Edellisessä päivtyksessäni pyörittelin melodisen stadionrockin genreä. Ruotsissa kyseistä musikinlajia on aina ymmärretty huomattavasti paremmin kuin meillä Suomessa. Tämä näkyy Sweden Rock -festivaalilla, jonne lähden huomisaamuna viidettä kertaa. Tänä vuonna AOR:rää ja voimapoppia edustavat mm. REO Speedwagon, Talisman ja Hinder. Edellisinä vuosina olen nähnyt Sweden Rockissa myös mm. Journeyn, Styxin ja Kansasin. Mitään niistä on turha kuvitella näkevänsä keikalla Suomessa. Hevin, AOR:n ja progen lisäksi festarilla on joka vuosi bluesia, bluesrockia…
Rock Around The Blog Posts
Eilen oli taas Helsingissä elävää musiikkia tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Virgin Oilissa olisi soittanut Robert Gordon, mutta väliin jäi kun On The Rocksissa soitti tennisheviään Brother Firetribe. Haastattelin bändiä aiemmin illalla. Kerron heti kun juttu on katsottavissanne. Firetriben heput kertoivat saaneensa jo äidinmaidossa melodisen musiikillisen AOR-linjansa. Herrojen suosikeiksi ja esikuviksi paljastuivat Journey, Night Ranger, Van Halen ja Def Leppard. Nimet eivät yllätä, sillä tuota lajiahan Brother Firetriben levy False Metal…
Terveiset Torontosta. Kansainvälisestä tutkivan journalismin konferenssista. Paikalla oli noin 550 toimittajaa 44:stä maasta. Suomalaisia toimittajia mukana kymmenkunta, yhtenä heistä Maikkarin Jarkko Sipilä. Toisin kuin minä, Jara päivitti blogiaan myös konferenssista, joten se kannattaa tsekata. Jarkko käy blogissaan läpi omaan rikostoimittajan työhönsä liittyvää konferenssin antia. Itse keskityin nettiin, hakutekniikoihin, tietokantoihin, RSS-feedien käyttöön, uutisten tekemiseen netissä ja niiden löytämiseen sieltä. Hyvä konferenssi ja Toronto hieno kaupunki. Lämmintä yli 30 astetta. Konferenssipäivien päätteeksi…
Terve taas Euroviisuhuuma on meikäläiseltä mennyt ohi juuri kokonaan. En ole ehtinyt töiltäni seurata sinällään historiallista tapahtumaa vielä lainkaan, sen paremmin telkkarista kuin Hesan lukuisissa aiheeseen liittyvissä bileissäkään. Onneksi Maikkarista löytyy muita aiheesta innostuneita kuten Linda Pukka, jonka viisublogi kannattaa tsekata. Voitin kossupullon. Löin muutaman kollegan kanssa vetoa siitä ettei George Michael esiinny tänä kesänä Hesan stadionilla. Olin sitä mieltä ettei herra myy riittävästi täyttääkseen stadikan. Näin kävi, vaikka Welldonen…
Lontoosta ja vapusta on vähitellen selvitty. Lontoo huokaili ennätyksellisessä lämpöaallossa. Kun vapunaattona palasimme Suomeen, lämmintä Lontoossa oli 24 ja Helsingissä 4. Lämmön lisäksi reissusta tekivät ikimuistoisen hyvät bändit. Illan Wembley Areenalla avannut Thin Lizzy oli hyvä. Styx loistava ja Deep Purple erinomainen. Styxin melodinen hard rock toimi täysillä. Voi hiisi niitä stemmalauluja. Deep Purplen setissä The Battle Rages On ja Into The Fire olivat herkkua. Gillan lauloi paremmin kuin pitkään…
Lontoon reissu lähestyy. The Wildheartsin sunnuntainen keikka kiinnostaa entistä enmmän, sillä bändin maanantaina ilmestynyt levy on ehditty kehua maasta taivaisiin, vuoden rocklevyksi. Lauantaina Wembley Arenalla soittavan Deep Purplen suunnaltakin kuuluu hyvää. Bändi ei enää soita koko Machine Head albumia, vaan setissä ovat olleet mm. Into The Fire ja upea The Battle Rages On. Purplen virallisia sivuja (www.deep-purple.com) huomattavasti parempi Purple-paikka netissä on www.thehighwaystar.com. Sen blogista löysin tänään hyvät videoversiot Purplen…