Kategoria: Blues

13.8.2015 / / Blues

  Suomalaisen bluesylpeyden, Micke Björklöf & Blues Stripin uusin levy Ain´t Bad Yet on ollut IBBA (Independent Blues Broadcasters Assosiation of UK) Radiosoittolistalla neljä kuukautta putkeen, parhaimmillaan sijalla 16. Heinäkuun listalla se oli 17. Toisen maamme johtavan bluesartistin, Erja Lyytisen levy Live in London oli samaisella IBBA:n listalla ykkössijalla heinäkuussa. Koskaan aikaisemmin ei ole listalla ollut kahta suomalaisartistia yhtä aikaa, eikä ylipäätään muutenkaan suomiväriä ole listalla aiemmin juuri nähty. Artisteja…

23.7.2015 / / Blues

Eiliseen Kantolan tapahtumapuiston konserttiin liittyi monenlaista kysymystä. Jääkö tämä bändin viimeiseksi kiertueeksi? Toimiiko soitto ilman AC/DC:n johtajaa, Malcolm Youngia? Toimiiko Kantola konserttipaikkana? Kyllä vaan, bändi toimi jopa paremmin kuin viime Suomen vierailulla, Tampereella 2010. Näin jälkikäteen voi jossitella sitä minkä verran Malcolmin sairaus jo tuolloin vaikutti. Moneen kertaan rumpali Phil Ruddin kanssa bändin nähneenä oli piristävää vaihtelua kuulla Chris Sladea rummuissa. Stevie Young hoiti Malcolmin roolin niin hyvin, ettei moni…

20.5.2015 / / Blues

  Dan Baird tunnetaan Georgia Satellites -bändistä. Sen hajottua 80- ja 90-lukujen taitteessa, hän teki pari hittilevyä omissa nimissään. Nykyään hän johtaa Dan Baird & Homemade Sin -kokoonpanoa. Rumpalina soittaa Georgia Satellitesin Mauro Magellan. Kitarassa on Jason & The Scorchersin Warner E. Hodges. Georgia Satelllites -miehistä myös basisti Keith Christopher kuului vuosia Homemade Siniin, mutta hänen sairastuttuaan ja tilalle oli otettava ruotsalaisesta Bonafide-bändistä Micke Nillson. Dan Bairdia on usein kuvailtu…

6.5.2015 / / Blues

Puistoblues 1996 tulee ikuisesti olemaan suomalaisille etelän soundien ystäville se paras keikka ikinä. Huippuvalokuvaaja Pasi Rytköstä lainatakseni se oli ”taivas maan päällä”. Huomattavan kauas tuosta klassikkokeikasta ei silti jääty eilen Helsingin jäähallissa. Tapasin eilen jopa ihmisiä jotka ainakin ensihuumassa kertoivat pitäneensä bändistä nyt enemmän kuin 1996! Vaikka Puistobluesin jälkeen on pari alkuperäisjäsentä kuollut ja tilalla uudet muusikot. Billy Powellia ja Leon Wilkesonia ei voi korvata, mutta Johnny Colt ja Peter…

30.4.2015 / / Blues

Klassikkobändi Rainbown paluu on monessa tiedotusvälineessä uutisoitu viime viikkoina varmana asiana. Näin ei kuitenkaan (tietenkään) ole. Rainbown ja Deep Purplen entinen laulaja Joe Lynn Turner vahvistaa, että tapaa syksyllä kitaristi Ritchie Blackmoren. Tätä sovittua tapaamista pidemmällä Rainbown paluu ei vielä ole. Myös David Coverdale (Whitesnake, Deep Purple) viritteli äskettäin yhteistyötä Blackmoren kanssa, mutta projekti kariutui managerien kanssa vaihdettuihin viesteihin jo ennen kuin miehet ehtivät edes tavata toisiaan. – Rainbown paluu…

10.4.2015 / / Blues

Istumme I´m Thankful for Today -kahvilassa, Pietarissa Venäjällä. Jutellaan ja juodaan inkiväärityrniteetä. Neljä ihmistä erilaisissa elämäntilanteissa. Kolme venäläistä, yksi suomalainen. Kahvilan äänetoistosta soiva Caken I Will Survive kääntää keskustelun erobiiseihin. Siihen musiikkiin jota on ihmissuhteen loppuessa kuunnellut tai joka on jäänyt jostakin eroajasta mieleen. Juuri tyttöystävästään eronnut Natalya sanoo että hänelle se on tänään Motörheadin Bye Bye Bitch Bye Bye. Muita naurattaa. Hieno biisi toden totta. Rod Stewartin Maggie May…