Sweden Rock, päivä 3

Helle jatkuu. Tätä kirjoittaessani lauantaiaamuna olo on väsynyt, mutta onnellinen. Aurinkoa taas tänääkin luvassa täysin pilvettömältä taivaalta. Sweden Rockin sää on outo ilmiö, seitsemästä täällä käymästäni kerrasta vettä on satanut vain yhtenä kertana. 2004 Nightwishin soittaessa tuli hetken aikaa vettä, joten vetäydyimme kaljatelttaan katsomaan Dr.Feelgoodia. Meininki oli hyvä.

Nämä blogin valokuvat ovat muuten ystävieni Tero Honkasalon ja Vesa Heilalan kuvaamia tai kännykälläni räpsittyjä.   

Perjantai oli musiikkianniltaan tämän vuoden paras päivä. Jopa siinä määrin, ettei kaikkia kiinnostavia bändejä ehtinyt millään kuunnella täydellä antaumuksella.

Päälavan päivän avasi Tesla erinomaisella satsilla 70-lukulaista Humble Pie / Bad Company -musaa, jossa on sävyjä southern rockista.  80-luvulla kulta-aikaansa elänyt bändi tekee paluuta ja on hyvässä vedossa. 80- ja 90-lukujen biisiensä seassa Tesla nostatti tunnelmaa UFO:n klassikolla Rock Bottom. Laulaja Jeff Keith on karismaattinen keulahahmo.

Joe Satrianin instrumenttiosaamiseen ei tällä kertaa ollut aikaa paneutua. Lisää hyviä kitaristeja oli nimittäin luvassa muualla. Motörheadin entinen kitaristi Fast Eddie Clarke vakuutti jo viime vuonna Fastway-bändeineen ja tällä kertaa ryhmä oli entistä tiukempi, laulaja Toby Jebsonin löydettyä roolinsa bändissä. 

Toinen ex-kitaristi, Kissin Ace Frehley yllätti soittamalla setin, joka oli viime viikkoista Kissin Suomen vetoa kovempi. Päihdeongelmista aikoinaan kärsinyt Frehley on skarpissa kunnossa. Mestarin taustalla hyvin soittava ja laulava bändi nosti keikan energiatasot niin ylös, että paikoin kuulosti siltä kuin vanhaa Kissiä olisi paahtanut joku Hellacoptersin kaltainen action-bändi. Tarkemmin tuumattuna: tältä taisi kuulostaa Kiss nuoruusvuosinaan, 70-luvun alussa.

Hanoi Rocks esiintyi vauhdikkaasti sekin ja toi isänmaanylpeyttä suomipojan rintaan. Hyvässä kuosissa on tämäkin porukka ja hyviä biisejä riittää sekä viimeisimmältä levyltä että 80-luvulta.

Whitesnaken David Coverdale oli vanha tuttu härski itsensä mikkitemppuineen ja kaksimielisine vitseineen. Loistava, hyväntuulinen ja karismaattinen esiintyjä. Uusi Good To Be Bad -levyn materiaali toimi hyvin livenä. Keikan kohokohtia oli yllätysveto akustinen Ain´t Gonna Cry No More Today. Siinä viimeistään kuuli, että Coverdalen ääni on kunnossa, vaikka hän jättikin monen biisin kertosäkeet  lähes kokonaan bändin laulettavaksi.

Illan päätti Def Leppard. Taattua brittilaatua. Hyvin soitettua ja laulettua, kaikin tavoin vakuuttavaa, täydellisesti kesäyöhön sopivaa aurinkorantojen poppiheviä. Biisilista painottui uuteen Songs From The Sparkle Lounge -levyyn ja Hysteria-hittialbumiin.