Sweden Rock, päivä 3

Tesla 

Helle jatkuu. Tätä kirjoittaessani lauantaiaamuna olo on väsynyt, mutta onnellinen. Aurinkoa taas tänääkin luvassa täysin pilvettömältä taivaalta. Sweden Rockin sää on outo ilmiö, seitsemästä täällä käymästäni kerrasta vettä on satanut vain yhtenä kertana. 2004 Nightwishin soittaessa tuli hetken aikaa vettä, joten vetäydyimme kaljatelttaan katsomaan Dr.Feelgoodia. Meininki oli hyvä.

Nämä blogin valokuvat ovat muuten ystävieni Tero Honkasalon ja Vesa Heilalan kuvaamia tai kännykälläni räpsittyjä.   

Sami, Claudio ja Vesa 

Perjantai oli musiikkianniltaan tämän vuoden paras päivä. Jopa siinä määrin, ettei kaikkia kiinnostavia bändejä ehtinyt millään kuunnella täydellä antaumuksella.

Päälavan päivän avasi Tesla erinomaisella satsilla 70-lukulaista Humble Pie / Bad Company -musaa, jossa on sävyjä southern rockista.  80-luvulla kulta-aikaansa elänyt bändi tekee paluuta ja on hyvässä vedossa. 80- ja 90-lukujen biisiensä seassa Tesla nostatti tunnelmaa UFO:n klassikolla Rock Bottom. Laulaja Jeff Keith on karismaattinen keulahahmo.

Fastway

Joe Satrianin instrumenttiosaamiseen ei tällä kertaa ollut aikaa paneutua. Lisää hyviä kitaristeja oli nimittäin luvassa muualla. Motörheadin entinen kitaristi Fast Eddie Clarke vakuutti jo viime vuonna Fastway-bändeineen ja tällä kertaa ryhmä oli entistä tiukempi, laulaja Toby Jebsonin löydettyä roolinsa bändissä. 

Toinen ex-kitaristi, Kissin Ace Frehley yllätti soittamalla setin, joka oli viime viikkoista Kissin Suomen vetoa kovempi. Päihdeongelmista aikoinaan kärsinyt Frehley on skarpissa kunnossa. Mestarin taustalla hyvin soittava ja laulava bändi nosti keikan energiatasot niin ylös, että paikoin kuulosti siltä kuin vanhaa Kissiä olisi paahtanut joku Hellacoptersin kaltainen action-bändi. Tarkemmin tuumattuna: tältä taisi kuulostaa Kiss nuoruusvuosinaan, 70-luvun alussa.

Hanoi Rocks esiintyi vauhdikkaasti sekin ja toi isänmaanylpeyttä suomipojan rintaan. Hyvässä kuosissa on tämäkin porukka ja hyviä biisejä riittää sekä viimeisimmältä levyltä että 80-luvulta.

Whitesnaken David Coverdale oli vanha tuttu härski itsensä mikkitemppuineen ja kaksimielisine vitseineen. Loistava, hyväntuulinen ja karismaattinen esiintyjä. Uusi Good To Be Bad -levyn materiaali toimi hyvin livenä. Keikan kohokohtia oli yllätysveto akustinen Ain´t Gonna Cry No More Today. Siinä viimeistään kuuli, että Coverdalen ääni on kunnossa, vaikka hän jättikin monen biisin kertosäkeet  lähes kokonaan bändin laulettavaksi.

Whitesnake 

Illan päätti Def Leppard. Taattua brittilaatua. Hyvin soitettua ja laulettua, kaikin tavoin vakuuttavaa, täydellisesti kesäyöhön sopivaa aurinkorantojen poppiheviä. Biisilista painottui uuteen Songs From The Sparkle Lounge -levyyn ja Hysteria-hittialbumiin.

Def Leppard

Google Podcasts

Listen on Google Podcasts

Podcast Spotifyssa

Podcast iTunesissa

Podcast Suplassa

Kuuntele Suplassa

Sami Ruokangas

Kirjoittaja Sami Ruokangas on musiikkifriikki; tuottaja ja toimittaja. Blogi musiikista, musiikista ja musiikista. Sarjakuvista, kitaroista, kirjoista, elokuvista, lumilaudoista, televisiosta, netistä, levyistä, drinkeistä, blogeista, junista ja lentokoneista. Populaarikulttuuria ja miehen elämää.

Kategoriat

Sami Ruokangas Written by:

5 Comments

  1. Artsi
    11.6.2008

    Tesla on todella hyvä, hunosti tunnettu vaan Suomessa.

    Julkaisevat pian live-DVD:n jonka ajattelin hankkia.

    Hyvä blogi, jatka samaan malliin.

  2. Sami Ruokangas
    12.6.2008

    Terve Artsi

    Minäkin tilasin Teslan DVD:n Ruotsin keikan innostamana bändin nettisivuilta.

    Kiitos kehuista!

  3. 6.7.2008

    Siinä viimeistään kuuli, että Coverdalen ääni on kunnossa, vaikka hän jättikin monen biisin kertosäkeet lähes kokonaan bändin laulettavaksi.

    Saunassa yleisö hoiti monet korkeaa laulua vaativat kohdat ja bändinkin tautalaulu kuului..

    Toki minusta Davidin ääneen on tullut syvyyttä ja tulkintaa mukaan..Kun laulu oli aikanaan pelkkää rääkymistä ja huutamistakin eli ollaan palattu tavallaan menneeseen aikaan 🙂

  4. 6.7.2008

    Niin ja kiitos mielenkiintoisesta blogi sivustostasi..

  5. Sami Ruokangas
    9.7.2008

    Kiitos Marika itsellesi kommenteista. Sori kun kesti vastaaminen, olin lomalla.

    Totta puhut, Coverdalen ääni on syvä ja toimii komeasti kun ei edes yritä ”rääkyä” korkeita osia.

    Parhaimmillaan Coverdalen laulu oli kuulemistani live-esityksistä Tukholmassa joulukuussa 2006. Hän esiintyi siellä pelkästään Doug Aldrichin akustisella kitaralla säestämänä. Ei tarvinnut huutaa kilpaa bändin kanssa, mutta yleisön kyllä 😉

    Tässä videona Here I Go Again kyseiseltä keikalta Tukholmasta:

    http://www.youtube.com/watch?v=xRwoSgKlcpM

Comments are closed.