Kategoria: Sarjakuvat

10.6.2012 / / Festarit

Fish (kuvaaja Jussi Heikkinen) Lauantai käynnisti ikinuori tyttöbändi Girlschool. Nimi on osuva, sillä vuosikymmenten soittamisen jälkeenkin Girlschool kuulostaa lukiobändiltä. Hyvässä ja pahassa. Hauskanpito ja hyvä meininki on tärkeintä tässä musiikissa. Fish puhutteli kuulijoita sekä kantaaottavilla sanoituksillaan että musiikillaan. Iltapäivän hetkinen myös tämä keskittymistä ja biletyksen keskellä rauhoittumista vaativa musiikki toimi erinomaisesti. Festarin järjestäjiltä jälleen hyvä valinta. Karismaattista Fishiä seurasi toinen karismaattinen herra, tämän vuoden paras laulaja Paul Rodgers. Bad Companyn laulajana. Hieno…

8.6.2012 / / Blues

  Sweden Rockin torstain päätti yksi kesän odotetuimmista comebackeista. Soundgarden ja Chris Cornell. Hämyisä yö, Pink Floyd tyylinen valoshow. Vähäeleistä esiintymistä ja tunnelmia 90-luvulta. Keikka jakoi mielipiteet. Suomalainen festarivieras Jyrki Nivala totesi tuoreeltaan sen jälkeen että levyversioihin verrattuna biisit soivat väsyneesti ja innottomasti. Jyrkille konsertti oli suuri pettymys. Ruotsalaistunut venäläistoimittaja Vera Kolupaeva oli päinvastaista mieltä. Hänelle Soundgarden oli parhaita kokemiaan keikkoja. – Kasvoin 90-luvulla Soundgardenin tahdissa. Silloin 80-luvun glam ei ollut…

9.5.2012 / / Kirjat

Luin Moskovaan sijoittuvan kirjan velhoista ja vampyyreistä. Tätä on maailmalla hehkutettu Quentin Tarantinosta lähtien, eikä ihan suotta. Hyvin kulki kun vauhtiin pääsi. Viisiosaisen sarja avauksessa on Tähtien sodan ja Ryhmä-X:n tuttuja aineksia, mutta myös venäläistä votkanjuontia. Musiikkiakin on mätkeessä mukana. Päähenkilön korvanapeissa soivat venäläisbändit Piknik, Voskresenie, Splean sekä Blackmore´s Night. Luin kirjaa Pietarin yökahviloissa, mikä varmasti auttoi tunnelmaan pääsyä ja tehosti sitä. Joka tapauksessa suosittelen, ihan täällä Suomessakin luettavaksi. Kirja-sivujen…

5.1.2012 / / Kirjat

Luin hienon vampyyrikirjan! Barcelonan historian varjoja, synkkiä salaisuuksia, filosofista ja teologista pohdiskelua. Mitä jos Jeesuksen ristinkuolema olikin tappio joka vahvistaa paholaisen olevan voitolla? Arvio kirjasivuilla.

6.7.2011 / / Blues

Juosta lynkyttelin tuossa iltalenkillä. Siinä Heurekan pihassa lymyilevien muovisten dinosaurusten kohdalla tuli mieleen Lee Aaron. Hänhän se lauleli heviä jo 80-luvun alussa, aikana jolloin Tarja Turuset ja kumppanit olivat vielä pikkuvauvoja. Kanadalainen Lee Aaron on edelläkävijä, alkuperäinen metallikuningatar, joka ansaitsee kunnioittavan lierihatunnoston. 80-luvulla luin englantilaisia, saksalaisia ja ruotsalaisia hevilehtiä. Girlschoolin ohella Lee oli ainoita naisia noilla sivuilla. Lehtien kuvissa Lee oli minun teinisilmissäni lumoavan nätti ja söpö. Ulkonäköä ja Aaronin…

26.4.2010 / / Elokuvat

Äskettäin Lontoossa oleillessani huomasin, että siellä oli nyt kuuminta hottia Stieg Larssonin ensimmäinen Millennium-kirja ja siitä tehty elokuva The Girl with the Dragon Tattoo. Suomessa meitä sarjakuvan ystäviä on samaan aikaan ilahduttanut Larssonin kirjojen päähenkilön, Lisbeth Salanderin, esikuvan paluu. Egmont kun alkoi taas  julkaista Modesty Blaisea omana Agentti X9 -lehtenään. Agentti X 9 ilmestyi Suomessa vuosina 1973-1994. Sen jälkeen Modesty Blaise ilmestyi pari vuotta omana X-lukemisto -lehtenään. Arktinen Banaani -kustantamo…