat:
Iron Maidenin tuore kokoelma nousi listakärkeen Ruotsissa
The Poodles -bändi on osallistunut Ruotsin Melodifestivalen -kisaan kahdesti
Lordi voitti Euroviisut 2006
Teräsbetoni edusti Suomea tänä vuonna
Tv-peli Guitar Hero on valtavan suosittu nimenomaan hevibiisien ansiosta
Vanhat hevibändit kootaan uudestaan: Judas Priest, Led Zeppelin, Triumph, Hanoi Rocks, Treat jne.
Takatukkaa, niittivöitä ja hevipaitoja kehtaa taas kantaa ilman että kaverit kiusaavat (!!!?)
Sweden Rockin avauspäivä keskiviikko oli musiikilliselta anniltaan vasta harjoittelua varsinaisiin kemuihin. Australialainen Airbourne oli pettymys.
Mainion esikoislevyn Runnin´ Wild tehnyt bändi jätti livenä vielä kovin keskeneräisen vaikutelman. Energisen ja tiukan levyn perusteella olisi voinut kuvitella, että bändi on lavalla parempi kuin studiossa. Näin ei ollut. Sekä soitto että laulupuoli jättivät toivomisen varaa, eikä tiukkuudesta voi puhua.
Kaverini Heilalan Vesa kuvaili Airbournen esiintymistä näin:
– Värkkäämistä ja räpeltämistä, laulaja yritti loikkia vahvistinten päältä, mutta jos karismaa ei ole niin sitä ei sitten ole.
Airbourne on kehityskelpoinen bändi, jonka AC/DC – Rose Tattoo – Krokus -pohjainen boogiejyystö on tervetullut ilmiö. Bändi hehkutti keikan lopuksi Sweden Rockin olleen heidän paras keikkansa ikinä. Jos näin on, he eivät ole vielä kovin hyviä keikkoja tehneet. Ehkä aika ja kokemus tuo niitä.
Huomattavasti uskottavammin ja piirun verran persoonallisemmin AC /DC -hårdrockia jalosti heti Airbournen jälkeen soittanut ruotsalainen Bonafide.
Helteiseen Sölvesborgiin, piskuiseen Norjen kalastajakylään ja siellä jylläävään massiiviseen Sweden Rockiin oli taas hieno tulla. Tapasin TV4:n kollegoja ja suomalaisia Elmun matkalla elävänä perille selvinneitä sissejä.
Backstagen baarissakin tunnelma oli hiljainen ja odottava. Vähien asiakkaiden joukosta tapasin vanhat tutut, Ruotsin kauneimman hevibändin Crucified Barbaran (kuvassa yllä). Neidot eivät tänä vuonna soita näillä festareilla, mutta toimivat kuuluttajina, spiikaten muita bändejä lavalle.
Bändin kitaristi Klaran (toinen oikealta) kanssa ystävystyin joulukuussa 2006 Tukholmassa, Sweden Rockin Kick Off -tilaisuudessa. Rockin lisäksi Klaralla ja minulla on yhteistä se, että olemme viettäneet lapsuusvuosiamme Pohjois-Suomessa, Kemin seudulla.
Barbaran tytöt Klara, Nicki ja Ida kertoivat saaneensa juuri valmiiksi seuraavan levynsä.
Uusi ruotsalaiskeksintö, energiajuoma Burn on muuten vodkan kanssa parempaa kuin Red Bull.
Tänään vuorossa Coheed & Cambria, Derringer, Electric Light Orchestra ja Judas Priest.
Priestiä on tarkoitukseni myös illalla haastatella. Bändihän heitti jo tiistaina mainion keikan Helsingissä. Voimakasta ja vaikuttavaa, hyvä biisilista. Tulevan Nostradamus-levyn kappaleetkin kuulostivat hyviltä. Mukana oli perushittien lisäksi myös yllätysvalintoja , kuten Hell Patrol ja Between The Hammer & The Anvil (molemmat Painkiller-levyltä) ja Rock Hard Ride Free (Defenders Of Faith).
